Euroopan Road Trip - pientä yhteenvetoa
Näin jälkikäteen ajateltuna ja Euroopan road trip-reissua miettineenä pohdin kuinka pieni Eurooppa oikeastaan onkaan olematta siltikään pieni. Kun reissun loppupuoliskolla ajelimme Muncheniin olo oli kuin olisi Mikkeliin mennyt, saatikka ajaminen Via Balticalla tuntui ihan Jyväskylän reissulta, ainakin melkein. Munchen alkaa olla aika tuttu kaupunki jo meille. Se on helppo ottaa kiintopisteeksi Euroopan reissuille.
Äkkiä sitä orientui tuolla matkalla, että tämä Eurooppa on myös meidän Suomalaisten ja rohkeasti vain siellä eteenpäin. Suomi on kyllä tosi kaukana kaikesta sen sisimmästä, ja ehkä se on meille tosiaan vain rikkaus. Usein kuulimme wow-sanan kertoessamme mistä tulemme, olemme edelleenkin eksoottinen kansa.
Ja miten helppoa kaikki oli, sen kun meni vain. Luxemburg on kuin Euroopan olohuone, jossa kaikki oli niin kaunista ja oli mukava olla. Hauskaa oli päästä kuulemaan Luxemburgin omaa kieltä joka on sekoitus ranskaa ja saksaa. Ihanaa katsella ihmisiä, ja kuunnella kaupungissa asuvan kertomuksia paikasta. Siellä me myös istuimme kesäterassilla iltapäivän auringonpaisteessa nauttien jääteetä ja olutta.
Meidät otettiin minne ikinä menimmekin avosylin vastaan, ehkei Comojärvellä niin ystävällisesti, mutta kuitenkin. Ja se luonnostaan tullut valtaisa naurunpurskahdus kun halusimme välttää Italian alpeilta tullessamme tietullit Sveitsin puolelle mennessämme (ja tosiaan ne vältimme), kuvasti aidosti sitä että hei, me osataan tää juttu.
Se mikä road tripillä ainoana asiana järkytti oli rekkojen aivan käsittämättömän hirveä määrä. Aina puhutaan hiilijalanjäljestä ja kuinka lentämistä tulisi sen takia vähentää ja jopa välttää, mutta puhuuko kukaan yhtään mitään tavarankuljettamisen tuomista päästöistä. Haluan uskoa, että valtaosa rekoista kulkisi tänä päivänä biokaasulla tai maakaasulla, mutta skeptikkona hieman epäilen. Se rekkamäärä jonka mekin matkalla näimme, täyttäisi valehtelematta jonona takuulla koko Saksan maan Hampurista Muncheniin.
Autoilusta muuten, se oli pelkästään ihanaa. Nautin ajaa, ja nautin olla kyydissä. Joskus ajattelin, varsinkin pitempiä pätkiä ajellessamme, että nukkuisin omat huilivälini, mutta eihän sitä malttanut kun haukkana piti koko ajan seurata ihan kaikkia maisemia. Tuulimyllyjä näkyi Tanskasta lähtien tasaisin väliajoin. Ranskan puolelle päästyämme niitä näkyi tosi paljon. Maisemat olivat välillä ihanan surrealistisia kumpuilevine maastoineen ja metsikkoineen. Paljon nähtiin peltoja, sokeriruokoviljelyksiä ja maissipeltoja. Radiosta muuten kuului tosi usein Almaa (Hyvä Alma!)
Ja Pariisi. Ensin se hieman hämmästytti, mutta sitten siihen ihastui, ja myös vähän tuskastui kuinka valtava se on. Pariisin keskusta on niin kaunis. Siellä oli ihana vain kävellä paikasta toiseen, tosin keli oli tosi kuuma. Pariisilaiset osaavat konsertissa ottaa ilon irti oikealla positiivisella tavalla. Niinkuin meillä jotkut vetää konsertissa kaljasta överit, siellä tanssitaan ja pidetään hauskaa. Oli mahtavaa seurata 80 000 ihmisen stadionilla tekemiä aaltoja katsomossa ja tuntea se hekuma kun päätähtien odottamisesta tiivistynyt tunnelma laukesi, ja tähdet saapuivat lavalle. Ja se kännyköitten tekemä liekkimeri hitaamman biisin aikana sai liikuttumaan, upeaa katseltavaa.
Haaveenani olisi saada haahuilla Louvre läpikotaisin aivan rauhassa. Olen museossa käynyt nyt kolme kertaa ja nähnyt siitä joka kerta ainoastaan pikkiriikkisen murto-osan. Haluaisin syödä siellä lounasta, ja vain tuijottaa kenenkään häiritsemättä Milon Venusta miettien patsaan mennyttä elämää.
Minulla on vahva tunneside Pariisiin. Kävin siellä ensimmäisen kerran vuonna 2006. Matka sinne oli elämäni taitekohdassa, erosin pian tämän jälkeen lasteni isästä. Juuri siellä matkalla tajusin kuinka erilaisia olemme enkä voinut elää enää niin. Minun pitää ilmeisesti matkustaa kauas nähdäkseni lähelle.
