Laita hyvä kiertämään
Tässä pieni matkajuttu vähän vanhoja muistellen. Kirjoitin toissa vuonna Lapin Kansan yleisönosastolle kiitoskirjeen, kiitoskirjeen ihmisille todellisesta auttamisen halusta pyyteettä. En voinut olla kirjoittamatta, muistamatta upeita ihmisiä, koska kertakaikkiaan olimme niin ällistyneitä. Tästä tarina alkaa.
Lähdettiin ajelemaan eräs kaunis heinäkuun kesäaamu miehen kanssa Vespa persuksiemme alla kohti Pyhätunturia. Matka sujui mukavasti, aurinko lämmitti ihoa pienen tuulen viilentäessä sitä. Pysähdyimme Tampereen kupeessa Biltemassa ostamassa kypäriimme kuulokkeet, jottei tarvinnut matkaa jatkaa pelkästään omia ajatuksia kuunnellen. Uhkaavia pilviä kertyi päivän myötä taivaalle yhä enemmän ja tuulikin alkoi pikkuhiljaa yltyä. Silti aurinko jaksoi porottaa kuumasti, meneillään oli loppukesän 2010 helleaalto joka ei tahtonut poistua sitten millään. Siksi reissuun kohti lappia lähdimmekin, karkuun painostavaa kuumuutta. Oulun korkeuksilla tuuli yltyi pikkuhiljaa lisää, muttei meillä mitään hätää ollut. Ranualla tuuli jo niin kovaa että meinasin puitten alkavan kaatua päälle. Olin varma että ukkosrintamakin iskee taivaan ollessa uhkaavia pilviä täynnä, muttei onneksi niin käynyt. Tuuli oli ihan hirveä, pelottikin jo hieman, mitään en tietenkään näyttänyt ulospäin.
Eipä mitään, matka jatkui. Ranualta päästiin jatkamaan hyvin matkaa kunnes 80 kilometriä ennen Kemijärveä Vespasta otti variaattorin hihna sopimuksen irti. Siinä tien poskessa hieman hirvitti. Poltin tupakkaa tuolloin vielä ja siinä kohti taisi pari hermoröökiä mennä. Suoraa tietä näkyi kymmeniä kilometrejä eteenpäin ja taaksepäin. Olin varma, että metsästä rynnii karhu ja syö meidät oitis suihinsa, taikka jos ei niin käy, niin hyttyset ja mäkäräiset sitten tekevät tehtävänsä. Vespa pysähtyi onneksi tien poskeen rakennetun huussin viereen. Ajattelin, että siellä sitten nukumme ainakin karhuilta ja hirviltä turvassa seuraavan yön.
Onneksi niin ei käynyt. Soitin tiepalveluun ja sitä kautta saimme kuulla, että päivystävä tiepalveluhenkilö oli jossakin 150 km:n päässä eikä päässyt juuri ihan heti apuun. Oltiin, että mitä hittoa me tehdään? Onneksi tiellä kulki ihme kyllä suht paljon autoja joten peukku pystyyn. Siinä taisi mennä kolme - neljä autoa ohi kunnes Martti (sanotaan nyt Martti, kun en enää nimeä muista) pysähtyi ja otti meidät kyytiinsä. Vespa jätettiin nojaamaan huussin seinää vasten.
Martti oli todella, toistan todella mukava mies. Kertoi tulleensa juuri hammashuollosta ja purukalustonsa olevan sillä hetkellä vähän hellänä, mutta ei se miehen puhetta haitannut. Kerrottiin mistä oltiin lähdetty ja minne menossa, tosin enää ei tiedetty minne. Martti itse oli menossa Kemijärvelle ja sanoi, että päästään hyvin hänen kyydissään sinne saakka. No, vähän plääni siinä muuttui. Martti tuumasi - kun hänellä ei sinä iltana enää mitään muitakaan omia juttuja ollut - että josko haettaisiin Sodankylästä hänen työpaikkansa pihalta paku ja haetaan sillä Vespa pois tienposkesta. Oltiin miehen kanssa, ettei me millään voida, mutta hän oikein vaatimalla vaati. No, niinhän siinä sitten tehtiin. Katsottiin miehen kanssa toisiamme huuli pyöreänä, että voiko olla totta?
