Kirjoita elokuvakäsikirjoitus - Draaman kaari

Sain otsikossa mainitulla kurssilla tehtäväkseni kirjoittaa tarinan arkisesta kauppareissusta. Tapahtumapaikkana toimi lähikauppa, ja henkilöhahmoina olivat kaksi asiakasta, myyjä sekä taksikuski. Minun piti pohtia tarkasti, miten tuon tarinassa esille päähahmon, mikä on tarinan suuri käänne ja miten päästään alusta loppuun kiinnostavalla ja yllättävällä tavalla. Tämä ei ollut ihan helppo rasti. On tosi hankalaa alkaa kirjoittaa jostakin pyydetystä sen sijaan, että alkaisi vain kirjoittaa jostakin omasta.

Tämän kurssin myötä sain syventyä Aristoteleen runousoppiin, joka on hyvin mielenkiintoinen. Tulen palaamaan tuohon kirjaan yhä uudelleen. Sain myös kirjoittaa satuanalyysin jostakin lapsuuteni sadusta – kirjoitin Prinsessa Ruususesta. Lisäksi jouduin perehtymään elokuvasanastoon, ja sen myötä käsitteet protagonisti, antagonisti, midpoint sekä muun muassa kliimaksi ja resoluutio ovat nyt hallussa.

Sain katsella uudelleen jonkin minulle entuudestaan tutun elokuvan ja kertoa sen juonesta huomioiden alku, keskikohta ja loppu. Minun piti tulkita, mikä oli elokuvan suurin käännekohta, sekä kuvata sankarin tärkeimmät ominaisuudet. Lisäksi piti kertoa, mikä oli elokuvan teema (ei juoni) ja mitä päähahmo oppi elokuvan aikana. Katsoin elokuvan Eat Pray Love, ja syvennyin sen katsomiseen nyt hieman eri lähtökohdista.

Mutta tuohon kirjoitustehtävään – tässä se, olkaa hyvät. Saa nauraa. Olen palauttanut tämän, mutta en ole vielä saanut siitä arvostelua. Sitä odotellessa. Alla myös analyysini elokuvasta Eat Pray Love. 

Arkinen kauppareissu

Tänään se sitten iski, työpaikalla, yhtäkkiä ja arvaamatta. Kaikki tuntui muuttuneen, vaivihkaa tai vähän salakavalasti, mutta muuttuneen yhtä kaikki. Valtava ahdistus, joka tulee aina ihanan loman jälkeen - mutta nyt potenssiin kymmenen. Aino mietti tuskaisena oloaan lähikaupan kassalla, liukuhihnan takana, jossa hän palveli asiakkaita päivästä toiseen. Tunne kuristi kurkkuansa, nosti sydämensykkeen sataan, laittoi kätensä hikoamaan, ja pään huimaamaan. Olotila sai aikaan primitiivireaktion, jossa Ainon teki vain mieli juosta kaupasta ulos ja huutaa. Itku ei ollut kaukana.

 

Päivä oli soljunut tuskallisen hitaasti. Tunnit vain matelivat. Aino oli pannut merkille, ettei asiakkaita ollut kuin juuri nimeksi vain. Onneksi. Päivän ensimmäinen asiakas oli ollut kyttyräselkäinen kumarassa kävelevä vanha mummo, joka oli ostanut maidon. Tuo mummo oli kaivanut vapisevin käsin takkinsa taskusta pienen ruutukuviollisen ja risan kukkaron, ja maksanut hitaasti maitotölkin lukuisilla pennosilla. Ainoa vähän säälitti, toivottavasti mummolla olisi kotona mitä syödä.