Kiitos, Tack, Tak, Danke, Merci, Grazie, Dziekuje, Aciu, Paldies, Aitäh
Äkkiä sitä orientui tuolla matkalla, että tämä Eurooppa on myös meidän Suomalaisten ja rohkeasti vain siellä eteenpäin. Suomi on kyllä tosi kaukana kaikesta sen sisimmästä, ja ehkä se on meille tosiaan vain rikkaus. Usein kuulimme wow-sanan kertoessamme mistä tulemme, olemme edelleenkin eksoottinen kansa.
Ja miten helppoa kaikki oli, sen kun meni vain. Luxemburg on kuin Euroopan olohuone, jossa kaikki oli niin kaunista ja oli mukava olla. Hauskaa oli päästä kuulemaan Luxemburgin omaa kieltä joka on sekoitus ranskaa ja saksaa. Ihanaa katsella ihmisiä, ja kuunnella kaupungissa asuvan kertomuksia paikasta. Siellä me myös istuimme kesäterassilla iltapäivän auringonpaisteessa nauttien jääteetä ja olutta.
Meidät otettiin minne ikinä menimmekin avosylin vastaan, ehkei Comojärvellä niin ystävällisesti, mutta kuitenkin. Ja se luonnostaan tullut valtaisa naurunpurskahdus kun halusimme välttää Italian alpeilta tullessamme tietullit Sveitsin puolelle mennessämme (ja tosiaan ne vältimme), kuvasti aidosti sitä että hei, me osataan tää juttu.
Se mikä road tripillä ainoana asiana järkytti oli rekkojen aivan käsittämättömän hirveä määrä. Aina puhutaan hiilijalanjäljestä ja kuinka lentämistä tulisi sen takia vähentää ja jopa välttää, mutta puhuuko kukaan yhtään mitään tavarankuljettamisen tuomista päästöistä. Haluan uskoa, että valtaosa rekoista kulkisi tänä päivänä biokaasulla tai maakaasulla, mutta skeptikkona hieman epäilen. Se rekkamäärä jonka mekin matkalla näimme, täyttäisi valehtelematta jonona takuulla koko Saksan maan Hampurista Muncheniin.
Autoilusta muuten, se oli pelkästään ihanaa. Nautin ajaa, ja nautin olla kyydissä. Joskus ajattelin, varsinkin pitempiä pätkiä ajellessamme, että nukkuisin omat huilivälini, mutta eihän sitä malttanut kun haukkana piti koko ajan seurata ihan kaikkia maisemia. Tuulimyllyjä näkyi Tanskasta lähtien tasaisin väliajoin. Ranskan puolelle päästyämme niitä näkyi tosi paljon. Maisemat olivat välillä ihanan surrealistisia kumpuilevine maastoineen ja metsikkoineen. Paljon nähtiin peltoja, sokeriruokoviljelyksiä ja maissipeltoja. Radiosta muuten kuului tosi usein Almaa (Hyvä Alma!)
Ja Pariisi. Ensin se hieman hämmästytti, mutta sitten siihen ihastui, ja myös vähän tuskastui kuinka valtava se on. Pariisin keskusta on niin kaunis. Siellä oli ihana vain kävellä paikasta toiseen, tosin keli oli tosi kuuma. Pariisilaiset osaavat konsertissa ottaa ilon irti oikealla positiivisella tavalla. Niinkuin meillä jotkut vetää konsertissa kaljasta överit, siellä tanssitaan ja pidetään hauskaa. Oli mahtavaa seurata 80 000 ihmisen stadionilla tekemiä aaltoja katsomossa ja tuntea se hekuma kun päätähtien odottamisesta tiivistynyt tunnelma laukesi, ja tähdet saapuivat lavalle. Ja se kännyköitten tekemä liekkimeri hitaamman biisin aikana sai liikuttumaan, upeaa katseltavaa.
Haaveenani olisi saada haahuilla Louvre läpikotaisin aivan rauhassa. Olen museossa käynyt nyt kolme kertaa ja nähnyt siitä joka kerta ainoastaan pikkiriikkisen murto-osan. Haluaisin syödä siellä lounasta, ja vain tuijottaa kenenkään häiritsemättä Milon Venusta miettien patsaan mennyttä elämää.
Minulla on vahva tunneside Pariisiin. Kävin siellä ensimmäisen kerran vuonna 2006. Matka sinne oli elämäni taitekohdassa, erosin pian tämän jälkeen lasteni isästä. Juuri siellä matkalla tajusin kuinka erilaisia olemme enkä voinut elää enää niin. Minun pitää ilmeisesti matkustaa kauas nähdäkseni lähelle.
Kiitos, Tack, Tak, Danke, Merci, Grazie, Dziekuje, Aciu, Paldies, Aitäh