Ei tämäkään vielä mitään. Päästyämme Kemijärvelle Vespa pakun pyydissä Martti seuraavaksi vaati, että hän saa kuitenkin ajaa meidät Pyhätunturille saakka vuokramökillemme. Edelleen oltiin, ettei me ikinä enää voida. Että kuinka koskaan voimme korvata hänelle jo tämänkin vaivan. Martti sanoi, ettemme voi korvata mitenkään, että hän ei kertakaikkiaan huoli minkäännäköistä korvausta, ei rahallista, ei mitään. Siinä tuli hänelle "pieni" kolmensadan kilsan ylimääräinen keikka ja meille suuren suuri huojennus. Siellä me sitten nökötimme mökin pihassa yöttömänä yönä klo 23.30 rapsutellen päänahkojamme, että mitä juuri tapahtui. Meillä ei ollut ruokaa varattuna, yksi punaviinipullo löytyi kyllä repusta ja arvatkaa kolme kertaa korkattiinko me se.
Jos ikinä kukaan tämän tekstin kautta tämän Lapin miehen tunnistaa, jos vaikka joku tämän uskomattoman tarinan on kuullut ja siitä tämän ihmisen tunnistaa, välittäkää hänelle mitä nöyrimmät kiitoksemme.
Oltiin tehty koko päivä matkaa ja rättipoikkiväsyneinä rojahdimme sänkyyn. Aamulla oli pakko tilata mökille taksi kun ei muistettu kuinka pitkä matka Pyhän keskustasta oli mökille, se oli reilu viisi kilometriä. Piti saada ruokaa kehiin, jotta saatiin ajatusta kulkemaan mitä Vespan suhteen tehdä. Täytyy myöntää, että mies omaa kyllä ihailtavan rautaisen luonteen ja vahvan suomalaisen sisun. Hän ei vähästä lannistu, kun meikäläinen melkein tippaa väänsi. Esimerkkinä taluttakaapa kävellen Vespa reilu viisi kilometriä ja katsokaa miltä (ja missä) tuntuu.
Yllätykseksemme tiepalvelun mies, joka siellä reilun 150 km:n päässä oli vespan kosahtaessa, soitti ja kysyi mitä meille kuuluu. Oltiin ällistyneitä. Hän oli huolissaan kuinka pääsemme liikkumaan ja lupasi soittaa muutaman puhelun ja ottaa uudelleen yhteyttä. Mies pläräsi Pyhän matkamme koko toisen päivän netissä etsien uutta variaattorin hihnaa. Kunhan työkalut ja se hihna jostakin löytyisivät niin Vespa olisi jälleen kuin uusi. Ja löytyihän sellainen oikea vihdoin ja viimein, Lahdesta. Se luvattiin toimittaa Kemijärvelle seuraavana iltapäivänä Matkahuollon kautta. Saimme vähän huoahtaa. Lähdimme ihailemaan maisemia Pyhän kauniille tuntureille, ensin kuitenkin kartoitimme alueen työkalutilanteen. Siinä Pyhän keskustan edessä oli jokin kivilouhimo, josta työkaluja kävimme kysymässä. Järjestyy, sanoi työmies.
Seuraavana päivänä tunturivaelluksen jälkeen tutkimme liikennöintitilannetta Kemijärven suuntaan ja se näytti aika huonolta, bussi meni jo. Pähkäilimme asiaa ravintolassa Pyhätunturin kupeessa. Olimme varautumassa jo siihen, että mies menee taksilla. Me muuten sahattiin Pyhän keskuksen ja mökin väliä vuokrafillareilla. Ei päässyt kunto vahingossakaan laskemaan tuntureilla samoilun lisäksi. Kysyimme bussi -ja taksitietoja ravintolan pitäjältä. Hän heitti tiskiin jackpotin, oman dieselpakunsa avaimet. Kunhan tankissa on vähän enemmän dieseliä tullessa kuin mennessä niin oli tyytyväinen. Oltiin miehen kanssa, että tämä ei voi olla totta! Mies saapui illansuussa hymy huulilla uuden variaattorihihnan kanssa mökille.
