Provence-Alpes-Côte d'Azur
Mua vaivaa aikamoinen alakulo. Tänään on satanut ihan koko päivän, mutta ei tämä masennus siitä johdu. Huomenna meidän matka jatkuu jälleen - kohti rannikkoa Théoule-Sur-Meriin. Välillä toivoisin, että ajan voisi vain pysäyttää. Tuntuu, että päivät soljuvat hirmuista vauhtia eteenpäin, enkä vaan pysy perässä. Puolen vuoden vuorotteluvapaastani on tänään kulunut jo kolme kuukautta. Herrajesta! Oon vaan nauttinut niin paljon! Vaikka ensin Ranskan Rivieran hintataso kauhistutti, nyt olen ihan rakastunut.
Olimme tänään sateesta huolimatta vapunpäivän ajelulla, oli pakko päästä asunnosta ulos. Täällä Ranskassakin toukokuun 1. päivä on työväen juhlapäivä. Aivan kaikki paikat on kiinni. Kävimme pienessä Monsin kylässä, joka sijaitsee Grand Plan De Canjuers'n vuoristossa, jonne ei ole kovin pitkä matka täältä meiltä Fayencesta. Linnuntietä pitkin vain noin kahdeksan kilometriä. Kyllä ihmiset ovatkin keksineet rakentaa pieniä kyliä mitä huikeimpiin paikkoihin. Ajoimme kirjaimellisesti pilvissä tänä hyvin sateisena päivänä. Tielle oli aika ajoin ropissut isojakin kivenmurikoita joita sai väistellä useasti. Vesisade ja tuuli saa huokoiset teräväreunaiset kivet herkästi irtoamaan.
Tämä Fayence on kertakaikkisen upeaa seutua. Olemme hitusen pohjoisempana Cannesista ja Fréjusista. Huoneistohotellimme sijaitsee tosiaan Fayencessa, vain noin 30 kilometrin päässä Cannesista, ja tunnelma täällä on ihan eri. Meillä on jotenkin kotoisampi olo täällä "maalla" Cannesin huumaavan liikenteenpauhun ja ihmisvilinän jälkeen. Luontoa ja kaunista maisemaa on riittämiin. Tässä kymmenen kilometrin säteellä on toinen toistaan ihanampia vanhoja pikkukyliä. Olenkin kierrellyt niitä hyvin ahkeraan lapseni kanssa mieheni tehdessä etätöitä. Jokainen piskuinen kylä on vuorenrinteellä, taikka vuoren huipulla. Ja vaikka kylät näyttävät kaukaa samanlaisilta, on joka ikinen kylä aivan erilainen, täysin omanlainen.
Olen päivittänyt ahkerasti kuvia ja tunnelmia Instargam-tililleni. Olen saanut hurjasti inspiraatiota myöhemmin kotiin vietäväksi. Ajatukseni pursuaa kaikenlaisia sisustusideoita Portugalista, Espanjasta ja täältä Ranskasta. Kunpa saisin mukaani tätä tunnelmaa ja kauneutta. Toivottavasti pääsisin toteuttamaan edes jotain.
Ja todella hauskaa, muotiguru Christian Diorin linna Château de la Colle Noire on tässä aivan meidän lähellä. Harmi, että kartano on juuri nyt kiinni. Kävimme kylläkin kurkkimassa siellä pääportilta. Ja on se aivan ihana korkeine sypresseineen, jotka reunustavat talolle johtavaa tietä. Sanoinko jo, että kartano on ihana? Voin lämpimästi suositella Nizzaan taikka Cannesiin matkaajalle vierailua kyseisessä kartanossa. Minulla tämä jää toiseen kertaan.
Kävin kylläkin Christian Diorin haudalla. Hauta sijaitsee Callianissa, Cimetiére de Callianin hautausmaalla. Hautausmaa on hyvin pieni ja mietin uskaltaako sinne edes mennä. Mutta kerran nyt siellä sitä varten olin, päätin uskaltaa. Hauta oli hyvin vaatimaton ja sen löysi aika helposti. Kiitin Dioria hiljaa mielessäni kaikesta siitä kauneudesta, mitä hän oli luonut tähän maailmaan, ja siitä, miten hän vaikutti muotiin ja estetiikkaan. Christian Dior tunnettiin ujona, herkkänä ja vaatimattomana miehenä. Hän oli vähän kuin minä. Silti hän loi valtavan imperiumin, jonka loisto ei sammu koskaan. Christian Dior rakasti kukkia ja puutarhoja, ja siksi mietin siellä haudan äärellä miksi se oli niin vaatimaton. Ehkä joku tietää tämän vastauksen.
Kävin vielä illansuussa suosikkipaikassani Seillans'ssa, ikäänkuin sanomassa hyvästit vaikka ilma oli mitä oli. Mutta ei se sade haitannut yhtään, se jopa teki paikasta jotenkin vieläkin sympaattisemman ja itselleni tunteen, etten voi lähteä sieltä enää ollenkaan pois. Mietin ihan tosissani, voiko paikkaan rakastua? Kyllä voi. Se pieni Place du Thouron -aukio Seillans'ssa jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Mun piti viettää tuolla iltaa punaviinilasin äärellä auringon laskiessa horisontin taa, ja illan pimetessä kirjoittaa rauhassa tätä blogia. Ihan olla vain, katsella ihmisiä ja kuunnella kylän ääniä. Mutta sellainen mahdoton asia kuin sää teki tepposet ja sain tyytyä käyntiin vesisateessa. Mun oli pakko käydä, en vain voinut muuta. Mutta, tämä pieni aukio oli vieläkin söpömpi kaikessa yksinäisyydessään.
Se, mikä teki tuosta paikasta itselleni niin erityisen, oli se, että löysin sen täysin vahingossa. Kun näin sen ensimmäisen kerran pysähdyin niille sijoilleni, ja hyvä, kun pystyin hengittämään. Tällaista tapahtuu vain hyvin harvoin. Muistan, kun aiemmin olimme jo lähdössä kylästä pois, mutta jokin vain veti minua sinne pitemmälle vielä. Sanoin miehelleni tuolloin, etten ole kauaa, mutta kyllä minulla taisi aika kauan mennä. Ei tuota pysty kuvailemaan, se pitää kokea. Nyt tällä aukiolla on ikuinen paikka sydämessäni.
Kommentit
Lähetä kommentti