 

Mutta toinen asiakas oli onneksi hieman huvittanut Ainoa - kaupassa kun näkee kaikenlaista kulkijaa. Tämä nuorimies oli ilmeisesti päättänyt juoksulenkkinsä kauppaan. Sen näki punakoista kasvoista, märistä hiuksista ja pienestä hikiläntistä selässä. Miehen habitus oli pistänyt voimakkaasti silmään. Hän vaikutti joltakin oikealta urheilun alfaurokselta. Jaloissaan miehellä oli uutuuttaan kiiltävät Niken juoksukengät, pitkät ja harvinaisen valkoiset nilkkasukat, oranssit shortsit ja valkoinen tiukka toppi. Ei tuossa mitään, tietenkään, Aino ajatteli, mutta miehen käytös herätti hilpeyttä. Aino seurasi etäältä miehen asiointia itsepalvelukassalla, huomaamattomasti tietenkin. Musiikkia samalla airpadeista kuunnellen, ja ihan hieman jammaillen mies piippaili lukulaitteeseen 20 tölkkiä tonnikalaa, kurkun, porkkanan ja vissyvettä. Mies oli selvästi ajatuksissaan, ja maksun aikana joutui yrittämään koneen kanssa monta kertaa, kunnes kone oli huutanut tarkistus! Aino oli joutunut menemään hämmentyneen miehen luokse toteamaan, että tämä oli yrittänyt maksaa kirjastokortilla. Mies selvisi tilanteesta naurahtaen: ”Sattuuhan näitä.”

 

Siinä mietteissään Aino oli ihmetellytkin jo, missä tuo ahdistava tunne viipyi. Hän oli palannut miehensä kanssa ulkomaanmatkalta kotiin jo sentään pari päivää sitten. Tuo matka oli kauan odotettu. Siihen oli säästetty pitkään, ja nyt se oli jo ohi - loma ei kerennyt kunnolla edes alkamaankaan, kun se jo loppui. ”Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa sitten taas helpottaa”, Aino ajatteli - niin kuin aina aikaisemmin. Mutta sillä hetkellä ei tuntunut lähellekään siltä. Aino ei ollut huomannut kyyneleiden valuvan poskillaan.

 

Kassan toiselle puolelle huomaamattomasti ilmestynyt taksikuski huomasi kyllä kyyneleet. Kari mietti, mitä ihmettä tässä oikein nyt tapahtuu. Tulisiko hänen sanoa jotakin, tehdä jokin ele, vai olla vain olevinaan. Kari oli kävellyt autoltaan työvuoronsa päätteeksi kauppaan ostamaan kalaa. Niin hän oli tehnyt läpi aikojen, siinä ei ollut mitään erikoista, mutta siinä oli, että kassan toisella puolella oleva nainen itki.

 

Aino huomasi miehen kassahihnan luona ja hätkähti. Tuoli heilahti ja kilahti johonkin. Hän huomasi miehen kääntävän salamana päätään, vaikka tämä oli hetki sitten katsonut suoraan häneen. ”Voi ei”, Aino tajusi ja pyyhki kyyneleensä pois. Pakottava tarve päästä juuri sillä hetkellä kaupasta ulos tuntui ylitsepääsemättömän vahvalta, ja Aino lähti kävelemään kuin taiottuna.

 

Jalat tekivät jotain omiaan, vaikka aivot sanoivat miten tahansa vastaan. ”Minä en itke kenenkään nähden, koskaan, ja varsinkaan asiakkaan”, Aino ajatteli. Hän käveli ulos kaupasta, ja hengitti syvään. Ilma oli keväinen, aurinko paistoi kuin yrittäen lohduttaa. Aino kiinnitti katseensa pensaiden latvaan, jossa oli joku lintu. Ja se lenkkeilijämies oli nyt venyttelemässä kaupan parkkipaikan reunan kivetystä hyödyntäen.