Seuraavana päivänä kivilouhimolle. Painepesurilla vanhan hihnan tuhansiksi palasiksi menneet osaset huuhtomalla pois, uuden hihnan asennus ja homma oli sitten siinä. Tiepalvelun mies oli tällä välin saanut järjestettyä meille Niemen muuttofirmalta kuljetuksen seuraavalle päivälle Rovaniemelle. Pyhältä kun olisi joka tapauksessa menossa lastia sinne. Rovaniemeltä olisimme saaneet lastattua itsemme ja Vespan yöjunan kyytiin ja siten kotiin, mutta sanoimme kauniisti kiitos ei. Miehellä oli tähtäimessä Jyväskylän suurajot ja itsellä - kuitenkin se makuupaikka yöjunassa. Hävetti myöntää miehelle, että pelotti lähteä Vespan kyytiin enää. Pelotti ihan hirveästi, että jos se menee taas rikki. Toisena asiana pelotti vauhti ja tuuli. Mulla ei ole niin rautainen luonne kuin miehellä joten hän ymmärsi hyvin ja saattoi minut mukavasti hyvin kulkevan Vespan kyydissä Rovaniemen rautatieasemalle. Kävimme siinä kuitenkin syömässä ensin joulumaassa kunnes tiemme hetkeksi erkanivat :) Olin jengipetturi.
Oletteko koskaan kuulleet kenenkään vieraan ihmisen Helsingin suunnassa lähtevän kyyditsemään tuntematonta ihmistä monensadan kilometrin verran ihan vain silkan auttamisen halusta? Oletteko antaneet oman autonne avaimet vieraalle ihmiselle käyttöön hyvää hyvyyttänne jotta toinen saa siitä avun? Annatteko käyttöön vieraalle ihmiselle kalliita työkaluja ja vielä olette itse mukana auttamassa?
Jos vain itselleni tilaisuuksia tulee, tulen aina olemaan avuksi. Mies on jo kehä I:sellä ottanutkin hinaukseen nuorenparin auton kun heidän autonsa oli sinne hyytynyt ja auttanut erään farkkuauton jyrkässä ylämäessä talvipakkasessa hiekan avulla ylös kun toinen ei päässyt.
Tuollaista vieraanvaraisuutta en ole koskaan kokenut. Ällistyttävää. Tuhannesti kiitos.
Lähdettiin ajelemaan eräs kaunis heinäkuun kesäaamu miehen kanssa Vespa persuksiemme alla kohti Pyhätunturia. Matka sujui mukavasti, aurinko lämmitti ihoa pienen tuulen viilentäessä sitä. Pysähdyimme Tampereen kupeessa Biltemassa ostamassa kypäriimme kuulokkeet, jottei tarvinnut matkaa jatkaa pelkästään omia ajatuksia kuunnellen. Uhkaavia pilviä kertyi päivän myötä taivaalle yhä enemmän ja tuulikin alkoi pikkuhiljaa yltyä. Silti aurinko jaksoi porottaa kuumasti, meneillään oli loppukesän 2010 helleaalto joka ei tahtonut poistua sitten millään. Siksi reissuun kohti lappia lähdimmekin, karkuun painostavaa kuumuutta. Oulun korkeuksilla tuuli yltyi pikkuhiljaa lisää, muttei meillä mitään hätää ollut. Ranualla tuuli jo niin kovaa että meinasin puitten alkavan kaatua päälle. Olin varma että ukkosrintamakin iskee taivaan ollessa uhkaavia pilviä täynnä, muttei onneksi niin käynyt. Tuuli oli ihan hirveä, pelottikin jo hieman, mitään en tietenkään näyttänyt ulospäin.
Eipä mitään, matka jatkui. Ranualta päästiin jatkamaan hyvin matkaa kunnes 80 kilometriä ennen Kemijärveä Vespasta otti variaattorin hihna sopimuksen irti. Siinä tien poskessa hieman hirvitti. Poltin tupakkaa tuolloin vielä ja siinä kohti taisi pari hermoröökiä mennä. Suoraa tietä näkyi kymmeniä kilometrejä eteenpäin ja taaksepäin. Olin varma, että metsästä rynnii karhu ja syö meidät oitis suihinsa, taikka jos ei niin käy, niin hyttyset ja mäkäräiset sitten tekevät tehtävänsä. Vespa pysähtyi onneksi tien poskeen rakennetun huussin viereen. Ajattelin, että siellä sitten nukumme ainakin karhuilta ja hirviltä turvassa seuraavan yön.
