Urheilua

Myönnettäköön, että en liikuntaa ole harrastanut sanoisinko pariin kuukauteen ja mulla on ihan järkyttävä morkkis sen suhteen. Tänään on pienoista toivoa asian korjaantumiselle, on meinaan vuotuisat kirkkovenesoutukilpailut käsillä. Pelottaa hieman miten jaksaa soutaa reilu viisitoista minuuttia sikakovaa, siis täysillä. Leikkaako pumppu kiinni ja kulkeeko happi? No, se nähdään kohta.
Ei, mun on pakko lopettaa tämä joutenolo, tai en minä mitään jouten ole, mukamas niin paljon koko ajan kaikkea ettei salille ehdi. Mun Bianchistakin on vielä polkimet irti, kiitos miehen kun lainasi pyörää Kuopio Triatloniin. Mikä siinä on, etten mukamas saa niitä takaisin siihen. Voiko ihminen tämän laiskempi olla?

Olen lukenut järkytyksellä Jungnerin sydänkohtauksesta ja olen ihan varma että mua odottaa sama kohtalo. Päässä jyskyttää ajatus liikkumattomuuden vaaroista. Paisun entisestään lisää ja kunto tippuu jonnekin lattiatasolle, ei, kellariin se menee. Tupakointi on kuulemma yhtä vaarallista kuin liikalihavuus. Entä jos alkaisin jälleen polttamaan? Tulisi korviketta käsille syömisen sijasta ja kun röökiä vetää niin ei tekisi mielikään sitä ruokaa. Mulle jäi jenkkilöitten jälkeen yltiömäinen ruoanhimo, voisin syödä ihan koko aika. Ei ole kivaa.