Samnaun
Ah, tuo verovapaa alue jossa elämä hymyilee ja kaikki on kaunista. No ei paljoa puutu. Matkattiin Samnauhun illansuussa torstaina 28.7. Kello oli jotakin yhdeksän luokkaa. Pari hassua ihmistä näkyi ulkona kävelemässä, muuten kylä oli aivan hiljainen. Lämpötila siellä ylhäällä 1840 metrissä oli noin 14 asteen korvissa silloin illalla. Majoituttiin hotelliimme Hotel Post Sport- und Wellness, jota voidaan suositella kyllä ihan kaikella lämmöllä. Yö neljän tähden hotellissa maksaa 100 euroa yö, ja kaikissa huoneissa on parveke ja sieltä näkymä ainakin jollekin ympäröivistä vuorista. Meidät upgreidattiin parempaan huoneeseen, koska hotellissa oli vielä sen verran hiljaista - Well, thank you.
Olimme päivän ajamisesta aika poikki ja toivomuksena oli päästä vielä Spahan rentoutumaan. Se oli mennyt jo kiinni, mutta respan virkailija ystävällisesti tarjoutui avaamaan spa-osaston meille ja laittamaan saunankin päälle. Katselimme miehen kanssa toisiamme, ja hiljaa mietimme, onko tämä totta! Äkkiä heittämään kylpytakit niskaan ja spa-osastolle. Siellä me lilluttiin porealtaassa ja nautittiin, voi elämä. Halusimme vielä tämän jälkeen lähteä vähän kävelemään kylälle. Pistäydyimme American Pubiin jossa iltaa oli istumassa muutama paikallinen. Sitten nukkumaan.
Aamulla aamupalan jälkeen mietimme mitähän mahtaa matkalaukuillemme kuulua. Niitä ei näkynyt vielä paikan päälle tultaessa. Mies soitti Air Berlinin numeroon jonka olimme saaneet. Samainen naisvirkailija vastasi puhelimeen, joka siis asioi kanssamme kentällä ja kertoi, että "because of the border, there is no chance to deliver your baggages to Samnaun". Jee, Great! Hän ei voinut kertoa tätä asiaa jo siellä kentällä. Mies siinä jo hieman hiilenä koitti selittää virkailijalle, että olemme tässä road trippiä tekemässä emmekä voi mitenkään huomista pitemmälle jäädä odottamaan. Nainen lupasi selvitellä asiaa ja palaavansa myöhemmin uudelleen asiaan. Hän ei koskaan palannut.
Lähdimme katselemaan kylän kauppojen tarjontaa. Siellä oli Omegan, Cartierin, Tag Hauerin, Suunnon ja vaikka minkä merkin kelloja - 50 % ja - 70 % alennuksessa, ja hinta tietenkin ilman veroja. Ihmiset olivat kaivautuneet ulos huoneistaan selvästi aikomuksenaan joko lähteä vaeltamaan taikka pyöräilemään. Eurooppalaiset ovat varsinaisia välineurheilijoita, vermeet on niin viimisen päälle lajiin kuin lajiin ajateltuna. Ajetellaan vaikka autoja. Ne on kaikki tuliteriä BMW:tä, Mersuja, Audeja, Mini Coopereita, ym. Heillä taitaa tuo verotus olla kohdillaan.
Pyöräilijät menivät uusimmilla maastopyörillä, useimmat niistä sähköpyöriä taikka maantiepyöriä, ja tietenkin pyöräilyvarusteet just eikä melkein. Kaikki tuntuivat olevan menossa ajamaan vähintään jonkin ympäriajon, lapsetkin. Ihan vaan kävelijöilläkin tuntui olevan niin viimisen päälle hienot vaelluskengät ja sun muut varusteet. Minua katsottiin hieman kieroon kun lähdin kävelylle kylältä poispäin pelkissä sandaaleissa. Eräs vanhempi mies jopa sanoi minulle jotakin saksaksi sormeaan herisyttäen, johon minä rauhoittavasti, että ihan pikku kävelyllä tässä vain. Danke.
