Munchen - Garmisch-Partenkirchen - Samnaun
Meillä ei Euroopan Roadtripin alkupätkä mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Lento Helsingistä Berliiniin oli kaksi tuntia myöhässä sään takia Berliinissä ja se tarkoitti sitä, että tulimme auttamatta myöhästymään jatkolennoltamme Muncheniin. Juoksimme Berliinin päässä Terminaaliin A1, jossa meille järjestettiin lentoyhtiön puolesta uusi jatkolento.
Air Berlinin miesvirkailija sanoi vain "Run, horry" ja mehän sitten juostiin. Se oli oikeastaan virhe. Olisi pitänyt löntystää Helsingin koneesta niin hitaasti kuin vain pääsee terminaali A1:seen ja siellä asettua nätisti aivan jonon perälle. Tällöin olisimme missanneet viimeisen lennon siltä päivältä Muncheniin ja olisimme saaneet yöpyä lentoyhtiön piikkiin Berliinissä - ja mikä tärkeintä, meidän matkalaukkumme ei täten olisi jääneet omille teilleen. Tämä nyt on pelkkää jossittelua, mutta kieltämättä on käynyt mielessä kerran jos toisenkin.
Ehdimme siis hyvin jatkolennolle Muncheniin. Ihmiset tosin koneessa katselivat meitä pitkään, toivon mukaan kone ei siellä kentällä seissyt meidän takiamme. Munchenin päässä tiesimme heti, tai jo siis koneessa tajusimme, etteivät matkalaukkumme voineet mitenkään ehtiä matkaan mukaan. Matkalaukkulinjastolla seistessämme tämä fokusoitui ja eikun virkailijoitten puoleen jälleen. Tiskillä ystävällinen naisvirkailija otti tietomme ylös ja kyseli minne laukut voidaan toimittaa. Vastasimme, että Sveitsiin Samnauhun johon tämä "ok, no problem, maybe delivery is at least in day after tomorrow, is that ok? But no problem". Tuossa kohti olisi tullut itse ymmärtää, että tämä valehteli silmät ja korvat päästään. Meille valehdeltiin laukkujen tulemisen osalta aivan kuusnolla monen ihmisen osalta, kunnes tapahtui jotakin mitä emme ymmärrä.
Lähdimme noutamaan vuokra-autoamme Europcarin pisteestä lentoasemalta. Olimme vuokranneet reissulle passelin Audi A1:sen. Vuokrahintaa autolle tuli reissun ajaksi 249 euroa vakuutuksineen. Audi kulki hyvin moottoriteillä ja pikkukaduilla kaupungeissa, hyvin meni myös serpentiiniteillä vuoristossa. Bensaa tämä kulutti 8 päivän aikana 130 euron verran vaikka ajoimme reilu 1300 kilometriä. Ei paha, vai mitä? Ainut mitä emme siinä saaneet toimimaan, oli autossa vakiona ollut navigaattori. Tai toimihan se, mutta emme saaneet siihen vaihdettua kieleksi englantia vaikka mies ihan insinööri on. Toisena miinuksena audiopuoli. En osannut yhdistää iPhonea auton järjestelmään Blootoothin kautta, vaikka siinä sellainen oli. Se oli iso miinus.
Yövyimme Munchenissa suunnitelmamme mukaan Golden Tulip Olymp-hotellissa. Se sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä lentokentältä ja oli aivan ihana. Siisti baijerilaistyylinen ja hyvin pidetty. Aamupala oli yhtä juhlaa, löytyi joka sorttia hedelmiä, jogurtteja, paistettuja leipiä, pekonia, kinkkua, mitä vain. Satasen hintaan yöpyminen kahdelle aamiaisella, ei paha.
Pian aamiaisen jälkeen suunnistimme Munchenin keskustaan ostamaan kameroihin muistikortteja ja perusvaatetta (kun meillä ei niitä vaihtovaatteita ollut). Muistikortit ovat Saksassa paljon halvempia halvempia kuin meillä. Marienplatzin lähettyvillä ollut Saturn-liike löytyi vaivatta ja mies oli suorastaan taivaassa. Skandisk Extreme, 32 giganen muistikortti 90 nopeudella maksoi 14,90 eur, kun meillä se maksaa 60 euroa. Toinen samainen kortti 80 nopeudella 8,90 eur. Sitten nopsaan Henkkamaukkaan hakemaan sitä perusvaatetta, muutamat fotot kaupungilla ja jatkamaan Road Trippiä.
