Hot Springs & Oklahoma
Lähdimme ajamaan 7.7. Arkansasiin Hot Springsiin. Saavuimme kaupunkiin puolen päivän aikoihin Memphisistä. Hot Springs sijaitsee vähän vihreämmillä mailla. Eikä syyttä kaupugin nimi ole Hot Springs kun siellä on kuumia lähteitä. Kuuma vesi tulee tulivuorista. Kokeilin yhdessä lähteessä vettä ja kyllä se kuumaa tosiaan oli.
Se mitä kaupungista en tiennyt oli se, että kaupunki on ollut aikoinaan gangstereiden oikea keskittymä. Siellä ovat majailleet monien tunnettujen gangstereiden kuten Lucky Lucianon, Frank Moranon, Bugs Moranon ja Owney Maddenin lisäksi Al Capone. Capone tykkäsi asua kaupungin Arlingtonin hotellissa ja kulkea pelaamaan uhkapelejä maan alla kulkeneen tunnelin kautta. Caponea ei pahemmin kaupungissa nähty päivänvalossa. Madden tappoi bisneksiensä, muun muassa laittoman viinanteon ja olentuonnin lomassa, 6-7 ihmistä ja asui kaupungissa kuolemaansa saakka. Hän kyllä harrasti myös hyväntekeväisyyttä, lahjoitti köyhille lapsille kenkiä.
Gangsterit tykkäsivät myös kovasti kylpeä kylpylöissä joihin kuumista lähteistä johdetaan vettä edelleenkin. Siellä on tavalliset kuolevaiset yrittäneet parantaa tautejaan ja ihmiset matkustivat kaupunkiin pitkienkin matkojen päästä.
Kaupunki on pieni ja kaunis. Ilma oli jo selvästi erilaisempi mitä Memphisisssä. Söimme lounaaksi tacokeitot, kävimme ajelemassa kukkuloilla ja lähdimme jatkamaan matkaa. Jatkoimme matkaa muutaman sataa mailia lähemmäs Oklahomaa. Yövyimme Fort Smithin Days Inn Almassa. Paikan omistaja oli aivan innoissaan kun saavuimme hotellille, olimme paikan ensimmäiset suomalaiset vieraat. Kuin myös matkaseurueemme Irene, paikan ensimmäinen venäläinen. Suomalainen on täällä eksoottinen näky. Vähintäänkin efekti on wow kun kanssakeskustelija asiasta saa tietää. Auton parkkeeraamisen jälkeen meidät toivotti tervetulleeksi valtavan kokoinen spaideri. Tämän näkeminen ei ollut niin hauska juttu.
Aamulla jatkoimme matkaa taas muutaman sataa mailia kohti Oklahomaa. Oli sunnuntai. Tarkoituksena oli mennä intiaanimuseoon, mutta se oli kiinni. Onneksi olimme katsoneet toisen vaihtoehdon, American Cowboymuseon ja se oli kyllä todella hieno paikka. Jokin jenkkiläinen öljy-yhtiö omistaa museon ja oli se sen oloinenkin.
Museossa on hieno kollaasi kaikkea Cowboy-asioihin liittyvää. Suosikkejani näistä olivat asusteet joita oli käytetty eri länkkärileffoissa. Siellä oli myös yksi osio pyhitetty intiaaneille. Nämä vaatteet ja tavarat joita siellä oli, oli hienoa katseltavaa. Siellä on intiaanipäällikön kotkansulkapäähine jonka sulat ulottuvat maahan saakka. Lievää respektiä tuon käyttäjälle, sitä saivat käyttää vain kaikkein urhoollisimmat soturit ja intiaanipäälliköt. Päähine oli vuodelta 1940 ja jonkun päällikön oikeasti käyttämä täällä alueella. Siellä oli myös vuodelta 1865 todella koristeelliset mokkasiinit, lasten leluja ja naisten vaatteita mukaan lukien hieno hääpuku. Se oli värikäs.
Museoon oli rakennettu pienoiskoossa myös oikea lännenkaupunki. Se oli todella mielenkiintoinen. Siellä me kävelimme Western Cityssä ohi saluunoiden, kengittämöiden, ruokakaupan ja kirkon. Siellä oli vaikka mitä. Museosta lähti mukaan intiaanireservaatissa tehdyt unisiepparit pojille ja kummitytölle. Unisieppari asetetaan sängyn päälle ja se vie pois pahat unet.
Oklahomasta lähdimme ajamaan 260 mailia Teksasin Amarilloon jossa nyt olemme. En tiedä olemmeko me ylittäneet jälleen aikavyöhykkeen, se selviää kohta aamukahvilla. Matkan aloitimme syömällä Taco Bellsissä. Siis miksei suomessa voi olla tätä ketjua, voi miksi?
Ajoimme välillä korkeamalla kuin suomen huippu vaikka kaikki oli koko ajan hyvin tasaista, peltoista ja kitukasvuista pensaikkoa. Tämä on subtrooppista aluetta. Aloitimme ajomatkan kuulua Route 66 tietä ajaen. Sitä oli vain pieni pätkä kunnes käännyimme jälleen isolle valtatie 40:lle. Noin 150 mailia ennen Oklahomaa ajoimme jälleen pätkän Route 66-tietä. Pysähdyimme ihastelemaan vanhoja ruosteisia autoja joita oli jätetty tien viereen. Siinä kävellessämme ottamaan kuvia ajoi ohitsemme useita isoja rekka-autoja. Sain näistä viisi - kuusi tööttäämään meille. Se oli Niin siistiä.
