New York, State of Mind
Jos taloudellinen puoli olisi kunnossa ja lapset lentäneet pesästä mikään ei estäisi minua muuttamasta jonnekin päin maailmaa. Olen paljon pohtinutkin tätä asiaa, ja maailmankolkkaa minne päin sitä voisi muuttaa ja kyllä se niin on, että New vie voiton. Siellä vaan pitäisi olla hyvä työpaikka, siis sellainen josta jää käteen sen verran että elää.
Kun olin työskennellyt kuukauden Wienissä olin varma, että voisin muuttaa sinne asumaan. Taas kun oltiin Thaimaassa ajattelin samoin, mutta nuo ajatukset hälveni. New York ei hälvene. Olenkohan entisessä elämässäni ollut jotenkuten kosketuksissa tuohon mantereeseen kun se niin vetää?
I dont know, mutta en ihan yksin ole näitten ajatusteni kanssa. Suomen ykkösartisti Paula Koivuniemi pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa, sekä kävelysauvat, joulun aikoihin ja muuttaa puoleksi vuodeksi Central Parkin kupeisiin Big Cityyn. Aikoo kuulemma siellä puistossa näyttää paikallisille mallia kuinka sauvakävellään.
On jäänyt niin paljon mieleen yllättäviä hetkiä ihmisten hyvämielisyydestä ja aidosta kiinnostuksesta rapakon toisella puolella. Oltiin yksi yö palamaassa hotellille miehen kanssa kun näimme pariskunnan tonkimassa roskapusseja Times Squaren poliisiaseman vieressä. Selvästi narkkareita etsimässä jotakin niistä roskapusseista. Päätettiin miehen kanssa antaa heille muutama dollari vaikka tasan molemmat tiedettiin mihin se raha menee, mutta ainahan sitä sa toivoa että syömiseen. Tämä nuorimies kiitti mua todella sydämellisesti ja vielä poispäin lähtiessämme huusi meille God Bless You!
Olimme kerran syömässä lempipaikassamme Taco Bellissa ja jonkin aikaa puhettamme kuunneltuaan kysyi nuori miespuolinen myyjä mistäpäin olimme siihen kaupunkiin tulleet. Olimmeko me silloin Amarillossa, nyt en muista, mutta pitkällä oltiin. Kun hän kuuli meidän olevan suomesta, ei hän sitä voinut aluksi millään uskoa ja tämän jälkeen hän vannoti meitä, että ottaisimme hänet mukaamme. Nuorimies pyöritteli vain päätään ja hymyili.
Seistiin kerran miehen kanssa Los Angelesin metroasemalla ja ihmeteltiin kuinka pääsisimme Santa Monica Beachille. Ei tarvinnut kauaa siinä sitä taulua katsella kun oli ohikulkijaa kysymässä minne olemme menossa ja voiko auttaa. Teepä tuo Helsingissä ja odota koska joku tulee apuihin.
Äh, ei sitä osaa sanoin kuvata, se pitää itse kokea.
Kun olin työskennellyt kuukauden Wienissä olin varma, että voisin muuttaa sinne asumaan. Taas kun oltiin Thaimaassa ajattelin samoin, mutta nuo ajatukset hälveni. New York ei hälvene. Olenkohan entisessä elämässäni ollut jotenkuten kosketuksissa tuohon mantereeseen kun se niin vetää?
I dont know, mutta en ihan yksin ole näitten ajatusteni kanssa. Suomen ykkösartisti Paula Koivuniemi pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa, sekä kävelysauvat, joulun aikoihin ja muuttaa puoleksi vuodeksi Central Parkin kupeisiin Big Cityyn. Aikoo kuulemma siellä puistossa näyttää paikallisille mallia kuinka sauvakävellään.
On jäänyt niin paljon mieleen yllättäviä hetkiä ihmisten hyvämielisyydestä ja aidosta kiinnostuksesta rapakon toisella puolella. Oltiin yksi yö palamaassa hotellille miehen kanssa kun näimme pariskunnan tonkimassa roskapusseja Times Squaren poliisiaseman vieressä. Selvästi narkkareita etsimässä jotakin niistä roskapusseista. Päätettiin miehen kanssa antaa heille muutama dollari vaikka tasan molemmat tiedettiin mihin se raha menee, mutta ainahan sitä sa toivoa että syömiseen. Tämä nuorimies kiitti mua todella sydämellisesti ja vielä poispäin lähtiessämme huusi meille God Bless You!
Olimme kerran syömässä lempipaikassamme Taco Bellissa ja jonkin aikaa puhettamme kuunneltuaan kysyi nuori miespuolinen myyjä mistäpäin olimme siihen kaupunkiin tulleet. Olimmeko me silloin Amarillossa, nyt en muista, mutta pitkällä oltiin. Kun hän kuuli meidän olevan suomesta, ei hän sitä voinut aluksi millään uskoa ja tämän jälkeen hän vannoti meitä, että ottaisimme hänet mukaamme. Nuorimies pyöritteli vain päätään ja hymyili.
Seistiin kerran miehen kanssa Los Angelesin metroasemalla ja ihmeteltiin kuinka pääsisimme Santa Monica Beachille. Ei tarvinnut kauaa siinä sitä taulua katsella kun oli ohikulkijaa kysymässä minne olemme menossa ja voiko auttaa. Teepä tuo Helsingissä ja odota koska joku tulee apuihin.
Äh, ei sitä osaa sanoin kuvata, se pitää itse kokea.
Kommentit
Lähetä kommentti