Kovaa kamppailua
Eilen illalla toinen sessio hikisestä ja rankasta, jopa minuutin mittaisesta harjoittelu-urakasta. Ennen tätä olin crosstrainerilla 40 minuuttia ja aika pienillä sykkeillä, ihan tarkoituksella. Kolme kertaa 20 sekuntia vedettiin miehen kanssa kuntopyörällä niin täysillä kuin ikinä reisilihaksista lähti. Se on ihan hirveetä! Edellinen ja ensimmäinen kerta oli siis perjantaina ja kovasti mieli halajaa tietää onko tästä mitään hyötyä, toki se selviää vasta muutaman tovin päästä.
Illalla meidän Yorkkikoira Louis onnistui säikäyttämään meidät kaikki oikein kunnolla. Vanhempi poikani käytti Louisia iltapissalla ja tuli aika rivakasti koira sylissään takaisin kotiin. Koira oli onnistunut syömään roskakatoksen edessä jotakin ja siitä johtuen sai jonkinnäköisen epileptisen kohtauksen. Ilmeisesti oli syönyt rotan myrkkyä. Koira laskettiin kotona maahan ja toinen ei pysynyt tassuillaan ollenkaan. Pieni keho nyki hetken aikaa kunnes kohtaus onneksi päättyi. Koira ei näyttänyt olevan moksiskaan, mutta me kaikki muut olimme. Alkoi kova googlettaminen mitä tehdä ja mies löysi neuvon koiran oksettamisesta, mutta oksettaa ei saa ellei ole tietoa mitä on syönyt - meillä oli vahva epäily tästä rotan myrkystä, jolloin oksetus on luvallista ja siksi päätimme niin tehdä.
Kiedoin pienen koiramme pyyhkeen sisään ja mies napakasti syötti koiralle pari erää suolaa nahkahanskat kädessä. Voi herranjesta sitä huutoa mikä koirasta lähti! Mulla on vasemmassa kädessä pieni muisto naskalihampaista eilisestä, mutta pakko se oli, ei auttanut muu. Tämän jälkeen mies, koira ja minä katselimme toisiamme vuoroperään silmiin, että mitä nyt, kunnes kymmenen minuutin päästä suolaerä vei voiton ja alkoi tapahtumaan. En nyt sen tarkemmin kuvaile tuotoksia mutta mahalaukku tyhjeni hyvin.
Koira katsoi minua syyttelevin silmin, että mitä ihmettä te minulle teette, ja haki turvaa tulevalla kylkeen kiinni. Ja turvaa toinen saikin. Koira sai huilata ulkoiluttajansa sylissä sillä aikaa kun minä jynssäsin kylpyhuoneen lattian ja sen jälkeen ilta menikin koiraa tarkkaillessa - iloista sellaista, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tai no, sai palkkioksi luun jonka raivon voimalla laittoi kappaleiksi alta sekunnin, taisi raukkapieni purkaa patoumat tähän - hyvä niin. Louis nukkui yön vieressämme. Muutaman kerran kävi juomassa, mitä ei mielestäni yleensä tee taikka en sitten vain ole muutoin huomioinut tätä.
Aamulla koira oli täysin oma itsensä. Omaan tapaansa katsoi ulkoiluttajaansa siihen malliin, että oletpa sinä hidas pukija (kun koira itse oli valmiina jo 20 minuuttia sitten) ja että mennään nyt vaan.
Onnistui säikäyttämään.
Illalla meidän Yorkkikoira Louis onnistui säikäyttämään meidät kaikki oikein kunnolla. Vanhempi poikani käytti Louisia iltapissalla ja tuli aika rivakasti koira sylissään takaisin kotiin. Koira oli onnistunut syömään roskakatoksen edessä jotakin ja siitä johtuen sai jonkinnäköisen epileptisen kohtauksen. Ilmeisesti oli syönyt rotan myrkkyä. Koira laskettiin kotona maahan ja toinen ei pysynyt tassuillaan ollenkaan. Pieni keho nyki hetken aikaa kunnes kohtaus onneksi päättyi. Koira ei näyttänyt olevan moksiskaan, mutta me kaikki muut olimme. Alkoi kova googlettaminen mitä tehdä ja mies löysi neuvon koiran oksettamisesta, mutta oksettaa ei saa ellei ole tietoa mitä on syönyt - meillä oli vahva epäily tästä rotan myrkystä, jolloin oksetus on luvallista ja siksi päätimme niin tehdä.
Kiedoin pienen koiramme pyyhkeen sisään ja mies napakasti syötti koiralle pari erää suolaa nahkahanskat kädessä. Voi herranjesta sitä huutoa mikä koirasta lähti! Mulla on vasemmassa kädessä pieni muisto naskalihampaista eilisestä, mutta pakko se oli, ei auttanut muu. Tämän jälkeen mies, koira ja minä katselimme toisiamme vuoroperään silmiin, että mitä nyt, kunnes kymmenen minuutin päästä suolaerä vei voiton ja alkoi tapahtumaan. En nyt sen tarkemmin kuvaile tuotoksia mutta mahalaukku tyhjeni hyvin.
Koira katsoi minua syyttelevin silmin, että mitä ihmettä te minulle teette, ja haki turvaa tulevalla kylkeen kiinni. Ja turvaa toinen saikin. Koira sai huilata ulkoiluttajansa sylissä sillä aikaa kun minä jynssäsin kylpyhuoneen lattian ja sen jälkeen ilta menikin koiraa tarkkaillessa - iloista sellaista, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tai no, sai palkkioksi luun jonka raivon voimalla laittoi kappaleiksi alta sekunnin, taisi raukkapieni purkaa patoumat tähän - hyvä niin. Louis nukkui yön vieressämme. Muutaman kerran kävi juomassa, mitä ei mielestäni yleensä tee taikka en sitten vain ole muutoin huomioinut tätä.
Aamulla koira oli täysin oma itsensä. Omaan tapaansa katsoi ulkoiluttajaansa siihen malliin, että oletpa sinä hidas pukija (kun koira itse oli valmiina jo 20 minuuttia sitten) ja että mennään nyt vaan.
Onnistui säikäyttämään.
Kommentit
Lähetä kommentti