Pienen hintatuntumakierroksen jälkeen pakkasimme kimpsut ja retkievästä ja lähdimme Luftseilbahnin köysiratashissillä ylös Samnaun vuorille. Voi luoja miten upeaa. Siellä tunsi olevansa kuin Pikku Heidi niityillä. Olimme reilun 2700 metrin korkeudessa ja ainakin minä haukoin henkeä, koska oli niin u p e e t a. Istuuduimme Panorama Restaurant Sattelin terassille nauttimaan yhdet huurteiset ja ihastelemaan maisemia. Jossakin kohti huomasimme liikettä alempana vuorenrinteellä, eikös siellä mennyt kaksi murmelia ilmeisesti ruoanhakupuuhissa. Ihania.
Kävelimme kauemmas ravintolasta ja istuskelimme siellä täällä niityillä, nautimme auringonpaisteesta, ja todellakin niistä maisemista. Aurinko paistoi ja oli kuuma. Myöhemmin laskeuduimme vuorelta alas ja menimme syömään paikalliset pizzat. Palatessamme hotellille mies soitti jälleen matkalaukuista Air Berlinin numeroon, siellä luvattiin vain selvitellä asiaa. Mitään ei ollut tapahtunut koko päivänä.
Päätimme lähteä tutustumaan alemmassa Ischglin kylässä olevaan uimalaan. Allasosastolla oli hauskoja porealtaita, oli hierontapistettä ja rentoutusta. Miestä tuntui kiinnostavan total naked-höyrysaunaosasto, mutta ei uskaltanut mennä tutustumaan. Sinne oli pääsy kielletty alle 16-vuotiailta. Teki oikeesti hyvää kipuamisesta raskaille jaloille olla siellä porealtaissa. Meidät vietiin ja haettiin hotellin toimesta. Homma toimi tosi hyvin, riitti kun soitti vain. Tämän jälkeen jatkui taas matkalaukkujen selvittely-episodi. Oli tosi turhauttavaa kaiken muun keskellä selvitellä asiaa virkailijoitten kanssa, joita ei tuntunut kiinnostavan pätkän vertaa. Meitä kiinnosti koska miehen laukussa oli pakattuna Drone-kuvauskopteri, oltiin missattu jo vaikka mitä maisemia siltä.
Lähdin itse tällä kohdin sille kuululle sandaalikävelylle hieman kylän ulkopuolelle. Nautin aivan hirmuisesti. Hyvä ettei itku päässyt kun olin niin onnellinen. Niin jylhää ja kaunista. Kyllä Alpit vaan on upea näky. Niihin ei kyllästy ikinä. Kuin tilattuna näin kahden metsäkauriin juoksevan rinnettä alaspäin, se oli hieno näky. Koskettelin puron soljuvaa vettä, se oli kylmää. Ihailin vain maisemia ja huokailin. Ohuempi ilmanala vaikutti kävelyyn. Hengästyin, vaikka kävely oli sellaista rentoa löntystelyä melkeimpä. Sydän tykytti tuhatta ja sataa, välillä piti huilata. Tai sitten minulla on vain perkuleen huono kunto.
Palatessani hotellille mies puhui edelleenkin puhelimessa, hän oli joutunut odottamaan Superiorin soittoa melkeimpä koko poissaoloni ajan. Tämä lupasi meille, että laittavat autokuljettajan tuomaan laukkumme huomenna perjantaina Garmisch-Partenkircheniin. Sovimme kellonajaksi klo 12, koska You Know, piti päästä etenemään. Tässä kohti saimme heittää hyvästit jo Verzascan padolle, Como-järvelle ja Milanolle. Ihan pikkaisen otti päähän.
Illalla nauttimaan lasilliset viiniä. Mies osti paikallista olutta mukaan yhden yksikön. Kävimme ostamassa myös tuliaisia. Sveitsiläinen Stroh (Jägermaisterin sukulainen) maksoi 6,50 Sveitsin frangia pullo, kuin esim. Garmisch-Partenkirckenissa samainen pullo maksaa 30 euroa. Olimme toivoa täynnä seuraavasta päivästä, vihdoin saa valinnanvaraa pukeutumiseen, hampaita ei tarvitsisi enää pestä Al Italian luovuttamalla Survive-paketin hammasharjalla jonka tahna oli loppunut jo ajat sitten. Hiuksia en ollut harjannut sitten keskiviikon, aika ei yksinkertaisesti riittänyt metsästää aivan kaikkia tarvittavia. Onneksi henkiä ei oltu uhattu, kaikki oli vain materiaa, mutta olihan se aika ikävää.