Lähdimme ajamaan autobahn 95:sta myöten kohti Garmish-Partenkircheniä. Sinne ajaa Munchenista noin tunnin. Melko pian Munchenista poistuttua poistui autobahnin kylteistä nopeusrajoitusmerkinnät. Autolla pääsi lukemaan 195 km/h saakka, mutta 170 km/h oli vielä jotensakin hyvä vauhti ajaa. Mies ajoi jossakin kohti 180 km/h ja meidän ohitse meni punainen Ferrari. Ei siitä oikeasti näkynyt kuin vilaus kun se meni niin kovaa. Maisemat alkoivat pikkuhiljaa kumpuilemaan kunnes esille tuli pikkuhiljaa Alppien ihania vuoria. Se on joka kerta mieletön tunne, kuin kotiin tulisi.
Olimme ladanneet reissulle Here-mapsin kartat, ja miehellä se neuvoi kaikki mahdolliset pikkutiet, meni vähän kiertäen aluksi. Sää oli ihana, sellainen 28 astetta. Pysähtyimme Garmishissa syömään schnitzelit ja jatkoimme matkaa kohti Sveitsin puolta. Pysähdyimme reilun 15 kilometrin päässä Ehrwaldissa ottamaan kuvia Saksan korkeimmasta vuoresta Zugspitsesta ja vaihdoimme kuskia. Ajoin Ehrwaldista Samnauhun puolitoista tuntia, matka on noin 100 km pitkä. Itävallan moottoriteillä ajellessa tulee tuulilasissa olla vinjetti, moottoritietarra. Ostimme sellaisen lyhimmälle ajalle joka oli meille sopivaksi ajaksi elikkä kahdeksaksi päivää. Hintaa tälle tarralle tuli reilu kahdeksan euroa. Poliisi valvoo kameroin vinjettejä, ja ilman ajajille rapsahtaa helposti sakko.
Garmischin ja Zugspitzen välimaastossa on Fernpassen sola. Nousua tuolla tulee reilu 1200 metriä. Tykkään tuosta tieosuudesta ihan hirmuisesti. Ensin noustaan serpentiinitietä ylös vuoren viertä ja sitten alas. Maisemat ovat kertakaikkiaan huikeita. Fern Passilla oli ruuhkaa, saksalaisten lomakausi oli selvästi jo meneillään. Tässä kohti sai ensimmäisen kerran reissulla laskea alaspäin moottorijarrutuksella.
Tiet Saksassa, Italiassa ja Itävallassa ovat todella hyvässä kunnossa ja saa ajaa ihan vauhdilla. Jos itse kutakuinkin pitää yllä nopeusrajoutuslukemaa on pian perässä joku pitkät päällä taikka puskuri takamuksessa kiinni. Annoimme tietä tällaisille piipahtamalla pysäkeille taikka seisakkeille. On kaikille mukavampaa. Noista kuskeista ei pidä provosoitua, tuolla nyt vain on tuollainen ajokulttuuri. Nopeasti pitää myös reagoida tilanteisiin. Ajoin yhdessä kohtaa tietä Itävallan puolella, jossa 100 km/h rajoitus, ja edessämme vastaantuleva bussi kääntyi meistä välittämättä tuosta noin vain oikealle. Sain painaa jarrut pohjaan tosissani. Meni hetki ja oikealta puolelta tuli auto tarkoituksena kääntyä samalle tielle jossa me. Jos olisimme olleet sekuntia myöhemmin siinä kohtaa, auto olisi tullut kylkeen.
Aika pian Saksan puolelta Itävallan puolelle mentäessä alkaa Landeckerin tunneli, sillä oli mittaa reilu 6 kilometriä. Tunnelit ovat siistejä ja hyvin opastettuja, niissä on kilometrimerkinnät kuinka paljon tunnelia on jäljellä. Varoitusvalot tunneleissa ovat kunnossa, niitä on mukava ajaa. Sää vaihteli matkan aikana, välillä tuli vettä kuin aisaa ja välillä paistoi aurinko. Se on "tosi hauskaa" ajaa kieli keskellä suuta jotakin pikkutietä vuorella kun vettä tosiaan tulee kovaa. Ei mitään herkkua siis, mutta nyt sekin on koettu. Kiljuin melkein riemusta kun Samnaun kyltti tuli esille. Mies siinä, että sinähän voit ajaa loppuun saakka ja minä sydän kurkussa, että joo.
Samnauhun johtava suht kapea mutta erittäin hyväkuntoinen tie on reilu 15 km pitkä ja se menee straight up to vuoristo. Tien varrella on 6 neulansilmää heti melkein alussa ja tie nousee nousemistaan. Kakkosvaihdetta suurempaa ei paljon tarvita. Olemme ajaneet tien kaksi kertaa aikaisemmin läpi. Ensimmäisellä kerralla talvella pakkaskelillä ja toisen kerran talvella kovassa lumipyryssä. Tuona päivänä Samnaussa satoi lunta 1,5 metriä. Miehellä ei mukamas ollut silloin mitään hätää ajaa vaikka tien poskeen oli juuttunut autoja lumiketjujenkin kanssa.
