Satavuotias rakas Isänmaa
Kiitos kuuluu ihan joka ikiselle sotaveteraanille. Teidän ansiostanne tämä maa on meidän. Suomen itsenäisyys merkitsee rauhaa. Kunnioitan sotilaita, jotka taistelivat urhoollisesti maamme itsenäisyyden puolesta. Ei voi kuin kuvitella millaista perheissä on ollut, joiden nuoret pojat ja miehet ovat lähteneeet rintamalle, tietäen ettei mahdollista paluuta ole koskaan. Silti miehet ovat kunniakkaasti lähteneet, ja taistelleet henkensä edestä, liian monet eivät palanneet. Kunnioitan kaikkia niitä naisia ja lapsia jotka jäivät kotirintamalle pitämään aivan kaikki pystyssä, tekemään kaiken ohella myös miesten työt. Kunnioitan syvästi omaa mummiani Lahjaa, jonka puoliso Yrjö Ratilainen kuoli Simpeleellä 6.7.1941 ainoastaan 26-vuotiaana. Yrjö ehti taistella maamme puolesta vain 25.6.-6.7.1941 välisen ajan. He ehtivät olla naimisissa ainoastaan kolme vuotta.
Kannan ylpeänä suomalaisena geenistössäni tuhatuotista kulttuuriperimää, joka hakkaa erikoisuudellaan ja omintakeisuudellaan keskieurooppalaisen mennen tullen. Me emme ole mitään metsäläisiä vaan vahvaa Kalevan kansaa, jossa on todellista alkuvoimaa. Ja mitä vahvempi on oma kansallinen itsetuntomme, sitä paremmin se sallii myös muiden tulla ja elää omalla tavalla keskellämme. Meillä on hienot juuret joista saamme olla ylpeitä. Joka kerta ulkomailla ollessani saan ylpeänä kertoa olevani suomalainen ja se yleensä herättää kanssakeskustelijassa vain ihastusta. Hyvänä kauniina muistona mielessäni on eräs metromatka Itävallan Wienissä. Keskustelin vaunussa ystäväni kanssa suomeksi kunnes vanhempi herra vastapäätä meitä keskeytti keskustelumme ja kysyi englanniksi "puhummeko me suomea?" Se kuulosti hänen korviinsa niin kauniilta kieleltä, että meitä oli suorastaan ilo kuunnella, vaikkei hän ymmärtänyt puheestamme mitään.
Suomalainen ihminen on rehellinen, lojaali ja velvollisuudentuntoinen, meitä johtaa mitä hienoin presidentti. On aina johtanut. Ylpeyden syvällä rintaäänellä voin sanoa olevani suomalainen.
Vietimme itsenäisyyspäivää käymällä Hietaniemen hautausmaan sankarihaudoilla, sankariristillä ja edesmenneitten presidenttien haudoilla. Kyllä se vetää äärimmäisen hiljaiseksi katsella hautoja joissa lepää parikymppisiä miehiä tietäen minkä vuoksi he ovat kuolleet. Hietaniemen hautausmaalta lähtimme katsomaan uuden Tuntemattoman sotilaan. Voin sanoa, että istuin melkein hievahtamatta sen kolme tuntia jonka elokuva kesti. Ikinä ei elokuva ole mennyt näin iholle, siinä suorastaan kiteytetään mitä on suomalaisten sisukas sielu. Eero Aho Rokkana, Jussi Vatanen Koskelana ja Johannes Holopainen Kariluotona tekivät todella äärimmäisen hienot roolisuoritukset. Itku pääsi elokuvan lopussa, ja vähän aikaa piti istua hengähtämässä ennen salista poistumista. Oli tyhjä olo.
Kotona sytytin kynttilät keittiön ikkunalle.
