Vauvaelämää
Meillä on alettu nukkumaan. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä meidän pieni meni nukkumaan kello 22.30 ja heräsi aamulla vasta klo 7.53. Toissapäivän iltana vauva meni nukkumaan kello 23 ja heräsi eilen aamuna yhden pysähdyksen taktiikalla (rintamaitoa kello 4) vasta varttia yli kahdeksan. Olo oli kuin oodia oltaisiin laulettu kaukana tuolla jossakin, että äidillekin suodaan jo nyt näin mahtavat unet. Eilen illalla vauva meni nukkumaan hieman yli yksitoista ja heräsi syömään tänä aamuna vasta kello 7.10, jatkoi jälleen uniaan ja nukkuu edelleen (kello on nyt 9.25).
Saa nähdä kuinka pysyvää tämä on, toivottavasti jatkuisi. Vaikka on toinen nukkunut tosi hyvin tähänkin saakka heräten syömään kaksi - kolme kertaa yössä, meidän rakas pieni kiltti poikanen. Toissayönä heräsin itse tosin ihmettelemään, että onko kaikki nyt vain hyvin ja kunnossa kun toinen vetelee kauniisti hirsiä, onneksi on.
Kävin maanantaina vauvan kanssa kyläilemässä ystäväni luona Hyvinkäällä. Tämä oli sarjassamme ehkä meidän toinen vierailureissu. Matkaa Hyvinkäälle on meiltä matkaa 50 kilometriä. Minua on jännittänyt, ja jännittää edelleenkin todella paljon liikkuminen vauvan kanssa. Pahin skenaario on se, että toinen herää vaikkapa kun ollaan ajelemassa moottoritiellä ja itku muuttuu karmaisevaksi hysteeriseksi itkuksi eikä toista pysty lohduttamaan. Usein puhutaan siitä, ettei autolla saa lähteä ajamaan väsyneenä, miksei kukaan koskaan puhu siitä kuinka riskialtista pienen vauvan kanssa ajaminen on? Olen Facebookin vauvaryhmistä lukenut kauhunsekaisin tuntein äitien kirjoituksia automatkoistaan, jotka on välillä aivan absurdia luettavaa. Autoon mennään väsytti sitten kuinka, ja vauvan annetaan vain huutaa jos näin käy, kyllä se siitä rauhoittuu aikanaan. Minä en tuollaiseen pysty. Olen istunut puoli tuntia kehä ykkösen bussipysäkillä imettämässä vauvaa eikä se ollut kivaa, vaikkakin pakkohan niin oli tehdä. Pelotti, että siihen pysähtyy joku virolainen ja suunnilleen ryöstää. Olen istunut useilla kauppareissuilla parkkiksilla imettämässä vauvaa auton takapenkillä, enkä tiedä onko rintani nähnyt jo kuinka moni siitä ohikulkenut ihminen. Meidän Volvossa on se hyvä puoli, että takalasit ovat tummennetut, toisessa autossa ei näin ole enkä aina tahdo muistaa sitä.
Kyläilyreissumme sujui ystäväni luo yllättävän mukavasti, vauva nukkui mennen tullen hyvin tankattuna. Poika tosin vierastaa, ja uudet kasvot ovat vielä kovin pelottavia. Toissapäivänä täällä kotonamme kävi kaksi hyvää ystävääni tapaamassa vauvaa ensimmäistä kertaa ja voi kuinka pieni nautti. Selvästi on helpompaa vastaanottaa uusia kasvoja tutussa ympäristössä. Voi sitä hymyn ja juttelun määrää.
Keskiviikkona taasen kauppareissumme sujui sanotaanko hieman haasteellisesti. Vaikka vauva oli hyvin syötetty ja nukkui lähtiessämme, hän heräsi kesken kauppareissun, päätti ettei turvakaukalossa olekaan kiva kulkea ja yli puolet reissustamme meni rauhoitellessa itkevää vauvaa. Vaikka matkaa kylälle on vain kolme kilometriä, jouduin palatessamme kotiin pysähtymään auton kanssa linja-autopysäkeille kolme kertaa.
Usein puhutaan, että kotona oleminen vauvan kanssa menee lomailusta. Takuulla joku fiksu mies on näin tokaissut. En muista sellaista hetkeä, että olisin tosiaan vain ollut ellei illan viimeisiä hetkiä lasketa mukaan kun vauva on mennyt yöunille - kauaa ei siinä tosin kyllä enää jaksa valvoskella. Selkä tuntuu siltä kuin se olisi vähintään moukaroitu, se ei ole vieläkään palautunut kunnolla raskauden tuomasta virheasennosta. Välillä tuntuu ettei päivässä riitä tunnit ja tekemistä on enemmän kuin muille jakaa. Silti olen nauttinut, tämä aika on niin antoisaa. Eilen huvitti kun vauva on selvästi löytänyt kätensä ja ne haparoivin liikkein koittivat tarttua leluun. Voi sitä tuumauksen määrää toisella.