Jännitys vaihtui pian nautinnoksi, ilta-aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mikäs siinä oli ajellessa.
Air Berlinin miesvirkailija sanoi vain "Run, horry" ja mehän sitten juostiin. Se oli oikeastaan virhe. Olisi pitänyt löntystää Helsingin koneesta niin hitaasti kuin vain pääsee terminaali A1:seen ja siellä asettua nätisti aivan jonon perälle. Tällöin olisimme missanneet viimeisen lennon siltä päivältä Muncheniin ja olisimme saaneet yöpyä lentoyhtiön piikkiin Berliinissä - ja mikä tärkeintä, meidän matkalaukkumme ei täten olisi jääneet omille teilleen. Tämä nyt on pelkkää jossittelua, mutta kieltämättä on käynyt mielessä kerran jos toisenkin.
Ehdimme siis hyvin jatkolennolle Muncheniin. Ihmiset tosin koneessa katselivat meitä pitkään, toivon mukaan kone ei siellä kentällä seissyt meidän takiamme. Munchenin päässä tiesimme heti, tai jo siis koneessa tajusimme, etteivät matkalaukkumme voineet mitenkään ehtiä matkaan mukaan. Matkalaukkulinjastolla seistessämme tämä fokusoitui ja eikun virkailijoitten puoleen jälleen. Tiskillä ystävällinen naisvirkailija otti tietomme ylös ja kyseli minne laukut voidaan toimittaa. Vastasimme, että Sveitsiin Samnauhun johon tämä "ok, no problem, maybe delivery is at least in day after tomorrow, is that ok? But no problem". Tuossa kohti olisi tullut itse ymmärtää, että tämä valehteli silmät ja korvat päästään. Meille valehdeltiin laukkujen tulemisen osalta aivan kuusnolla monen ihmisen osalta, kunnes tapahtui jotakin mitä emme ymmärrä.
Lähdimme noutamaan vuokra-autoamme Europcarin pisteestä lentoasemalta. Olimme vuokranneet reissulle passelin Audi A1:sen. Vuokrahintaa autolle tuli reissun ajaksi 249 euroa vakuutuksineen. Audi kulki hyvin moottoriteillä ja pikkukaduilla kaupungeissa, hyvin meni myös serpentiiniteillä vuoristossa. Bensaa tämä kulutti 8 päivän aikana 130 euron verran vaikka ajoimme reilu 1300 kilometriä. Ei paha, vai mitä? Ainut mitä emme siinä saaneet toimimaan, oli autossa vakiona ollut navigaattori. Tai toimihan se, mutta emme saaneet siihen vaihdettua kieleksi englantia vaikka mies ihan insinööri on. Toisena miinuksena audiopuoli. En osannut yhdistää iPhonea auton järjestelmään Blootoothin kautta, vaikka siinä sellainen oli. Se oli iso miinus.
Yövyimme Munchenissa suunnitelmamme mukaan Golden Tulip Olymp-hotellissa. Se sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä lentokentältä ja oli aivan ihana. Siisti baijerilaistyylinen ja hyvin pidetty. Aamupala oli yhtä juhlaa, löytyi joka sorttia hedelmiä, jogurtteja, paistettuja leipiä, pekonia, kinkkua, mitä vain. Satasen hintaan yöpyminen kahdelle aamiaisella, ei paha.
Pian aamiaisen jälkeen suunnistimme Munchenin keskustaan ostamaan kameroihin muistikortteja ja perusvaatetta (kun meillä ei niitä vaihtovaatteita ollut). Muistikortit ovat Saksassa paljon halvempia halvempia kuin meillä. Marienplatzin lähettyvillä ollut Saturn-liike löytyi vaivatta ja mies oli suorastaan taivaassa. Skandisk Extreme, 32 giganen muistikortti 90 nopeudella maksoi 14,90 eur, kun meillä se maksaa 60 euroa. Toinen samainen kortti 80 nopeudella 8,90 eur. Sitten nopsaan Henkkamaukkaan hakemaan sitä perusvaatetta, muutamat fotot kaupungilla ja jatkamaan Road Trippiä.
Lähdimme ajamaan autobahn 95:sta myöten kohti Garmish-Partenkircheniä. Sinne ajaa Munchenista noin tunnin. Melko pian Munchenista poistuttua poistui autobahnin kylteistä nopeusrajoitusmerkinnät. Autolla pääsi lukemaan 195 km/h saakka, mutta 170 km/h oli vielä jotensakin hyvä vauhti ajaa. Mies ajoi jossakin kohti 180 km/h ja meidän ohitse meni punainen Ferrari. Ei siitä oikeasti näkynyt kuin vilaus kun se meni niin kovaa. Maisemat alkoivat pikkuhiljaa kumpuilemaan kunnes esille tuli pikkuhiljaa Alppien ihania vuoria. Se on joka kerta mieletön tunne, kuin kotiin tulisi.