Onneksi niin ei käynyt. Soitin tiepalveluun ja sitä kautta saimme kuulla, että päivystävä tiepalveluhenkilö oli jossakin 150 km:n päässä eikä päässyt juuri ihan heti apuun. Oltiin, että mitä hittoa me tehdään? Onneksi tiellä kulki ihme kyllä suht paljon autoja joten peukku pystyyn. Siinä taisi mennä kolme - neljä autoa ohi kunnes Martti (sanotaan nyt Martti, kun en enää nimeä muista) pysähtyi ja otti meidät kyytiinsä. Vespa jätettiin nojaamaan huussin seinää vasten.
Martti oli todella, toistan todella mukava mies. Kertoi tulleensa juuri hammashuollosta ja purukalustonsa olevan sillä hetkellä vähän hellänä, mutta ei se miehen puhetta haitannut. Kerrottiin mistä oltiin lähdetty ja minne menossa, tosin enää ei tiedetty minne. Martti itse oli menossa Kemijärvelle ja sanoi, että päästään hyvin hänen kyydissään sinne saakka. No, vähän plääni siinä muuttui. Martti tuumasi - kun hänellä ei sinä iltana enää mitään muitakaan omia juttuja ollut - että josko haettaisiin Sodankylästä hänen työpaikkansa pihalta paku ja haetaan sillä Vespa pois tienposkesta. Oltiin miehen kanssa, ettei me millään voida, mutta hän oikein vaatimalla vaati. No, niinhän siinä sitten tehtiin. Katsottiin miehen kanssa toisiamme huuli pyöreänä, että voiko olla totta?
Ei tämäkään vielä mitään. Päästyämme Kemijärvelle Vespa pakun pyydissä Martti seuraavaksi vaati, että hän saa kuitenkin ajaa meidät Pyhätunturille saakka vuokramökillemme. Edelleen oltiin, ettei me ikinä enää voida. Että kuinka koskaan voimme korvata hänelle jo tämänkin vaivan. Martti sanoi, ettemme voi korvata mitenkään, että hän ei kertakaikkiaan huoli minkäännäköistä korvausta, ei rahallista, ei mitään. Siinä tuli hänelle "pieni" kolmensadan kilsan ylimääräinen keikka ja meille suuren suuri huojennus. Siellä me sitten nökötimme mökin pihassa yöttömänä yönä klo 23.30 rapsutellen päänahkojamme, että mitä juuri tapahtui. Meillä ei ollut ruokaa varattuna, yksi punaviinipullo löytyi kyllä repusta ja arvatkaa kolme kertaa korkattiinko me se.
Jos ikinä kukaan tämän tekstin kautta tämän Lapin miehen tunnistaa, jos vaikka joku tämän uskomattoman tarinan on kuullut ja siitä tämän ihmisen tunnistaa, välittäkää hänelle mitä nöyrimmät kiitoksemme.
 |
| Miksen ottanut Martista yhden ainoata kuvaa? |
Oltiin tehty koko päivä matkaa ja rättipoikkiväsyneinä rojahdimme sänkyyn. Aamulla oli pakko tilata mökille taksi kun ei muistettu kuinka pitkä matka Pyhän keskustasta oli mökille, se oli reilu viisi kilometriä. Piti saada ruokaa kehiin, jotta saatiin ajatusta kulkemaan mitä Vespan suhteen tehdä. Täytyy myöntää, että mies omaa kyllä ihailtavan rautaisen luonteen ja vahvan suomalaisen sisun. Hän ei vähästä lannistu, kun meikäläinen melkein tippaa väänsi. Esimerkkinä taluttakaapa kävellen Vespa reilu viisi kilometriä ja katsokaa miltä (ja missä) tuntuu.
