Summa summarum, 3 kk välietappi

Tulimme hetkellisesti koko perhe käymään Suomessa. Miehellä on työpaikallaan läsnäpalavereita, ja samalla saamme pidettyä matkavakuutuksemme ajan tasalla. Eipähän tarvitse jännittää ovatko kunnossa vai ei, nyt ovat. Lensimme tänne myöhään illalla perjantaina 3.5.2024. Lauantaina sää näytti parastaan ja nautin vain ihanan lämpimästä ja aurinkoisesta kelistä, täällä Suomessa kevät teki vielä vasta tuloansa. Koivuissa on lehdet nupuillaan ja valkovuokot kukkivat. Kaunista. Mutta eipä tuota lämmintä kauaa riittänyt, seuraavana päivänä lämpötila laski kymmenen astetta ja kyllä olikin kylmää. Oscar ihmetteli illalla yhdeksän aikaan, eikö aurinko laske ollenkaan? Ja totta tosiaan. Etelä-Ranskassa on pilkkopimeää jo yhdeksän pintaan, täällä valo vain lisääntyy. Tuon olimme ihan unohtaneet. Olikin pieni työ saada minimies unillensa kun uni ei meinannut tulla millään. Ehkä myös tunnin aikaerolla oli tehtävänsä. 

Mietin, miltä kotona mahtaa näyttää, mutta täällähän oli kaikki niin kuin lähtiessämme, ja kyllä minä nautin. Kaunis oma koti. Oikeasti ihana tunne, kun saa kirjaimellisesti kermat kakun päältä. Hyppäsimme koko kylmän ja pimeän (ja kuulemma lumisateisen) talven ja alkukevään yli Portugalin etelä-rannikon, Espanjan rannikon, ja vielä myös Ranskan Rivieran lämmössä. Kyllä tuollakin sateli silloin tällöin ja oli pilvistä, mutta ei se tuntunut niin pahalta. Päin vastoin, päivän kestävän sadesään aikana sai vetää henkeä ja pestä pyykkiä kaikilta nähtävyyksiltä. Eikä koskaan ollut kuitenkaan kylmä. 

En ole lukenut koko aikana, kolmeen kuukauteen, iltapäivälehtiä taikka Hesaria. Sen virheen tein, että jatkoin X:n seuraamista. Mua ahdisti jo lähtiessä suuresti oman kotimaan meno. Eräs hyvin tunnettu poliitikko sanoi suoraan minulle muutama päivä ennen vuorotteluvapaalle jäämistäni, miten kehtaan lusmuta näin. Ja sanoi siihen päälle, että onneksi heidän puolueensa teki kaikkensa saadakseen tällaisen pelleilyn loppumaan. Oon nauranut tuolle lausahdukselle, mutta kyllä se aika ajoin on kuitenkin ajatuksiini päässyt, kuten nyt. Mun ei tarvitse millään tavoin puolustella vuorotteluvapaalle jäämistäni. Se on kaikkien työssäkäyvien ehdot täyttävien oikeus tiettävästi vielä heinäkuuhun 2024 asti. Mutta kerrottakoon, että lapsemme on sairastanut tauotta päiväkodissa ollessaan. Tuntuu, että sairastaminen alkoi viikko sen jälkeen kun hän noin vuoden ikäisenä vuonna 2019 meni päiväkotiin, ja sairastaminen jatkui helmikuuhun 2024 saakka kun hän jäi päiväkodista pois. Vielä automatkallamme Ruotsissa hänellä oli kuumetta ja mietimme uskallammeko lähteä vai ei, mutta tuo meni nopeasti ohi, eikä jälkitauteja tullut. Kuten päiväkodissa olisi ihan varmasti tullut. Kolmeen kuukauteen Oscar on sairastanut vain yhden kerran. Hänelle nousi eräs yö 38 asteen kuume, ja sekin meni tosi nopsaan ja helpohkosti ohi. Uskon, että hän vilustui ollessaan uimassa ulkoaltaassa liian pitkään. Näin äiti-ihmisenä olen monesti miettinyt, että vuorotteluvapaalle jääminen oli oikea ratkaisu. Me saatiin katkaistua lapsen sairastelukierre, ja hänen kehonsa on päässyt puhdistumaan kaikista antibioottikuureista. 

Taloudellisesti olen tässä koko ajan vain vakavasti miinuksella. Kaikella kunnioituksella ihmisiä kohtaan, jotka "nauttivat" liiton ansiopäivärahaa, en pärjää tuolla ollenkaan. Onneksi miehen tulot mahdollistavat meille tämän kerran elämässä -mahdollisuuden. En ollut saanut säästetyksi sukan varteenkaan mitään ennen vuorotteluvapaata, joten mitään varakassaakaan ei minulla ole ollut käytettävissä. Ulkomaillakin, vaikka olisi kuinka hienoa ja upeata, tulee arki vastaan. Pitempään oleminen on ihan erilaista kuin viikon -parin lomamatka - täysin. Mutta en minä valita, päinvastoin. Olen nauttinut tästä suunnattoman upeasta mahdollisuudesta, yrittänyt imeä ideoita ja vaikutteita ja pelännyt ajan kuluvan liian nopeasti. 