Olimme ladanneet reissulle Here-mapsin kartat, ja miehellä se neuvoi kaikki mahdolliset pikkutiet, meni vähän kiertäen aluksi. Sää oli ihana, sellainen 28 astetta. Pysähtyimme Garmishissa syömään schnitzelit ja jatkoimme matkaa kohti Sveitsin puolta. Pysähdyimme reilun 15 kilometrin päässä Ehrwaldissa ottamaan kuvia Saksan korkeimmasta vuoresta Zugspitsesta ja vaihdoimme kuskia. Ajoin Ehrwaldista Samnauhun puolitoista tuntia, matka on noin 100 km pitkä. Itävallan moottoriteillä ajellessa tulee tuulilasissa olla vinjetti, moottoritietarra. Ostimme sellaisen lyhimmälle ajalle joka oli meille sopivaksi ajaksi elikkä kahdeksaksi päivää. Hintaa tälle tarralle tuli reilu kahdeksan euroa. Poliisi valvoo kameroin vinjettejä, ja ilman ajajille rapsahtaa helposti sakko.
Garmischin ja Zugspitzen välimaastossa on Fernpassen sola. Nousua tuolla tulee reilu 1200 metriä. Tykkään tuosta tieosuudesta ihan hirmuisesti. Ensin noustaan serpentiinitietä ylös vuoren viertä ja sitten alas. Maisemat ovat kertakaikkiaan huikeita. Fern Passilla oli ruuhkaa, saksalaisten lomakausi oli selvästi jo meneillään. Tässä kohti sai ensimmäisen kerran reissulla laskea alaspäin moottorijarrutuksella.
Tiet Saksassa, Italiassa ja Itävallassa ovat todella hyvässä kunnossa ja saa ajaa ihan vauhdilla. Jos itse kutakuinkin pitää yllä nopeusrajoutuslukemaa on pian perässä joku pitkät päällä taikka puskuri takamuksessa kiinni. Annoimme tietä tällaisille piipahtamalla pysäkeille taikka seisakkeille. On kaikille mukavampaa. Noista kuskeista ei pidä provosoitua, tuolla nyt vain on tuollainen ajokulttuuri. Nopeasti pitää myös reagoida tilanteisiin. Ajoin yhdessä kohtaa tietä Itävallan puolella, jossa 100 km/h rajoitus, ja edessämme vastaantuleva bussi kääntyi meistä välittämättä tuosta noin vain oikealle. Sain painaa jarrut pohjaan tosissani. Meni hetki ja oikealta puolelta tuli auto tarkoituksena kääntyä samalle tielle jossa me. Jos olisimme olleet sekuntia myöhemmin siinä kohtaa, auto olisi tullut kylkeen.
Aika pian Saksan puolelta Itävallan puolelle mentäessä alkaa Landeckerin tunneli, sillä oli mittaa reilu 6 kilometriä. Tunnelit ovat siistejä ja hyvin opastettuja, niissä on kilometrimerkinnät kuinka paljon tunnelia on jäljellä. Varoitusvalot tunneleissa ovat kunnossa, niitä on mukava ajaa. Sää vaihteli matkan aikana, välillä tuli vettä kuin aisaa ja välillä paistoi aurinko. Se on "tosi hauskaa" ajaa kieli keskellä suuta jotakin pikkutietä vuorella kun vettä tosiaan tulee kovaa. Ei mitään herkkua siis, mutta nyt sekin on koettu. Kiljuin melkein riemusta kun Samnaun kyltti tuli esille. Mies siinä, että sinähän voit ajaa loppuun saakka ja minä sydän kurkussa, että joo.
Samnauhun johtava suht kapea mutta erittäin hyväkuntoinen tie on reilu 15 km pitkä ja se menee straight up to vuoristo. Tien varrella on 6 neulansilmää heti melkein alussa ja tie nousee nousemistaan. Kakkosvaihdetta suurempaa ei paljon tarvita. Olemme ajaneet tien kaksi kertaa aikaisemmin läpi. Ensimmäisellä kerralla talvella pakkaskelillä ja toisen kerran talvella kovassa lumipyryssä. Tuona päivänä Samnaussa satoi lunta 1,5 metriä. Miehellä ei mukamas ollut silloin mitään hätää ajaa vaikka tien poskeen oli juuttunut autoja lumiketjujenkin kanssa.
Jännitys vaihtui pian nautinnoksi, ilta-aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mikäs siinä oli ajellessa.
