Pieni hetki kotona

Kotona (ihan hetken aikaa). Ja anteeksi tämä sotku. Tässä alla olevassa kuvassa autosta purettu kassikasa eteisessämme sisältäen kolme putkikassia (jokaisen matkaajan omat vaatteet), yhden pienen matkalaukun, joka jäi Samilta, kaksi rinkkaa (toinen retkeilyvälineille ja toinen ruoanlaittovälineille) ja kaikennäköisiä kasseja, jotka huomenna puran ja mielenkiinnolla odotan mitä mahtavat sisältää.

Kuvasta uupuu vielä noin 1/3 osa auton sisällä olleita jo siirrettyjä tavaroita mm. uimakassi pyyhkeineen ja uimarenkaineen, kenkäkassi, ensiapu- ja hygieniakassi, miehen tietokonelaukku, matkalaturi ja sen aurinkokenno, työkalupakki, kylmälaukku, lääkekassi, lelukassi, ostoskasseja vaatekaupoista, matkamuistoja ja ruokakasseja. Kyydissä meillä oli lisäksi kaksi lasten potkulautaa, yksi sähköpotkulauta, lasten pyörä, pyöräilykypärä, suppilauta, vaatehöyrystin ja leivänpaahdin (juu, kyllä, heh). 

Voin sanoa, että välillä matkatessa teki mieli heittää hanskat tiskiin purkamisen ja pakkaamisen kanssa. Ja matkan loppua kohden tämä puoli - kieltämättä - hieman levähti.. Neljä kuukautta kiertolaiselämää on aikamoinen paletti. Nyt onneksi voidaan vetää hetki henkeä. 

Pyykinpesu tuntui aina luksukselta, mutta hatutti kun huoneistohotellit suorastaan rahastavat sillä. Portugalissa oli pyykinpesukoneita myös kauppojen yhteydessä, mutta eivät nekään edullisia olleet. Eräässä huoneistossa Portugalissa pyykkikone jätti vedet sisälle, ja Janne näki silmistäni, että nyt kannattaa mennä valittamaan respaan ja asap. Se kyllä kannatti, koska ei aikaakaan kun huoneistossa oli bränikkä pyykinpesukone 80-luvulta saakka olleen tilalla. Välillä manasin, miksi ikinä pakkasin mukaan värillisten vaatteiden lisäksi sekä mustia, että valkoisia vaatteita. 

Ruoanlaitto oli välillä hupaisaa kun välineet oli mitä oli. Tiskaamisesta puhumattakaan. Suomalainen tiskiharja on vaan Niin hyvä. Miten voikin olla niin luokattoman huonoja veitsiä tai puhkikuluneita leikkuulautoja? Miksi vakiovarusteena keittiöissä ei ole viinipullonavaaja? Ihan alin mahdollinen rima ylitettiin parissa paikassa noitten suhteen. Ruokakaupassa käynti oli aina mielenkiintoinen kokemus, on niin paljon kaikkea erilaista ja ihanaa. Kalatiski oli Oscarille yleensä elämys.

Mutta koskaan meille ei käynyt mitään. Kaikkialla oli turvallista. Missään ei tarvinnut pelätä. Toki pidettiin öisin ikkunat säpissä ja ovet lukossa. Me pysyimme terveinä, ja tuo olikin lapsen osalta meidän suurin haave ja tavoite - saada katki loputon sairastelukierre jatkuvine antibioottikuureineen. 

Neljän kuukauden aikana ajokilometrejä kertyi vajaa 19 000 km. Auton stereoista olemme kuunnelleet lukuisat tunnit My Singin Monsterssia takapenkkiläisen laulaessa iloisesti mukana. Lähdimme liikkeelle helmikuussa nastarenkailla. Nastat Janne nyppi heti Saksaan päästyä pois. Ensi talvena ajellaankin sitten kokonaan uusilla nastarenkailla. Mihinkään ratsioihin ei jouduttu kertaakaan, ei ollut pahempia ruuhkia kuin ehkä kerran. Liikenneonnettomuuksia ei onneksi nähty. Turhauduimme lukuisiin tietulleihin, Italiassa noissa maksaminen lähimaksuominaisuudella on ihan vitsi. 

Suomalaisiin törmättiin koko aikana ihan vain muutamiin. Oli ihania tuttavuuksia ja kohtaamisia joita muistelen lämmöllä. Oli huippukauniita paikkoja joissa käytiin, jotkut jäävät ikuisiksi ajoiksi sydämiimme. Oscarin englanninkielentaito huomattiin useassa paikassa, ja sitä jaksettiin hämmästellä. Tätä me vanhemmatkin hämmästelemme. Oscar sai Italiassa myös uuden lempinimen, Oscarito, ja tämä taitaa jäädä meillä elämään. 

Ihana olla kotona, kunnes taas..