Rakkaan Louisin muistolle

Meidän niin rakas pieni Louis nukkui eilen pois. Olo on hyvin tyhjä. 

Ajelin eilen eläinlääkäriin Klaukkalaan, ilma oli kaunis. Puut oli pakkasen pureman huurteen peitossa ja aurinko yritti pilkahdella pilvien takaa - ihan kuin luonto olisi halunnut lohduttaa tuona kovin surullisena päivänä. Itkin koko ajomatkan Vihdistä Klaukkalaan. Siihen sinä nukahdit rauhassa Samin turvallisessa syleilyssä. Paijasimme sinua taukoamatta ja puhelimme sinulle. Ostin sinulle nakkeja, joista söit yhden. Sami oli antanut jo aiemmin suurta herkkuasi, metvurstia. Kaupassa myyjä toivotti minulle hyvää päivänjatkoa, hätkähdin. 

Meidän Louis ehti 15 vuoden ja 10 kuukauden ikään. Hän oli koirien Grand Old Man, ja se myös loppua kohden näkyi. Dementia vaivasi ja hän oli hyvin hämillään koko aika. Louis ei nähnyt, ei kuullut eikä oikein haistanutkaan enää. Säpsähteli ja säikkyi. Ja pääosin nukkui vain. Yskä hänellä vaivasi aika ajoin, ja se oli myös lopulta syy päätökseen eutanasiasta, hän kärsi yskästä paljon. Se helpotti aina välillä, muttei lopulta enää. Ei tällaista päätöstä haluaisi tehdä, mutta haluan uskoa, että tällainen päätös on se kaikista suurin viimeinen palvelus rakkaalle lemmikille. 

Louis tuli meille pian naimisiin menomme jälkeen. Hän oli sellainen aivan pieni musta kävelevä karvapallo. Mietin eilen, että hän on ollut aikuisten lasteni elämässä puolet heidän elämistään. Melkein kuusitoista vuotta on pitkä aika, ja siksi kaikki tuntuukin nyt niin lohduttomalta. Kun kuopukseni syntyi, Louis ymmärsi heti, että tämä on perheenjäsen. Vahti, huolehti ja suojeli. Louis nukkui päiväunia vauvan vieressä, oli viivana paikalla sohvalla jos kävin itse viisikin sekuntia jossakin - myös kesken uniensa, jota aina ihmettelen. Louis kärsivällisesti istui vieressä korvat täristen vaikka vauva itki mahanpuruja. Louis tutki babysitterit ja vaunujen tavarakorit ja myös viihtyi niissä itse. Louis inhosi yli kaiken imurin ääntä ja kerran imuroinnin päätteeksi löysinkin koiran eteisestä kenkähyllyn perimmäisestä osasta. Erään kerran imuroinnin aikana Louis päätti lähteä vapauteen vahingossa avoimeksi jääneestä ulko-ovesta ja niinhän mies sai hakea koiran löntystämässä kohti Nummelan harjua. 

Lääkäri kysyi eilen - ystävällisesti niitä näitä siinä rupatellen - oliko Louisilla pienenä iso ego? Ihan naurahdin kesken sen kaiken itkun, koska egohan oli Valtava! Miten niin pienessä koirassa olikin niin paljon tahtoa. Siinä oli alkujaan varsinkin mies ja koira erimieltä monista asioista, ja miehellä tosi iso työ saada koira ymmärtämään että hän on se isäntä talossa, ei kymmenen senttiä korkea koira. Mies tekikin suuren työn isolla kärsivällisyydellä, ja napakalla lempeydellä, ettei sisälle kakita ja kenkiä pureskella. Yöllä nukutaan. Ei hypitä, eikä haukuta liikoja. Kynsien leikkuu ei tosin koskaan sujunut ilman massiivista kiemurtelua, jonka aikana operaatiota piti mielellään olla suorittamassa kaksi henkilöä.

Louis on kerran päätynyt Vihdin puskaradioon ihan kuvan kanssa. Hän oli karannut pihaltamme, ja onneksi joku oli ottanut hänet talteen. Siinä sitten haettiin koira Vihdin eläinlääkäristä. Muistan vieläkin sen tunteen kun koiraa ei vain löytynyt yhtään mistään, se oli ihan hirveää. Etsimme häntä ympäriinsä. 