Lauantai-aamuna kamppeet kasaan, auton kyytiin ja takaisin kohti Garmishia. Olimme kaupungissa kello 11.30, hyvissä ajoin siis ennen kello 12:sta. Aikaa kului. Ja kului. Ketään ei näkynyt, kenestäkään ei kuulunut. Ketään emme saaneet kiinni. Odottelimme ainakin puoli kahteen saakka kunnes päätettiin luovuttaa. Kypsyyskäyrä oli potenssissa sata. Teimme päätöksen lähteä jatkamaan matkaa.
Olimme päivän ajamisesta aika poikki ja toivomuksena oli päästä vielä Spahan rentoutumaan. Se oli mennyt jo kiinni, mutta respan virkailija ystävällisesti tarjoutui avaamaan spa-osaston meille ja laittamaan saunankin päälle. Katselimme miehen kanssa toisiamme, ja hiljaa mietimme, onko tämä totta! Äkkiä heittämään kylpytakit niskaan ja spa-osastolle. Siellä me lilluttiin porealtaassa ja nautittiin, voi elämä. Halusimme vielä tämän jälkeen lähteä vähän kävelemään kylälle. Pistäydyimme American Pubiin jossa iltaa oli istumassa muutama paikallinen. Sitten nukkumaan.
Aamulla aamupalan jälkeen mietimme mitähän mahtaa matkalaukuillemme kuulua. Niitä ei näkynyt vielä paikan päälle tultaessa. Mies soitti Air Berlinin numeroon jonka olimme saaneet. Samainen naisvirkailija vastasi puhelimeen, joka siis asioi kanssamme kentällä ja kertoi, että "because of the border, there is no chance to deliver your baggages to Samnaun". Jee, Great! Hän ei voinut kertoa tätä asiaa jo siellä kentällä. Mies siinä jo hieman hiilenä koitti selittää virkailijalle, että olemme tässä road trippiä tekemässä emmekä voi mitenkään huomista pitemmälle jäädä odottamaan. Nainen lupasi selvitellä asiaa ja palaavansa myöhemmin uudelleen asiaan. Hän ei koskaan palannut.
Lähdimme katselemaan kylän kauppojen tarjontaa. Siellä oli Omegan, Cartierin, Tag Hauerin, Suunnon ja vaikka minkä merkin kelloja - 50 % ja - 70 % alennuksessa, ja hinta tietenkin ilman veroja. Ihmiset olivat kaivautuneet ulos huoneistaan selvästi aikomuksenaan joko lähteä vaeltamaan taikka pyöräilemään. Eurooppalaiset ovat varsinaisia välineurheilijoita, vermeet on niin viimisen päälle lajiin kuin lajiin ajateltuna. Ajetellaan vaikka autoja. Ne on kaikki tuliteriä BMW:tä, Mersuja, Audeja, Mini Coopereita, ym. Heillä taitaa tuo verotus olla kohdillaan.
Pyöräilijät menivät uusimmilla maastopyörillä, useimmat niistä sähköpyöriä taikka maantiepyöriä, ja tietenkin pyöräilyvarusteet just eikä melkein. Kaikki tuntuivat olevan menossa ajamaan vähintään jonkin ympäriajon, lapsetkin. Ihan vaan kävelijöilläkin tuntui olevan niin viimisen päälle hienot vaelluskengät ja sun muut varusteet. Minua katsottiin hieman kieroon kun lähdin kävelylle kylältä poispäin pelkissä sandaaleissa. Eräs vanhempi mies jopa sanoi minulle jotakin saksaksi sormeaan herisyttäen, johon minä rauhoittavasti, että ihan pikku kävelyllä tässä vain. Danke.
Pienen hintatuntumakierroksen jälkeen pakkasimme kimpsut ja retkievästä ja lähdimme Luftseilbahnin köysiratashissillä ylös Samnaun vuorille. Voi luoja miten upeaa. Siellä tunsi olevansa kuin Pikku Heidi niityillä. Olimme reilun 2700 metrin korkeudessa ja ainakin minä haukoin henkeä, koska oli niin u p e e t a. Istuuduimme Panorama Restaurant Sattelin terassille nauttimaan yhdet huurteiset ja ihastelemaan maisemia. Jossakin kohti huomasimme liikettä alempana vuorenrinteellä, eikös siellä mennyt kaksi murmelia ilmeisesti ruoanhakupuuhissa. Ihania.
