Toscana

Ah, oon kaivannut tätä ihmisten vilpitöntä ystävällisyyttä ja hymyä. Nuo on asioita, jotka Italialaiset luontoisasti osaavat. Vaikka en kielestä ymmärrä oikeastaan mitään (paitsi sen, että se kuulostaa ihanalta) en häkelly ja jämähdä sijoilleni, kuten Etelä-Ranskassa kävi useinkin. Täällä otetaan rennosti elekieli kehiin ja homma on siinä. Capiche..

Meidän huoneistohotelli Il Doccino sijaitsee korkealla kukkulalla Riparbellan kylän lähellä Toscanassa. Sinne vie kiemurteleva, aina yhä ylöspäin johtava tie. Oscar pääsi pitkästä aikaa uimaan uima-altaalle, jossa ollaan oltu melkeimpä joka päivä. Mietin, että Riparbellan kylä tuntuu kaunistuvan päivä päivältä, että tekikö mieleni vain tepposet, mutta kyllä se piti paikkansa. Kylä valmistautui viikonloppuna koittaviin kyläjuhliin, jotka me valitettavasti lähtömme vuoksi joutuisimme jättämään väliin.

Ajelimme pitkin Toscanan kauniita ja kiemurtelevia pikkuteitä mm. Volterran ja Sienan ohitse päämääränämme Crete Senesi. Kävin tuolla Oscarin kanssa kaksin viime vuoden syyskuussa, ja tunnelma oli aivan eri. Jälleenkin aurinko meni pilvien taa piiloon, mutta oli hiostavan kuumaa. Paikan päällä oli hääpari otattamassa hääkuvia. Kiinalaiset lapset leikkivät paikan päällä saippuakuplakoneen kanssa ja Oscarkin pääsi leikkimään. Lasten kieli on universaali.

Paluumatkalla vastaamme eräässä ylämäessä ajoi vanha pappa sinisellä Piaggion koppimopollansa, hymy huulessa tietenkin vaikka vauhtia oli ehkä 20 km/h ja takana uhkaava jonon alku. Minuakin hymyilytti.

Ah, Toscanan aurinko ja lämpö.

Toscanassa ollessamme kävimme myöskin tosiaan Volterrassa, siellä pystyi aistimaan sen keskiaikaisuuden, ihan kuin kylä olisi jämähtänyt jonnekin muinaisaikaan. Upea paikka. Kävimme myöskin kahdentoista tornin San Gimignanossa. Aivan kertakaikkiaan Toscanan parhaimistoa. Kun San Gimignanoon ajaa, ja näkee tuon kylän kaukaa torneineen, ei wow-efektiltä voi välttyä.