Rapakunnossa

Mutta helkutti vieköön me saatin pronssia! Kirkkovenesoutujoukkueita oli Soutustadionilla eilen 93 veneellistä, jokaisessa veneessä 14 soutajaa joten väkeä riitti. Olen kyllä aina tykännyt tuosta fiiliksestä stadionilla. Ensimmäisenä ennen soutuja jännittää ihan sikana, soutaessa fiilis on että tyyliin kuolee ja soudun jälkeen olo on ihan mieletön.

Meidän lähtö oli viimeisessä vuorossa, klo 19.30. Meidän kanssa starttasi neljä kirkkovenekuntaa. Se oli ihan sairasta. Ei tuollaiseen saa lähteä tässä kunnossa. Soudin ihan täysillä vaikka en meinannut jaksaa en sitten millään, mutta se oli vaan pakko, ei voinut muuta. Ensimmäistä kertaa eläessäni koin mitä on mennä veren maku suussa. Maiskuttelin suutani ja pyyhin huuliani olkapäähän, ei näkynyt sentään mitään. Keuhkoihin sattui ja tuntui, että sydän tulee rinnasta ulos. Soudettiin Porsassaaren ympäri,  oliskohan matka jotakin 4 - 5 kilometriä. Meillä oli koko aika tasainen, hyvä ja voimakas vauhti. Tuojotin tahtiairoja ja koitin pysyä parhaani mukaan tahdissa. Rinnallamme souti koko aika toinen vene, he jäivät kuitenkin sellaisen veneen mitallisen meistä.

Vanha kuva vuodelta 2009

Lipusimme maaliin ja stadionin katsomossa ihmiset hurrasivat. En voinut nauttia yhtään voittajafiiliksestä koska piti keskittyä ihan täysin hengityksen tasaamiseen ja valtavan käsien tärinän tasaamiseen. Nousin veneestä ylös ja meinasi taju lähteä, mulla oli suorastaan surkea olo. Ihan kuin puskutaktori olisi ajanut yli. Piti nojata aitaan siinä ja tasailla hengitystä, keuhkoihin sattui. Meni aika pitkään että olotila suht normaalisoitui.

Olisipa lähelläkään tätä kuosia... yritetään

Nyt kun kirjoitan tätä, yskittää ja keuhkoihin pistää. Oikeassa kämmenessä on mukavan kokoinen rikki mennyt rakkula, takalistoa pakottaa niinkuin käsiäkin. Aijai. Tämän siitä saa kun on vähänkin kilpailuhenkinen.

Oli turhankin hyvä opetus kuinka huonossa kunnossa olen. Tämä olikin nyt sysäys oikeasti alkaa keskittymään kunnon kohottamiseen. Se alkaa tänään.