Kävelimme kauemmas ravintolasta ja istuskelimme siellä täällä niityillä, nautimme auringonpaisteesta, ja todellakin niistä maisemista. Aurinko paistoi ja oli kuuma. Myöhemmin laskeuduimme vuorelta alas ja menimme syömään paikalliset pizzat. Palatessamme hotellille mies soitti jälleen matkalaukuista Air Berlinin numeroon, siellä luvattiin vain selvitellä asiaa. Mitään ei ollut tapahtunut koko päivänä.
Päätimme lähteä tutustumaan alemmassa Ischglin kylässä olevaan uimalaan. Allasosastolla oli hauskoja porealtaita, oli hierontapistettä ja rentoutusta. Miestä tuntui kiinnostavan total naked-höyrysaunaosasto, mutta ei uskaltanut mennä tutustumaan. Sinne oli pääsy kielletty alle 16-vuotiailta. Teki oikeesti hyvää kipuamisesta raskaille jaloille olla siellä porealtaissa. Meidät vietiin ja haettiin hotellin toimesta. Homma toimi tosi hyvin, riitti kun soitti vain. Tämän jälkeen jatkui taas matkalaukkujen selvittely-episodi. Oli tosi turhauttavaa kaiken muun keskellä selvitellä asiaa virkailijoitten kanssa, joita ei tuntunut kiinnostavan pätkän vertaa. Meitä kiinnosti koska miehen laukussa oli pakattuna Drone-kuvauskopteri, oltiin missattu jo vaikka mitä maisemia siltä.
Lähdin itse tällä kohdin sille kuululle sandaalikävelylle hieman kylän ulkopuolelle. Nautin aivan hirmuisesti. Hyvä ettei itku päässyt kun olin niin onnellinen. Niin jylhää ja kaunista. Kyllä Alpit vaan on upea näky. Niihin ei kyllästy ikinä. Kuin tilattuna näin kahden metsäkauriin juoksevan rinnettä alaspäin, se oli hieno näky. Koskettelin puron soljuvaa vettä, se oli kylmää. Ihailin vain maisemia ja huokailin. Ohuempi ilmanala vaikutti kävelyyn. Hengästyin, vaikka kävely oli sellaista rentoa löntystelyä melkeimpä. Sydän tykytti tuhatta ja sataa, välillä piti huilata. Tai sitten minulla on vain perkuleen huono kunto.
Palatessani hotellille mies puhui edelleenkin puhelimessa, hän oli joutunut odottamaan Superiorin soittoa melkeimpä koko poissaoloni ajan. Tämä lupasi meille, että laittavat autokuljettajan tuomaan laukkumme huomenna perjantaina Garmisch-Partenkircheniin. Sovimme kellonajaksi klo 12, koska You Know, piti päästä etenemään. Tässä kohti saimme heittää hyvästit jo Verzascan padolle, Como-järvelle ja Milanolle. Ihan pikkaisen otti päähän.
Illalla nauttimaan lasilliset viiniä. Mies osti paikallista olutta mukaan yhden yksikön. Kävimme ostamassa myös tuliaisia. Sveitsiläinen Stroh (Jägermaisterin sukulainen) maksoi 6,50 Sveitsin frangia pullo, kuin esim. Garmisch-Partenkirckenissa samainen pullo maksaa 30 euroa. Olimme toivoa täynnä seuraavasta päivästä, vihdoin saa valinnanvaraa pukeutumiseen, hampaita ei tarvitsisi enää pestä Al Italian luovuttamalla Survive-paketin hammasharjalla jonka tahna oli loppunut jo ajat sitten. Hiuksia en ollut harjannut sitten keskiviikon, aika ei yksinkertaisesti riittänyt metsästää aivan kaikkia tarvittavia. Onneksi henkiä ei oltu uhattu, kaikki oli vain materiaa, mutta olihan se aika ikävää.
Lauantai-aamuna kamppeet kasaan, auton kyytiin ja takaisin kohti Garmishia. Olimme kaupungissa kello 11.30, hyvissä ajoin siis ennen kello 12:sta. Aikaa kului. Ja kului. Ketään ei näkynyt, kenestäkään ei kuulunut. Ketään emme saaneet kiinni. Odottelimme ainakin puoli kahteen saakka kunnes päätettiin luovuttaa. Kypsyyskäyrä oli potenssissa sata. Teimme päätöksen lähteä jatkamaan matkaa.
Kommentit
Lähetä kommentti