Yksi asia mikä minua on harmittanut on se, että jostakin syystä yksi ihminen on poistanut mitään kertomatta minut ystävistään Facebookissa. Uskoisi, ettei tällainen haittaa, mutta kyllä se haittaa ja mietin miksi hän teki näin. Meillä elämä on ollut hyvin hektistä jo pidemmän aikaa. Mies tekee yrittäjänä pitkää päivää töissä, joka jatkuu kotona pitkälle iltaan melkeinpä joka ilta, oli sitten viikonloppu, pyhä tai vapaa. Itse aloitin uudessa vaativassa työssä reilu vuosi sitten, ja raskaus tuli siihen onnellisesti mukaan melko pian. Työmatkoihin minulla meni päivässä (per suunta) reilusti toista tuntia, eikä siinä arkisin pahemmin muuta jaksanut kuin äkkiä kaupassa käydä, ja viikonloppuisin halusi edes jotenkuten viettää laatuaikaa oman miehen ja perheen kanssa. Olen pahoillani kun emme ole olleet tarpeeksi yhteydessä jos asia johtuu tästä. Olen halunnut keskittyä vauvaan, kai se sallittakoon, ja esimerkiksi vauvan ristiäiset järjestimme vain kaikista lähimmille. Kuten myös yllä kerroin, jännitän liikkumista pienen vauvan kanssa, enkä mielellään vielä vie rokottamatonta vauvaa ihan kaikkialle. Lomailimme miehen kanssa viime kesänä kaksi viikkoa ja neljä päivää, mies yrittäjänä täysin palkatta. Ikävää kun joutuu miettimään tänä itselle kertakaikkisen erityisenä aikana tällaista asiaa.
Saa nähdä kuinka pysyvää tämä on, toivottavasti jatkuisi. Vaikka on toinen nukkunut tosi hyvin tähänkin saakka heräten syömään kaksi - kolme kertaa yössä, meidän rakas pieni kiltti poikanen. Toissayönä heräsin itse tosin ihmettelemään, että onko kaikki nyt vain hyvin ja kunnossa kun toinen vetelee kauniisti hirsiä, onneksi on.
Kävin maanantaina vauvan kanssa kyläilemässä ystäväni luona Hyvinkäällä. Tämä oli sarjassamme ehkä meidän toinen vierailureissu. Matkaa Hyvinkäälle on meiltä matkaa 50 kilometriä. Minua on jännittänyt, ja jännittää edelleenkin todella paljon liikkuminen vauvan kanssa. Pahin skenaario on se, että toinen herää vaikkapa kun ollaan ajelemassa moottoritiellä ja itku muuttuu karmaisevaksi hysteeriseksi itkuksi eikä toista pysty lohduttamaan. Usein puhutaan siitä, ettei autolla saa lähteä ajamaan väsyneenä, miksei kukaan koskaan puhu siitä kuinka riskialtista pienen vauvan kanssa ajaminen on? Olen Facebookin vauvaryhmistä lukenut kauhunsekaisin tuntein äitien kirjoituksia automatkoistaan, jotka on välillä aivan absurdia luettavaa. Autoon mennään väsytti sitten kuinka, ja vauvan annetaan vain huutaa jos näin käy, kyllä se siitä rauhoittuu aikanaan. Minä en tuollaiseen pysty. Olen istunut puoli tuntia kehä ykkösen bussipysäkillä imettämässä vauvaa eikä se ollut kivaa, vaikkakin pakkohan niin oli tehdä. Pelotti, että siihen pysähtyy joku virolainen ja suunnilleen ryöstää. Olen istunut useilla kauppareissuilla parkkiksilla imettämässä vauvaa auton takapenkillä, enkä tiedä onko rintani nähnyt jo kuinka moni siitä ohikulkenut ihminen. Meidän Volvossa on se hyvä puoli, että takalasit ovat tummennetut, toisessa autossa ei näin ole enkä aina tahdo muistaa sitä.
Kyläilyreissumme sujui ystäväni luo yllättävän mukavasti, vauva nukkui mennen tullen hyvin tankattuna. Poika tosin vierastaa, ja uudet kasvot ovat vielä kovin pelottavia. Toissapäivänä täällä kotonamme kävi kaksi hyvää ystävääni tapaamassa vauvaa ensimmäistä kertaa ja voi kuinka pieni nautti. Selvästi on helpompaa vastaanottaa uusia kasvoja tutussa ympäristössä. Voi sitä hymyn ja juttelun määrää.
Keskiviikkona taasen kauppareissumme sujui sanotaanko hieman haasteellisesti. Vaikka vauva oli hyvin syötetty ja nukkui lähtiessämme, hän heräsi kesken kauppareissun, päätti ettei turvakaukalossa olekaan kiva kulkea ja yli puolet reissustamme meni rauhoitellessa itkevää vauvaa. Vaikka matkaa kylälle on vain kolme kilometriä, jouduin palatessamme kotiin pysähtymään auton kanssa linja-autopysäkeille kolme kertaa.
Usein puhutaan, että kotona oleminen vauvan kanssa menee lomailusta. Takuulla joku fiksu mies on näin tokaissut. En muista sellaista hetkeä, että olisin tosiaan vain ollut ellei illan viimeisiä hetkiä lasketa mukaan kun vauva on mennyt yöunille - kauaa ei siinä tosin kyllä enää jaksa valvoskella. Selkä tuntuu siltä kuin se olisi vähintään moukaroitu, se ei ole vieläkään palautunut kunnolla raskauden tuomasta virheasennosta. Välillä tuntuu ettei päivässä riitä tunnit ja tekemistä on enemmän kuin muille jakaa. Silti olen nauttinut, tämä aika on niin antoisaa. Eilen huvitti kun vauva on selvästi löytänyt kätensä ja ne haparoivin liikkein koittivat tarttua leluun. Voi sitä tuumauksen määrää toisella.