Se mitä kaupungista en tiennyt oli se, että kaupunki on ollut aikoinaan gangstereiden oikea keskittymä. Siellä ovat majailleet monien tunnettujen gangstereiden kuten Lucky Lucianon, Frank Moranon, Bugs Moranon ja Owney Maddenin lisäksi Al Capone. Capone tykkäsi asua kaupungin Arlingtonin hotellissa ja kulkea pelaamaan uhkapelejä maan alla kulkeneen tunnelin kautta. Caponea ei pahemmin kaupungissa nähty päivänvalossa. Madden tappoi bisneksiensä, muun muassa laittoman viinanteon ja olentuonnin lomassa, 6-7 ihmistä ja asui kaupungissa kuolemaansa saakka. Hän kyllä harrasti myös hyväntekeväisyyttä, lahjoitti köyhille lapsille kenkiä.
Gangsterit tykkäsivät myös kovasti kylpeä kylpylöissä joihin kuumista lähteistä johdetaan vettä edelleenkin. Siellä on tavalliset kuolevaiset yrittäneet parantaa tautejaan ja ihmiset matkustivat kaupunkiin pitkienkin matkojen päästä.
Kaupunki on pieni ja kaunis. Ilma oli jo selvästi erilaisempi mitä Memphisisssä. Söimme lounaaksi tacokeitot, kävimme ajelemassa kukkuloilla ja lähdimme jatkamaan matkaa. Jatkoimme matkaa muutaman sataa mailia lähemmäs Oklahomaa. Yövyimme Fort Smithin Days Inn Almassa. Paikan omistaja oli aivan innoissaan kun saavuimme hotellille, olimme paikan ensimmäiset suomalaiset vieraat. Kuin myös matkaseurueemme Irene, paikan ensimmäinen venäläinen. Suomalainen on täällä eksoottinen näky. Vähintäänkin efekti on wow kun kanssakeskustelija asiasta saa tietää. Auton parkkeeraamisen jälkeen meidät toivotti tervetulleeksi valtavan kokoinen spaideri. Tämän näkeminen ei ollut niin hauska juttu.
Aamulla jatkoimme matkaa taas muutaman sataa mailia kohti Oklahomaa. Oli sunnuntai. Tarkoituksena oli mennä intiaanimuseoon, mutta se oli kiinni. Onneksi olimme katsoneet toisen vaihtoehdon, American Cowboymuseon ja se oli kyllä todella hieno paikka. Jokin jenkkiläinen öljy-yhtiö omistaa museon ja oli se sen oloinenkin.
Museossa on hieno kollaasi kaikkea Cowboy-asioihin liittyvää. Suosikkejani näistä olivat asusteet joita oli käytetty eri länkkärileffoissa. Siellä oli myös yksi osio pyhitetty intiaaneille. Nämä vaatteet ja tavarat joita siellä oli, oli hienoa katseltavaa. Siellä on intiaanipäällikön kotkansulkapäähine jonka sulat ulottuvat maahan saakka. Lievää respektiä tuon käyttäjälle, sitä saivat käyttää vain kaikkein urhoollisimmat soturit ja intiaanipäälliköt. Päähine oli vuodelta 1940 ja jonkun päällikön oikeasti käyttämä täällä alueella. Siellä oli myös vuodelta 1865 todella koristeelliset mokkasiinit, lasten leluja ja naisten vaatteita mukaan lukien hieno hääpuku. Se oli värikäs.
Museoon oli rakennettu pienoiskoossa myös oikea lännenkaupunki. Se oli todella mielenkiintoinen. Siellä me kävelimme Western Cityssä ohi saluunoiden, kengittämöiden, ruokakaupan ja kirkon. Siellä oli vaikka mitä. Museosta lähti mukaan intiaanireservaatissa tehdyt unisiepparit pojille ja kummitytölle. Unisieppari asetetaan sängyn päälle ja se vie pois pahat unet.
Oklahomasta lähdimme ajamaan 260 mailia Teksasin Amarilloon jossa nyt olemme. En tiedä olemmeko me ylittäneet jälleen aikavyöhykkeen, se selviää kohta aamukahvilla. Matkan aloitimme syömällä Taco Bellsissä. Siis miksei suomessa voi olla tätä ketjua, voi miksi?
Ajoimme välillä korkeamalla kuin suomen huippu vaikka kaikki oli koko ajan hyvin tasaista, peltoista ja kitukasvuista pensaikkoa. Tämä on subtrooppista aluetta. Aloitimme ajomatkan kuulua Route 66 tietä ajaen. Sitä oli vain pieni pätkä kunnes käännyimme jälleen isolle valtatie 40:lle. Noin 150 mailia ennen Oklahomaa ajoimme jälleen pätkän Route 66-tietä. Pysähdyimme ihastelemaan vanhoja ruosteisia autoja joita oli jätetty tien viereen. Siinä kävellessämme ottamaan kuvia ajoi ohitsemme useita isoja rekka-autoja. Sain näistä viisi - kuusi tööttäämään meille. Se oli Niin siistiä.
Kommentit
Lähetä kommentti