Olen nauttinut ajasta saada olla poikani kanssa, ihan aidosti. Kyllä minua myös joskus väsyttää, paljonkin. Kaipaan myös ajoittain sosiaalisuutta aikuisten ihmisten kanssa, ja on minulla ollut jopa ikävä töihinkin. Mutta kaikki aikatauluttomuus on ollut meille pelkästään positiivinen asia. Päiväkodissa mietittiin, miten meidän lapsi mahtaa pysyä muitten lasten perässä. Helposti, sanoisin. Hän melkein lukee, laskea on osannut kaksivuotiaasta lähtien. Oscar puhuu viisivuotiaaksi erittäin hyvää englantia, olemme saaneet tästä kehuja melkein joka päivä. Tuo jaksaa ällistyttää meitä vanhempiakin. Ehkä hän ei nyt niin pääse olemaan vuorovaikutuksessa ikäistensä lasten kanssa, mutta olen varma siitä, että tämä yhteinen koko perheen aika on tärkeää, ja kavereita hän ihan varmasti saa eskarissa kun se syksyllä alkaa. Oscarin isoveli Sami oli kanssamme lähes kaksi kuukautta, ja tuo aika oli meille kaikille kultaakin arvokkaampaa. Vaikka meinasi välillä automatkoilla savu nousta itsellä korvista, kun veljekset siellä takapenkillä kinastelivat, muistelen tuota kaikkea nyt suurella lämmöllä ja rikkautena. Oscar ei ole päässyt olemaan näin aidosti lähellä kenenkään sisaruksensa kanssa koskaan. 

Ehdin juuri ja juuri äänestämään ennen kuin vuorotteluvapaani helmikuussa alkoi. Suomessa vaihtui eduskunta. Myöhemmin meillä vaihtui presidentti ja olenkin Espanjassa ja Ranskassa seurannut Mediasta meidän uutta ja edustavaa presidenttiämme. Yksi syy miksi en ole halunnut seurata suomalaista mediaa on meidän uuden hallituksen tekemät säästöpäätökset ja uutisointi sodasta. Kadun päätöstäni puolueesta, jota äänestin. Kaikki pelkkää valetta. Kauhulla olen joutunut lukemaan säästökohteista, jotka tuntuu olevan ihan vääristä kohteista otettuja, ja ne vain toistuu ja toistuu. Kun on saanut hieman perspektiiviä omaan kotimaahan, tuntuu, että lintukoto on jo liiankin kaukana. Sitä se on ollut jo pitkään, mutta nyt ollaan liian pitkällä. Jopa ajatus korruptiosta on ollut vahvasti mielessäni. Säästää olisi voinut niin monesta muusta kohteesta olematta täysin kohtuuton ja ajamatta osaa oman maan kansalaisista suorastaan kurjuuteen. Pelkään millaiset vaikutukset näillä säästöillä on myöhemmin, miten tämä kaikki näkyy tulevaisuudessa. Nykyhallitus on oikea irvikuva (en ehkä kirjoittaisi näin, jos en olisi ollut näin kauaa poissa) ja tuntuu vahvasti, että suomalaisen median seuraamattomuus tulee minulla jatkumaan pitkään. Olen sanonut miehellenikin, etten halua kuulla mitään, mitä hän on lukenut esim. Iltalehdestä. Voisin sanoa, että olen ihan kypsä. Olemme leikillämme keskustelleet mieheni kanssa jopa muuttamisesta ulkomaille, ja mistä sitä tietää vaikka jokin päivä sen toteuttaisimmekin. Siinä menettäisi Suomen valtio aika lailla verovaroja yhden tuottavan yrittäjän osalta. Mikä meitä Suomessa pitäisi? No toki suku ja ystävät, mutta kaikki on järjestelykysymys. 

Tänään olen lukenut X:stä haukkuja meidän euroviisuedustajastamme, ja ylipäätänsä Euroviisuista. Näin kaksi päivää sitten tiistaina ensimmäistä kertaa Windows95manin esityksen ja nauroin ihan aidosti ja kunnolla siitä syystä, että esitys oli todella hauska. Eurooppa, tai oikeastaan koko maailma tarvitsee juuri nyt tällaista hauskaa ja ajatukset muualle vievää hauskuutta - edes hetkellisesti. Ja mitä tekee persulaiset kommentoijat X:ssä. Lyttää koko esityksen mauttomana ja kamalana, housuton mies hyppii ja tanssii lavalla, pilaa Suomen imagon. Jos pitää olla näin huumorintajuton ja tylsä, mietin miten muista asioista ajatellaan. Samoin olen lukenut siitä, että Suomen olisi pitänyt boikotoida Euroviisuja ja olla osallistumatta kisaan kokonaan tänä vuonna. Mielestäni Israel olisi voinut ihan itse tehdä päätöksen olla osallistumatta. Tänä iltana pääsemme todistamaan kun koko areena buuaa Israelin esiintyjälle, ja ei varmasti tunnu kivalle. Mutta eipä tunnu tuo kansanmurhakaan mitä maa harjoittaa.