 

”Anteeksi”, kuului hetken päästä jostakin Ainon olan takaa. ”Onko kaikki hyvin?” kuului miehen ääni. Puhe jatkui vain. Aino kääntyi ympäri ja näki saman miehen, joka oli ollut siinä tiskin takana, nyt kala muovipussissa rystysissään. Aino yritti valmistautua johonkin teennäiseen sähähdykseen ja siihen, voisiko sekä puolustautua että sovitella; olihan hän lopulta ennen kaikkea tuijottanut vain lintua, ja sitä lenkkeilijämiestä. Aino ymmärsi taksikuskin sanoneen, ”on minuakin joskus töissä harmittanut, ja kovaakin, mutta sentään itkemään”. Aino ajatteli, että nyt tuo mies on astunut liikaa hänen reviirilleen, puuttunut hänen tilaansa. 

 

Mies vaikutti kuitenkin ystävälliseltä. Silmien ympärillä oli hieman ryppyjä, mutta ei sellaisen vanhan ihmisen ryppyjä, vaan ihmisen, joka oli nauranut paljon. Aino päätti uskaltaa puhua, kerran oli jo paljastunut: ”Joo, alkoi todella paljon ahdistaa”, Aino sanoi. ”Toissa päivänä olin vielä mieheni kanssa upealla rannalla Kreetalla, ja nyt olen täällä - tätä yhtä ja samaa arkea. Se ikään kuin iski vasten kasvoja, ja kovaa. Haluaisin niin mielelläni vain olla siellä rannalla. Mieheni sanoi minulle, että se oli parasta, mitä hän oli kokenut pitkiin aikoihin, ja tunnen ihan samoin.” Aino puuskahti ja ihmetteli itsekin, mistä nuo sanat tulivat - vieraalle ihmiselle.

 

Kari vastasi lempeästi: ”Tuolle tuntemukselle löytyy ihan diagnoosi: kulttuurishokki, jossa arki jysähtää päälle tsunamin tavoin. Lomalla voi heittäytyä saman tien mihin vain kulttuuriin ja elämänmenoon kaikilla aisteilla ja huoletta. Mitä enemmän kokee, näkee ja aistii, sitä suurempi on eroahdistus. Sinulla on nyt juuri tuo”, ja Kari jatkoi tyynnytellen ”olen matkustellut itsekin paljon ja tiedän mistä puhun ja tiedän, miltä sinusta tasan nyt tuntuu - aika helpottaa. Ei ehkä juuri nyt, mutta pikkuhiljaa, ja joka päivä, ja kohta matkasi on hyvä muisto muiden rinnalla”. 

 

Ainoa helpotti. Hänestä tuntui, että hän pystyi hengittämään taas. ”Mistä tuo mies tiesi?” hän ajatteli. Ainon valtasi ihana hyvän olon aalto. Mies oli löytänyt aivan oikeat sanat tyynnyttämään olotilaa. ”Kiitos, en oikein tiedä mitä sanoa”, Aino vastasi, ja jatkoi: ”Ja anteeksi, en koskaan käyttäydy näin - en tiedä mikä minuun oikein meni”. Taksikuski vastasi hieman naurahtaen: ”Ei sinun tarvitse pahoillasi olla - ei muuta kuin uutta matkavarausta kehiin, ja sillä välin keväästä nauttimaan. Mutta palaahan takaisin tuonne kassalle, siellä oli jo aika paljon ihmisiä”, Kari kehotti. Aino kiitti vielä varovaisen hämmentyneenä ja sanoi: ”Ensi kerralla talo tarjoaa kahvit. Kiitos kun kävit ja ihanaa päivänjatkoa sinulle”. 

 

Aino lähti hiljalleen kävelemään kohti kaupan ulko-ovea. Hän kuitenkin kääntyi vielä taksikuskia kohti ja sanoi: ”Et arvaakaan miten paljon sanasi minua auttoi. Kiitos todella paljon”. Kari hymähti vastaukseksi ”I know, I know”, kääntyi, ja heilautti hyvästiksi kassiaan.

Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä 

Valitsin analysoitavaksi Eat Pray Love -elokuvan. Olen nähnyt elokuvan monta kertaa, eikä yksi kerta lisää eri perspektiivistä tarkasteltuna haitannut ollenkaan. 

