Passo Sella

On sanoinkuvailemattoman hieno tunne nukkua taivasalla (autossa toki tässä tapauksessa tietenkin) eikä missä vain, vaan Dolomiiteilla. Tulen olemaan ikuisesti kiitollinen tästä kokemuksesta. Herätä aamuun auringon noustessa, jonka valo värjää vieressä olevat vuoret kullanhohtoisiksi taikka mennä levolle illalla katsellen lämpimästä autosta auringonlaskua värjäten taivaan tuhansien purppuroiden väriseksi. 

Halusin tämän kunniaksi kirjoittaa tästä kokemuksesta, ja yhdestä pienestä lipareesta, aivan oman kirjoituksen - kuin oodina tälle kaikelle upeudelle. 

Kyseessä on kiemurteleva serpentiinitie Passo Sella ylös Passo Pordoille. Passo Pordoi on mielestäni yksi ehkä jylhimmistä vuorista Dolomiiteilla. Pordoi kohoaa 2239 metriin vieressä olevan, Dolomiittien korkeimman vuoren, Marmoladan ollen 3343 metriä korkea. Tuo pieni lipare sijaitsee Passo Sellan korkeimmalla kohdalla, tien lähtiessä sieltä toiselta puolelta laskemaan alaspäin. 

Muistan kun viime vuonna ajoimme Passo Pordoille, ja nousin vielä vaijerihissillä sinne aivan ylös, jännitti ihan tosi paljon. Nyt vain nautin. 

Tuossa alla olevassa kuvassa näkyy tuon tien ylin kohta. Yövyimme kaksi yötä kuvan vasemmalla puolella näkyvällä levähdysalueella. Päivisin levähdyspaikka on täynnä autoja turisteista, jotka jäävät hetkeksi aikaa ottamaan kuvia. Illan tultua paikka hiljenee täysin. Vain muutama retkeilyauto, karavaanari ja henkilöauto jäävät yöpymään tuonne. Toisena yönä meitä oli vieläkin vähemmän, koska oli tulossa kylmä yö, vain maksimissaan noin kolme astetta, ja matkailuautossa saattaa tulla kylmä, kuluu paljon virtaa. 

Me nukuimme Teslassamme, Y-mallisessa sellaisessa, joka menee maasturista. Tilaa on aivan valtavasti, yli 2100 litraa, koska autossa ei ole polttomoottoria, vaan auton alla on akku. Vertailimme Teslan korkeutta pieneen pakuun, ei jää paljoa matalammaksi. Auton etuluukkuun mahtuu varmaankin viisi täyttä putkikassia. Takakonttiin menee ainakin vähintään tuplat. Autoon saisi taakse kahdet lisäistuimet, joten takaluukun alapuolella on vielä paljon lisätilaa. Ja sitten kun laskee takapenkit alas, mahtuu auton takaosaan nukkumaan aikuinen ihminen täydessä pituudessaan. En enää edes aio kirjoittaa jalkatilasta, jota sitäkin on valtavasti. Lisäksi sisäpuolella avaruuden tuntua tuo iso kattoikkuna, josta oli ihana ihailla tähtitaivasta  

Meillä on mukana matkajääkaappi, Yeti-sellainen. Todellakin pysyy tuotteet kylminä, pitkään. Tarkoitan tällä sitä, että kun Yetiin lataa uudet jäädytetyt kylmäkallet, pysyy se jääkaappikylmänä ainakin neljä päivää vaikka auto olisi seisomassa auringonpaahteessa. Meillä Yeti pidettiin kylmänä jääpaloilla. Pari päivää säilyi kylmä. 

Meillä on lapselle mukana untuvatäytteinen makuupussi, se osoittautui aivan liian kuumaksi, joten sitä käytettiin patjan pehmikkeenä. Patjana toimi ohut puhallettava ilmapatja, joka toimi oikein hyvin. Lisäksi mukana oli ihan peruspeitto. 

Laitamme autossa nukkumaan mennessä päällä Camping Moden. Keskusruutuun ilmestyy livekuva loimuavasta takkatulesta teltan edustalla, se on ihana. Lämpöä voi itse säätää, eikä ikkunat mene huuruun. Tummennetut takalasit tuo hyvin suojaa. Sähköä kuluu yön aikana noin 10 kilowattia riippuen käytöstä. Jos olisi sellainen tilanne, että virtaa olisi vain vähän jäljellä, ottaa auto itse Camping Moden pois päältä eikä päästä akkua loppumaan. Camping Modea voi käyttää myös ajastettuna. 

Meillä kävi lähellä Glossglockneria olevalla leirintäalueella niin, että kun mies oli hetken aikaa pyörinyt auton mielestä sen lähellä liian paljon, meni siinä hälyttimet päälle ja musiikki alkoi soimaan täysillä. Tuo kyllä pitää epäilyttävät henkilöt loitolla. Perästä päin kuului vain miehen lausuvan kaikille ympärillä olevilleen ”sorry”, ja mies tuli nolona luokseni. Minä vain nauroin. Auto myös nauhoittaa siitä poistuttaessa, ja silloin kun se havaitsee liikettä lähellään. Lisäksi tilanteita ja autoa voi tutkailla omalta kännykältä, autossa on kamerat kaikkiin suuntiin. 

Lisäksi autolla voi vähän leikkiä. Sitä voi etäohjata päästämään erinäisiä ääniä, kuten pieruja, karhun ärjyntää, leluankan tööttäystä ja mitä vielä. Arvatkaa ollaanko leikitty. 

No mutta, se fiilis tuolla. Sitä todellakin tuntee itsensä niin pieneksi tässä maailmankaikkeudessa. On niin hiljaista, että korviin sattuu. Sormet jäätyy kuvia otellessa. Päätä hieman särkee ohuessa ilmanalassa, mutta ilmaa on ihana hengittää tietäen sen olevan puhdasta, oikein tuntee miten hemoglobiini-arvo vaan nousee. Jaksat vain tuijottaa tuntikausia sitä maisemaa, eikä haittaa vaikka illalla ei ihan heti uni tulisikaan. Mua ei pelottanut tuolla yhtään, ei meillä ollut mitään hätää. 

Seisoin siellä ulkona omine ajatuksineni, välillä mietin äitiä siellä jossakin, katselin läheltä lähtevää varjoliitäjää ja mietin miten tämä ikimaailmassa uskaltaa. Katselin lehmiä hieman kauempana ja mietin kuinka onnekkaita nämä yksilöt olivat - ja miten ketteriä ovat, isot otukset. Mietin paloikohan nenäni ja otsani pahastikin päivällä auringonpaisteessa ja miten minä, tavallinen nainen Nummelan taajamasta seison hitto vie siellä Italian upeiden Dolomiittien keskellä katsomassa sitä maisemaa. Välillä mietin missä uskallan käydä puskapissalla. Muutoin olin vain haltioissani.