Louis haluaisi olla sinut kaikkien kanssa ja olla aivan kaikkien kaveri. Meidän pihalle ilmestyi eräs kesäinen päivä kissa istuskelemaan ja päästin Louisin tekemään hieman tuttavuutta. Se oli surkuhupaisaa seurattavaa. Kissa istui tylsistyneen näköisenä paikoillaan ja Louis juoksi vimmatusti kissan ympäri yhä uudelleen. Lopputulemana kissa lähti vain löntystelemään pois ja Louis jäi katsomaan perään tonnin seteli -ilmeen kanssa. 

Louis rakasti automatkoja - kun hän lopulta tottui niihin. Hänen lempipaikkansa oli istua apukuljettajan sylissä ja pää pitkällä ulkona ikkunasta. Mikään ei ollut koirasta ihanampaa kuin tuulenvire poskissa. Hän nautti niin paljon. 

Louis pääsi käymään maalla mökillä. Hän rakasti syödä mustikoita suoraan pensaista ja tutkia metsää, haistella raikasta tuulta. Hän ei ymmärtänyt, että pissalla olisi voinut käydä vapaasti minkä puun juurella vain, vaan hänelle piti laittaa hihna ja lähteä ulkoiluttamaan. 

Kun äitini kuoli äkillisesti ja olin lohduton, Louis tuki. Louisin ällistyttävä tunnetilojen ymmärrys oli vertaansa vailla ja olen aina ihmetellyt sitä. Miten niin pienellä on niin iso sydän? Ja miten hän sen näytti. Hän käpertyi viereeni sohvalle ja katsoi silmiini suurilla suklaanruskeilla silmillään. Louis on surrut kanssani lapsieni poismuutot kotoa, ja totutellut kanssani uuteen elämäntapaan. Louis on kärsivällisesti odottanut isännän saapumiset töistä, sekä ilmoittanut muristen vieraitten saapumiset. Hän tuki ihan aina. Louis juhli kanssamme joulut ja juhannukset, odottanut sitkeästi kinkkujen kypsymiset. Omenoitten tullessa mikään ei ollut hänestä hauskempaa kun loikkia hakemaan lähipellolle heitettyä omenaa. 

Louis oli kaikessa aina mukana aivan täydestä sydämestään eikä koskaan valittanut. Kerran hän oli hyvin kipeä kun jänne napsahti polvesta poikki ja polvi jouduttiin leikkaamaan. Hän oli tällöin hyvin surkeana ja itki. Silloin me annoimme hänelle niin paljon rakkautta ja hoivaa ettei tosikaan, erityisesti mieheni Janne, hoivasi, lääkitsi ja piti huolta.

Jossakin kohti Louisin ja kuopuksemme mielipiteet ja toiminta erkanivat siten, että oli parempi ottaa hajurakoa. Louis muutti Samille kolmisen vuotta sitten. Olin alkanut näkemään jo aikaisemmin Louisin käytöksessä erilaisia piirteitä. Esimerkiksi vauvan leluihin Louis ei aiemmin koskenut kertaakaan, ilman minkäänlaista käskyä, ja vaikka hän omista leluistaan teki selvää nanosekunnissa. Pikku hiljaa Louis alkoi kuitenkin viemään Oscarin leluja tehden niistä selvää kuin mielenosoituksellisesti. Olen itse ajatellut asian niin, että Louis kypsyi jossakin kohti, toinen oli saanut tarpeeksi ja oli mustasukkainen, ja halusi näyttää sen näin. Louisin kerryttäessä ikää, ja lapsemme kasvaessa leikki-ikään Louis myös joskus näykki ja haukkui Oscarille ihan ilman syytäkin - riitti, että Oscar oli vain lähellä. Tällöin päätimme kaikista kielloista kaikille osapuolille huolimatta, että on mukavampi näin. Louis sai jakamatonta huomiota Samin luona ja olla siellä rauhassa. Näimme Louisia onneksi usein. Samista ja Louisista tulikin erottamattomat. Sami huolehti ja rakasti ja osti toiselle kaikkia ihania toppaliivejä talven kylmiin ulkoiluihin. He olivat se lopullinen parivaljakko, joka oli hyvä niin. 

Jää hyvästi rakas Louis, jäät ainiaaksi sydämiimme (30.5.2009-9.1.2025)