Yllätykseksemme tiepalvelun mies, joka siellä reilun 150 km:n päässä oli vespan kosahtaessa, soitti ja kysyi mitä meille kuuluu. Oltiin ällistyneitä. Hän oli huolissaan kuinka pääsemme liikkumaan ja lupasi soittaa muutaman puhelun ja ottaa uudelleen yhteyttä. Mies pläräsi Pyhän matkamme koko toisen päivän netissä etsien uutta variaattorin hihnaa. Kunhan työkalut ja se hihna jostakin löytyisivät niin Vespa olisi jälleen kuin uusi. Ja löytyihän sellainen oikea vihdoin ja viimein, Lahdesta. Se luvattiin toimittaa Kemijärvelle seuraavana iltapäivänä Matkahuollon kautta. Saimme vähän huoahtaa. Lähdimme ihailemaan maisemia Pyhän kauniille tuntureille, ensin kuitenkin kartoitimme alueen työkalutilanteen. Siinä Pyhän keskustan edessä oli jokin kivilouhimo, josta työkaluja kävimme kysymässä. Järjestyy, sanoi työmies.
Seuraavana päivänä tunturivaelluksen jälkeen tutkimme liikennöintitilannetta Kemijärven suuntaan ja se näytti aika huonolta, bussi meni jo. Pähkäilimme asiaa ravintolassa Pyhätunturin kupeessa. Olimme varautumassa jo siihen, että mies menee taksilla. Me muuten sahattiin Pyhän keskuksen ja mökin väliä vuokrafillareilla. Ei päässyt kunto vahingossakaan laskemaan tuntureilla samoilun lisäksi. Kysyimme bussi -ja taksitietoja ravintolan pitäjältä. Hän heitti tiskiin jackpotin, oman dieselpakunsa avaimet. Kunhan tankissa on vähän enemmän dieseliä tullessa kuin mennessä niin oli tyytyväinen. Oltiin miehen kanssa, että tämä ei voi olla totta! Mies saapui illansuussa hymy huulilla uuden variaattorihihnan kanssa mökille.
Seuraavana päivänä kivilouhimolle. Painepesurilla vanhan hihnan tuhansiksi palasiksi menneet osaset huuhtomalla pois, uuden hihnan asennus ja homma oli sitten siinä. Tiepalvelun mies oli tällä välin saanut järjestettyä meille Niemen muuttofirmalta kuljetuksen seuraavalle päivälle Rovaniemelle. Pyhältä kun olisi joka tapauksessa menossa lastia sinne. Rovaniemeltä olisimme saaneet lastattua itsemme ja Vespan yöjunan kyytiin ja siten kotiin, mutta sanoimme kauniisti kiitos ei. Miehellä oli tähtäimessä Jyväskylän suurajot ja itsellä - kuitenkin se makuupaikka yöjunassa. Hävetti myöntää miehelle, että pelotti lähteä Vespan kyytiin enää. Pelotti ihan hirveästi, että jos se menee taas rikki. Toisena asiana pelotti vauhti ja tuuli. Mulla ei ole niin rautainen luonne kuin miehellä joten hän ymmärsi hyvin ja saattoi minut mukavasti hyvin kulkevan Vespan kyydissä Rovaniemen rautatieasemalle. Kävimme siinä kuitenkin syömässä ensin joulumaassa kunnes tiemme hetkeksi erkanivat :) Olin jengipetturi.
Oletteko koskaan kuulleet kenenkään vieraan ihmisen Helsingin suunnassa lähtevän kyyditsemään tuntematonta ihmistä monensadan kilometrin verran ihan vain silkan auttamisen halusta? Oletteko antaneet oman autonne avaimet vieraalle ihmiselle käyttöön hyvää hyvyyttänne jotta toinen saa siitä avun? Annatteko käyttöön vieraalle ihmiselle kalliita työkaluja ja vielä olette itse mukana auttamassa?
Jos vain itselleni tilaisuuksia tulee, tulen aina olemaan avuksi. Mies on jo kehä I:sellä ottanutkin hinaukseen nuorenparin auton kun heidän autonsa oli sinne hyytynyt ja auttanut erään farkkuauton jyrkässä ylämäessä talvipakkasessa hiekan avulla ylös kun toinen ei päässyt.
Tuollaista vieraanvaraisuutta en ole koskaan kokenut. Ällistyttävää. Tuhannesti kiitos.
Kommentit
Lähetä kommentti