Om Namah Shivaya - Kunnioitan sisälläni asuvaa Jumaluutta

Tiedättekö, menin ostamaan Elizabeth Gilbertin Eat Pray Love - Omaa tietä kulkemassa-pokkarin. Aloitin sen lukemisen tuossa viiden korvilla ja olen ahminut kirjaa jo 143. sivun verran. Enkä malta saada tarpeeksi. Kirja on, kuten yleensä, paljon seikkaperäisempi ja yksityiskohtaisempi kuin elokuva, ja ah kuinka mä nautin.

Elizabeth, öh sanotaanko olotilallinen kaimani, osaa pukea erittäin hyvin sanoiksi sen mitä on olla turhautunut, yksin, masentunut ja ihmetellä siinä sivussa vielä tätä maailman menoa. Miksi pitää hankkia lapsia, miksi rakentaa omaa kotia, miksi jämähtää paikalleen ja miksi olla tekemättä sitä mitä juuri itse haluaa. Onko tämä elämä oikeesti tässä?

...Miksi minä laittelen tätä kotia päivästä toiseen, siivoilen tavaroita omille paikoilleen kunnes taas tulee joku ja pääsen laittamaan tavaran taas paikalleen, miksi? Miksi mä istun tuolla töissä saamatta siitä oikein minkäännäköistä tyydytystä, no täytyy sitä jollakin elää ja silti menen sinne päivästä toiseen? Haen Kampin K-marketista mukamas niin hyvää salaattia lounaaksi.. ja nautin. Joka päivä ihan sama kuvio. Ja tätäkö tämä on mitä Minä elämältä haluan?

Elokuva ja kirja on saanut mun pään ihan pyörälle. Mikä olisi sen hienompaa laittaa pillit pussiin ja lähteä maailmalle. Ehkä mä sen jokin päivä oikeesti vielä teen kun poikaset ovat lentäneet pesästä. Mutta milläs meet? Se on hienoa, että jollekin on tällainen itsensälöytämistilaisuus suotu. Pitää alkaa säästämään.

Maailman ihanin trattoria Espanjalaisten porteitten lähettyvillä. Tuolla söin elämäni parasta tiramisua.

Mulla on ihan selvästi jokin kulttuurillinen puutostila, paha sellainen.