Tekoäly, deep-fake ja totuuden hämärtyminen - uhka uutisille?
Istuin eräs talvinen ilta elokuvissa katsomassa leffaa nimeltä We Live in Time. Elokuvassa näyttelijä Florence Pugh oli voimakkaasti raskaana, vaikka tosielämässä näin ei ollut. Mietin, miten tuo voi olla mahdollista, kaikki näytti niin aidolta.
Viime vuosina tekoäly on muuttanut maailmaa nopeasti, eikä aina pelkästään hyvään suuntaan. Yksi puhutuimmista ilmiöistä on deepfake-teknologia, joka haastaa käsityksemme todellisuudesta, luotettavasta tiedoista ja uutisista. Samalla kun teknologia tarjoaa uusia mahdollisuuksia, se herättää kasvavaa huolta valeuutisten leviämisestä.
Ajankohtaiset esimerkit osoittavat ilmiön vakavuuden. Uutisoinnin mukaan Yle ja MTV vetosivat huhtikuussa 2026 Metaan valheellisten mainosten lopettamiseksi. Kritiikki kohdistui erityisesti siihen, että alustalla on sallittu ihmisten kasvojen käyttö ilman lupaa. Samalla poliittiset deepfake- ja tekoälysisällöt ovat nousseet otsikoihin. Donald Trump julkaisi provokatiivisen tekoälykuvan itsestään Jeesuksena, mikä herätti kansainvälistä keskustelua. Myös Italian pääministeri Meloni kritisoi tapausta julkisesti.
Mitä Deep-fake on?
Deepfake on tekoälyyn perustuva teknologia, jolla voidaan luoda erittäin realistisia videoita, kuvia ja ääntä. Käytännössä algoritmit analysoivat suuria määriä dataa, esimerkiksi ihmisen kasvoja ja puhetta, ja oppivat jäljittelemään niitä uskottavasti. Lopputuloksena on helposti video, jossa henkilö näyttää sanovan tai tekevän asioita, joita ei ole koskaan tapahtunut.
Hyödyt
Deepfake-teknologia tarjoaa uusia luovia työkaluja sisällöntuottajille. Elokuvateollisuudessa sitä voidaan hyödyntää näyttelijöiden nuorentamiseen tai visuaalisten efektien parantamiseen, kuten vaikka raskausvatsan luomiseen. Lisäksi teknologia voi helpottaa dubbauksen tekemistä siten, että puhujan huulten liikkeet vastaavat paremmin eri kieliä. Toisaalta pohdin, onko tämä suunta oikea. En halua turhautua ruudun äärellä kömpelösti käveleviin historian henkilöihin, vaikka toisaalta on huikeaa katsoa, miltä esimerkiksi Caesar on mahtanut näyttää. Haluan uutiseni, musiikkini, ja elokuvani aitoina, tulee äkkiä huijattu olo. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton.
Pienemmille sisällöntuottajille deepfake voi tarjota mahdollisuuden tuottaa laadukasta sisältöä pienemmällä budjetilla. Tekoäly voi nopeuttaa tuotantoprosesseja ja vähentää tarvetta kalliille kuvausjärjestelyille.
Riskit
Valevideot ja kuvat uhkaavat yhteiskuntaa, koska ne hankaloittavat oikean ja valeuutisen erottamista toisistaan, ja uhkaavat kansallista turvallisuutta mahdollistaen propagandan levittämisen. Nämä nakertavat kansalaisten uskoa viralliseen informaatioon. Deepfake-videoilla voidaan:
• levittää disinformaatiota
• manipuloida yleistä mielipidettä
• vaikuttaa jopa poliittisiin päätöksiin
Miten voimme suojautua?
Yksittäinenkin lukija voi tehdä paljon: kyseenalaistaa, tarkistella omaa medialukutaitoa, tarkistaa lähteet ja pysähtyä ennen jakamista. Valeuutisia vastaan voidaan taistella:
• Lisäämällä medialukutaitoa
• Vaatimalla alustoilta vastuullisuutta
• Tukemalla luotettavaa journalismia
Lähdeluettelo:
Helsingin Sanomat. Meloni moitti Jeesuksena esiintyneen Trumpin haukkuja Paaville. Haettu 14.4.2026 osoitteesta Helsingin Sanomat.
Yle. Uutisankkurit vetoavat Metaan: Lopettakaa valheelliset mainokset. Haettu 14.4.2026 osoitteesta Yle.
Tämä kirjoitukseni on harjoitus Suomen kielen ja viestinnän tehtävään. Tämä on ensimmäinen "raakileeni", jota en kuitenkan halunnut itse tehtävään valita, vaan valitsin ihan jotakin muuta. Halusin kuitenkin tämän itselleni talteen, ja jos tästä voisi olla vaikkapa hyötyä jollekin.



Kommentit
Lähetä kommentti