Päivä 8 – Se hetki
Tähän eloon on mahtunut monen monta erilaista hetkeä. Kaksi ihaninta (ylitse muiden) on ollut saada oma pienokainen syliin syntymän jälkeen. Todellakin lasten syntymähetkiä on odotettu. Siinä on sellainen hetki elämässä, jossa paluuta entiseen ei vaan enää ole. Ihan kaikki muuttuu.
Olin ollut aiemmin täysin varma, etten tule ikinä menemään naimisiin, mutta kuinkas kävikään.. Se hetki kun astelen alttarille on ollut yksi jännittävimmistä ja ihanimmista elämässäni, ja meidän hääjuhla myöskin.
Niitä hetkiä en unohda koskaan kun kuulin, että isäni on kuollut, samaten kun kuulin mummini kuolemasta. En unohda koskaan sitä hetkeä kun ystäväni neljävuotias poika laskettiin haudan lepoon.
En koskaan unohda sitä hetkeä ja tunnetta, kun kuutisen vuotta sitten eräs auto kaarsi Sylvesterintien pihasta pois kyydissään kaksi ihmistä. Olin musertua. Se muisto on oikeastaan elämäni kamalin.
Muistan sen hetken kun käytiin ystävieni kanssa katsomassa Sinkkuelämää 1 ja elokuvan jälkeen toinen ystävistäni pysähtyi yks kaks Sokoksen kulmalla ja kertoi olevansa raskaana. Itkukin tuli. Me kiljuttiin siinä täyttä kurkkua haltioissamme. Ihmiset katsoivat varmasti sitä näkyä vähän pitkään, mutta siinähän katselivat. Tuota hetkeä en unohda ikinä.
Muistan kun haettiin meidän "vauvva" kotiin. Louis yritti kipittää pölypallon kokoisena ja näköisenä suoraan ulko-ovesta ulos, meikä kaappasi toisen syliin ja se oli rakkautta siitä hetkestä lähtien.
Muistan sen hetken kun olin roikkunut kaksi tuntia puhelimessa ja netissä tuloksetta yrittäen epätoivoisesti saada ostettua Madonnan Helsingin konserttiin lippuja. Soitin melkein itkua vääntäen töistä miehelle ja toinen iloisena langan toisessa päässä kertoo, että hällä on kuusi A-luokan lippua konserttiin. Siinä ei pyörtyminen ollut kaukana. En käsitä vielä tänä päivänäkään miten mies sen teki. Muistan sen hetken kun Madonna asteli ulos valtavan kokoisesta discopallosta Pariisin Bercy-Stadiumilla ja näin hänet ensimmäistä kertaa vihdoinkin elävänä. Mietin vain, että tässähän hengitetään samaa ilmaa (juu juu.. olen välillä vähän outo) mutta olin Niin odottanut Madonnan näkemistä livenä. Toi on mulle sellainen experience, että voisin sanoa elää, nähdä ja kuolla... no, melkein.
Toivon saavani lukuisia ihania hetkiä tähän elämääni lisää. Niitä odotellessa :)
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki
 |
| Siskon tytön tuore esikoinen sylkyssä |
Niitä hetkiä en unohda koskaan kun kuulin, että isäni on kuollut, samaten kun kuulin mummini kuolemasta. En unohda koskaan sitä hetkeä kun ystäväni neljävuotias poika laskettiin haudan lepoon.
En koskaan unohda sitä hetkeä ja tunnetta, kun kuutisen vuotta sitten eräs auto kaarsi Sylvesterintien pihasta pois kyydissään kaksi ihmistä. Olin musertua. Se muisto on oikeastaan elämäni kamalin.
Muistan sen hetken kun käytiin ystävieni kanssa katsomassa Sinkkuelämää 1 ja elokuvan jälkeen toinen ystävistäni pysähtyi yks kaks Sokoksen kulmalla ja kertoi olevansa raskaana. Itkukin tuli. Me kiljuttiin siinä täyttä kurkkua haltioissamme. Ihmiset katsoivat varmasti sitä näkyä vähän pitkään, mutta siinähän katselivat. Tuota hetkeä en unohda ikinä.
Muistan kun haettiin meidän "vauvva" kotiin. Louis yritti kipittää pölypallon kokoisena ja näköisenä suoraan ulko-ovesta ulos, meikä kaappasi toisen syliin ja se oli rakkautta siitä hetkestä lähtien.
Muistan sen hetken kun olin roikkunut kaksi tuntia puhelimessa ja netissä tuloksetta yrittäen epätoivoisesti saada ostettua Madonnan Helsingin konserttiin lippuja. Soitin melkein itkua vääntäen töistä miehelle ja toinen iloisena langan toisessa päässä kertoo, että hällä on kuusi A-luokan lippua konserttiin. Siinä ei pyörtyminen ollut kaukana. En käsitä vielä tänä päivänäkään miten mies sen teki. Muistan sen hetken kun Madonna asteli ulos valtavan kokoisesta discopallosta Pariisin Bercy-Stadiumilla ja näin hänet ensimmäistä kertaa vihdoinkin elävänä. Mietin vain, että tässähän hengitetään samaa ilmaa (juu juu.. olen välillä vähän outo) mutta olin Niin odottanut Madonnan näkemistä livenä. Toi on mulle sellainen experience, että voisin sanoa elää, nähdä ja kuolla... no, melkein.
Toivon saavani lukuisia ihania hetkiä tähän elämääni lisää. Niitä odotellessa :)
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki
Kommentit
Lähetä kommentti