Karua meininkiä Pagessa

Sovimme eilisiltana, kun olimme Meksikolaisessa ravintolassa syömässä, että lähdemme ajamaan tänään kello 10 kohti Antelope Canyonia Pagessa. Page sijaitsee 135 mailia Flagstaffista ja sinne ajetaan suoraan tietä 89 pitkin. Meikäläinen hyppäsi auton rattiin ja myös poistuin auton ratista Pagessa. Ajomatka sinne oli maisemiltaan uskomaton. Flagstaffin jälkeen laskeudutaan 6 % jyrkkää luotisuoraa tietä alas kohti aavikkoa ja sellaista se maisema sitten Pageen asti oli. Tosin lähellä Pagea alkoi kohota jylhiä kraaterimaisemia ja kalliomuodostelmia. Noin 13 mailia ennen Pagea mennään muutama maili serpenttiiniteitä pitkin. Olotila oli lähellä oksentamista kun pääsin nousemaan tasangolle ennen laskua taasen tasangolta alas. Kädet hikosivat ihan sikana. Lämpötila matkan aikana vaihteli 82 fahrenhaitista 97:ään. Pagessa lämpöä riitti sen 97 fahrenhaittia että aika helkutin kuumaa oli.

Se, että on kuumaa ei takaa sitä että olisiko kuivaa. Seuraavan kerran kun jenkkeihin matkustetaan varmistetaan ettei ole monsuunikausi. Aamut alkavat hyvin usein kirkkaina ja aurinkoisina, mutta päivän edetessä kertyy taivaalle paljon pilviä ja aavalla preerialla näkee hyvin kuinka kaukana sataa kaatamalla vettä. Itse asiassa preerialla näkee useita eri kaatosadealueita. Aika hyvin ollaan onnistuttu kiertämään ne, yhden ainoan kerran jäätiin alle. Se oli poistuttaessa Santa Festä ja ajellessa kohti Albuquerqueta.

 

 

Pageen matkasimme vähän vajaa kolme tuntia todetaksemme sen, että Antelope Canyon suljettiin nenämme edestä uhkaavan sadepilven alta. Oikeesti ehdimme Canyon Toursin jeepeillä kaartaa Antelope Canyonin suulle kun paikan intiaanivartija huiteli käsillään kohti taivasti ja sanoi closed. Ei auttanut itkut markkinoilla, eikä aina kaikki mene lähellekään niin kuin on suunniteltu. Luonnonmahdille ei vain kertakaikkiaan voi mitään. Opas sanoi, että kanjoni suljettiin meidän turvallisuutemme vuoksi. Jos kaatosade olisi iskenyt yllemme, se olisi huuhtonut meidät maan sisällä menevän kanjonin mukana mennessään. No Can Do Hose, etiäpäin sanoi mummo lumessa. Onneksemme Clen Canyonin Dam (pato) sijaitsi ihan lähellä. Se oli huikea. En ole eläessäni nähnyt mitään tuollaista. Pato on 216 meträ korkea ja oli aika hurja seistä siinä seinämän edessä näköalatasanteella. Varpaista kipristeli katsella alas.

 

Ennen Glenin patoa pysähdyimme toiselle näköalapaikalle ihastelemaan näkymää jylhään rotkoon joka oli juuri ennen tuota patoa. Se oli hurja kokemus. Tumman puhuva taivas puhkui ja nostatti tuulta. Salama iski todella lähellä meitä mutta suht turvassa oltiin – kai. Kyllä minä miehelle siinä tokaisin, että tuleekohan nyt kuolo. Paikka oli kaunis, okran värisen kallion seinämiin oli muodostunut jänniä juovia. Tuuli alkoi olla tosi kova, oli pakko lähteä pois ja vielä ainakin tätä kirjoittaessani olen hengissä, ollaan autossa ja ohitettiin juuri Cameronin kaupunki matkalla takaisin Flagstaffiin.

 

Ja Cameronista käännyttiin hetkeksi oikealle. Mentiin ottamaan ensitouchi Grand Canyoniin. Käytiin katsomassa huikeaa . Näkymäpaikka oli jo suljettu, mutta me näppärinä ihmisinä jätettiin auto portin luo odottamaan ja talsittiin rotkon reunalle. Siis herrajesta mitkä maisemat. Varmastikin reilun kahdensadan metrin pudotus alas jokeen. Miehet naureskelivat että paljonkohan pudotusta alas oikeasti on. Vitsillä heittivät että pienen kolikon kumahdusta maahan ei välttämättä kuule joten huitaistaan Buick alas, meillähän on kaikenkattava vakuutus. Menopeliä vielä tarvittiin, joten tämä vaihtoehto ei tällä kertaa tullut kyseeseen.

 

Kansallispuistoihin mennessä joutuu maksamaan pääsymaksun. Grand Canyonille se on 25 dollaria per auto ja pääsylippu on voimassa 7 vuorokautta. Petrifiedin kansallispuistoon pääsymaksu oli 10 dollaria ja eilen illalla käymässämme Flagstaffin tulivuoren kraaterilla pääsymaksu oli 5 taalaa. Tosin paikka oli jo kiinni, joten me muina miehinä ja naisina ajelimme vain portin ohi katselemaan upeaa ja erikoista maastoa.
 

Kello on nyt 19.40 ja Flagstaffiin on vielä matkaa noin reilu 70 mailia. Alkaa pikkuhiljaa hämärtymään, yö saapuu. Olemme ylittäneet kolme aikavyöhykettä Chicagosta lähtiessä joten Chicagossa kello olisi nyt 22.40. Helsingissä kello on nyt 04.40. Matkan alkaessa Chicagosta matkamittari näytti 4 061, nyt matkamittari näyttää 6 725. Olemme ajaneet jo 2 664 mailia ja matkapäiviä on kulunut 8.

Vielä on edessä loistohotellit ja casinot Las Vegasissa, unohtamatta tietenkään outlettia. Päästiin Santa Fessä Ralph Laurenin outlettiin, olin jo siinä pääovella että I´m in heaven kunnes myyjä tuli tokaisemaan, että "we are closed". Äh! Hooverin pato odottaa, niinkuin Los Angeles kaikkine ihanine paikkoineen. Vielä jos jää aikaa, ajamme San Fransiscoon. Los Angelesista lennämme Washingtoniin ja sieltä jaiks Greyhoundilla New Yorkiin. Mutta huomenna valloitamme ihan ensiksi Grand Canyonin. Mennään katsomaan auringonnousu.