Kahdeksankuinen
Seitsemästä kuukaudesta tähän kahdeksanteen ei kehityksen kannalta ole sen enempää menty eteenpäin kuin ehkä hienomotoriikassa, ja kasvamisessa tietty. Meillä asuu pieni tutkijan alku.
Vauva rakastaa tutkia ihan kaikkea mahdollista. Hän harjoittelee kovasti pinsettiotetta, on selvästi sosiaalisempi, ja täten myös arempi (äidin tai isin täytyy pysyä visusti vieressä). Oscar rakastaa ulkoilua ja keinumista, ja seurata silmä tarkkana mitä koiramme tekee. Kukkuu-leikki on ihan ykkönen, ja kirjat edelleenkin.
Meillä ei tänä Oivan päivänä vielä kontata, ryömitään vain edelleen taaksepäin. Meillä myös kääntyillään vatsalta selälleen puolelta toiselle (on sekin tapa päästä eteenpäin, oikeasti) ja pyöritään nopeastikin akselin ympäri. Jalkoja heilutellaan vatsallaan ollessa niin maan vimmatusti kun on hauskaa ja hauskaahan meillä riittää. Kävimme tänään illalla ruokakaupassa ja poika pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa autokärryyn istumaan. Olin Oscrista ja hänen isästään ainakin neljän ruokahyllyllisen päässä ja silti kuulin ihan selvästi kuinka poika hihkui ja nauroi auton sisällä. Oli tosi hauskaa.
Kahdeksannen kuun neuvolalääkäri meillä on vasta kesäkuun puolessa välissä. Jonkinnäköinen ajatusvirhe kävi neuvolassa edellisellä kerralla uutta aikaa sopiessamme. Aluksi se olisi ollut jopa heinäkuun alussa jolloin poika olisi jo viettämässä kymmenennettä kuukauttaan. Soitin neuvolaan ja sovittiin uusi aika. Käyn huomenna joka tapauksessa punnitsemassa pojan neuvolan vaa´alla niin kuin tein viime kuussakin, kivaa nähdä toisen paino. Vaatteet tuntuvat jäävän yhä nopeampaa tahtia pieniksi. Housut ovat äkkiä alkaneet muistuttaa polvihousuja.
Pienoisena haasteena meillä on nukkuminen. Otimme muutama päivä sitten pois käytöstä unipesän koska vauva selvästi halusi kääntyä jo sen yli. No, tämä toi mukanansa sen, että sängyssä kääntyillään nyt ympäri ämpäri, ja joudutaan kutsumaan tämän tästä äitiä taikka isää hätiin kun ei päästä enää itse selinmakuulle takaisin. Eilenkin illalla sängystä kuului pienoinen säälittävän kuuloinen nyyhkytys kun poika oli poikittain siellä pää kolisten pinnoihin, ei ollut kivaa ollenkaan. Minun on tehnyt mieli jo pari kertaa ottaa unipesä takaisin käyttöön, mutta katsotaan nyt vielä. Voi hyvin kuulua myös kehitykseen tämä pyöriminen. Öisin Oscar haluaa tutin monta kertaa ja tämä äiti on ollut välillä päivisin ihan tosi väsynyt. Luotan, että tämä on uusi vaihe toisen perään joka menee kyllä ohi. Näitä vaiheita tuntuu vaan olevan.
Myös ruokailussa olen huomannut pienoista muutosta. Poika ei syö niin hyvin kuin ennen. Aikaisemmin hän söi hyvällä ruokahalulla kokonaisen ison pilttipurkillisen ruokaa tuosta noin vain, nyt siinä syömisen ohella leikitään, seurustellaan ja pohditaan omia, eihän siinä sitten oikein malta syödä. Tai olisiko ne vihdoin jo ne hampaat joita ei vain ole näkynyt eikä kuulunut vaikka me joka päivä sieltä nelikuisesta lähtien ollaan oltu varmoja, että nyt ne tulee.