Elokuva kertoo Liz Gilbertistä (Julia Roberts), joka huomaa olevansa tyytymätön elämäänsä, vaikka hänellä näyttää ulkoisesti kaikki olevan hyvin. On avioliitto, koti ja menestyvä työ. Hän kokee kuitenkin voimakasta sisäistä tyhjyyttä ja päättää erota aviomiehestään Stephenistä (Billy Crudup). Eroprosessi on hyvin vaikea ja Liz käy henkisesti läpi raskaan vaiheen. Jo eron aikana Liz aloittaa uuden suhteen nuoren näyttelijän kanssa, mutta se ei tunnu miltään. Liz päättää tehdä suuren muutoksen elämässään, ja lähtee matkustelemaan vuodeksi etsiäkseen itseään. 

Liz matkustaa ensin Italiaan, Roomaan, jossa hän keskittyy nauttimaan elämästä ja hyvästä ruoasta. Italiassa hän oppii rentoutumaan ja nauttimaan elämän iloista ilman syyllisyyttä. Roomasta Liz matkustaa Intiaan, jossa hän viettää aikaa ashramissa harjoitellen meditaatiota ja henkistä kasvua. Intiassa Liz kohtaa omat pelkonsa, menneisyytensä ja kokee kovaa syyllisyyttä, mutta alkaa pikkuhiljaa löytämään sisäistä rauhaa. Intiasta Liz matkustaa Balille. Siellä hän tapaa paikallisen poppamiehen, joka auttaa häntä ymmärtämään itseään paremmin. Liz antaa Balilla myös tilaa uudelle rakkaudelle, peläten kuitenkin itse rakastumista. Hän ei halua menettää juuri saavuttamaansa tasapainoa. Lopulta hän kuitenkin uskaltaa avata sydämensä ja uskaltaa rakastua ja rakastaa. 

Elokuvan alku: Liz on onneton ja turhautunut avioliitossaan ja päättää erota. Avioero on kriisi, ja hän päättää lähteä vuoden mittaiselle matkalle. Eat (Syö) Nautinnon, elämänilon ja ns. kulissielämän jälkeisen vapautumisen teemat. 
 
Keskikohta: Matkustaessaan Italiaan ja Intiaan Liz oppii jälleen nauttimaan elämästä. Hän käsittelee menneisyyttä ja yrittää löytää sisäisen rauhan. Pray (Rukoile) Hengellisyyden, itsensä hyväksymisen ja sisäisen rauhan löytäminen. 
 
Loppu: Balilla Liz löytää jälleen tasapainon elämässään ja uskaltaa rakastua uudelleen.  Love (Rakkaus) Tasapainon löytäminen, rakkaus ja uusi alku. 
 
Suurin konflikti: Liz Gilbertin oma sisäinen kamppailu. Liz ei tiedä kuka on, ja mitä hän todella elämältään haluaa. Käännekohta tapahtuu, kun hän päättää lähteä matkalle ja alkaa kohdata omia pelkojaan ja menneisyyttä. 
 
Sankarin tärkeimmät ominaisuudet:
·       Lizin rohkeus ja uskallus muuttaa elämäänsä.
·       Uteliaisuus ja halu oppia.
·       Herkkyys ja tunteiden käsittely.
·       Halu löytää tasapaino elämässä.

Elokuvan teema: Sisäinen kasvu, tasapainon etsiminen elämänkriisin jälkeen ja itsensä löytäminen.

Mitä päähenkilö oppi (hahmon kaari): Elokuvan aikana Liz oppii hyväksymään itsensä ja menneisyytensä. Hän ymmärtää, että onnellisuus ei tule pelkästään ulkoisista asioista, vaan sisäisestä tasapainosta. Lopulta hän myös oppii, että rakastaa voi menettämättä itseään.  

(Ottamani, hyvin tärähtänyt kuva Billy Crudupista New Yorkissa vuonna 2014 - aikaa ennen selfieitä)