Rakashan tuo poika on kuin mikä. Voisin halailla ja pussailla toista vaikka kuinka.
Vauva rakastaa tutkia ihan kaikkea mahdollista. Hän harjoittelee kovasti pinsettiotetta, on selvästi sosiaalisempi, ja täten myös arempi (äidin tai isin täytyy pysyä visusti vieressä). Oscar rakastaa ulkoilua ja keinumista, ja seurata silmä tarkkana mitä koiramme tekee. Kukkuu-leikki on ihan ykkönen, ja kirjat edelleenkin.
Meillä ei tänä Oivan päivänä vielä kontata, ryömitään vain edelleen taaksepäin. Meillä myös kääntyillään vatsalta selälleen puolelta toiselle (on sekin tapa päästä eteenpäin, oikeasti) ja pyöritään nopeastikin akselin ympäri. Jalkoja heilutellaan vatsallaan ollessa niin maan vimmatusti kun on hauskaa ja hauskaahan meillä riittää. Kävimme tänään illalla ruokakaupassa ja poika pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa autokärryyn istumaan. Olin Oscrista ja hänen isästään ainakin neljän ruokahyllyllisen päässä ja silti kuulin ihan selvästi kuinka poika hihkui ja nauroi auton sisällä. Oli tosi hauskaa.
Kahdeksannen kuun neuvolalääkäri meillä on vasta kesäkuun puolessa välissä. Jonkinnäköinen ajatusvirhe kävi neuvolassa edellisellä kerralla uutta aikaa sopiessamme. Aluksi se olisi ollut jopa heinäkuun alussa jolloin poika olisi jo viettämässä kymmenennettä kuukauttaan. Soitin neuvolaan ja sovittiin uusi aika. Käyn huomenna joka tapauksessa punnitsemassa pojan neuvolan vaa´alla niin kuin tein viime kuussakin, kivaa nähdä toisen paino. Vaatteet tuntuvat jäävän yhä nopeampaa tahtia pieniksi. Housut ovat äkkiä alkaneet muistuttaa polvihousuja.
Pienoisena haasteena meillä on nukkuminen. Otimme muutama päivä sitten pois käytöstä unipesän koska vauva selvästi halusi kääntyä jo sen yli. No, tämä toi mukanansa sen, että sängyssä kääntyillään nyt ympäri ämpäri, ja joudutaan kutsumaan tämän tästä äitiä taikka isää hätiin kun ei päästä enää itse selinmakuulle takaisin. Eilenkin illalla sängystä kuului pienoinen säälittävän kuuloinen nyyhkytys kun poika oli poikittain siellä pää kolisten pinnoihin, ei ollut kivaa ollenkaan. Minun on tehnyt mieli jo pari kertaa ottaa unipesä takaisin käyttöön, mutta katsotaan nyt vielä. Voi hyvin kuulua myös kehitykseen tämä pyöriminen. Öisin Oscar haluaa tutin monta kertaa ja tämä äiti on ollut välillä päivisin ihan tosi väsynyt. Luotan, että tämä on uusi vaihe toisen perään joka menee kyllä ohi. Näitä vaiheita tuntuu vaan olevan.
Myös ruokailussa olen huomannut pienoista muutosta. Poika ei syö niin hyvin kuin ennen. Aikaisemmin hän söi hyvällä ruokahalulla kokonaisen ison pilttipurkillisen ruokaa tuosta noin vain, nyt siinä syömisen ohella leikitään, seurustellaan ja pohditaan omia, eihän siinä sitten oikein malta syödä. Tai olisiko ne vihdoin jo ne hampaat joita ei vain ole näkynyt eikä kuulunut vaikka me joka päivä sieltä nelikuisesta lähtien ollaan oltu varmoja, että nyt ne tulee.
Rakashan tuo poika on kuin mikä. Voisin halailla ja pussailla toista vaikka kuinka.
