Talven ihmemaa ja vuosi 2025

Palasimme lauantaina 27.12.2025 klo 03 kotiin Saariselältä. Ajoimme koko päivän vuoroissa Suomen halki aloittaen matkan klo 8.30 aamulla. Meidän piti lähteä ajamaan vasta tuon lauantain aamuna, mutta päätimme lähteä Hannes-myrskyn alta pois. Se oli hyvä päätös. Jyväskylästä kotiin saakka oli ihan järjetön hernerokkasumu. Onneksi autossa on autopilot, joten sen turvin mentiin. Ja tuntuu, että Suomi on pidentynyt Oulu - Jyväskylä välillä, matka tuntui tuon kohdan ihan super pitkältä. 

Vietimme jälleen joulun Saariselällä. Tämä oli meille nyt kolmas joulu tuolla. Saariselkä on oikeasti oikea talven ihmemaa. Siellä ilma ja lumi on puhdasta ja kirkasta, tähtitaivas ihmeellinen ja ihmiset iloisia ja ystävällisiä. Haalarikansaa riittää, mikä on hyvä suomen taloudelle. Sain lämmittää saunaa joka päivä niin usein kuin halusin ja usein se olikin jo heti aamusta päällä - ihana rauha! Mökillä ei televisio enää toiminut kaikkien digiuudistusten jäljiltä, muttei se haitannut, uutiset sai katsottua padilta. Oli ihana vain katsella ikkunasta ulos sitä ihanaa kinosten luomaa maisemaa ja seurata lumisten puitten vienoista huojumista. Kävimme joka päivä jouluaattoa lukuunottamatta pulkkamäessä, poika ei olisi millään saanut tuosta kyllikseen, oli ihanaa saada nauttia lumesta. Kävimme kaksi kertaa retkellä Auroratuvalla, jossa tuttuun tyyliin grillasimme vaahtokarkkeja ja joimme kuumaa glögiä. Kävimme Inarissa Jäniskoskella grillaamassa vuorostaan makkarat. Tuolla juttelimme saksalaisen pariskunnan kanssa. He ovat käyneet Suomessa joka joulun aika jo neljäntoista vuoden ajan. Aika ihailtavaa. 

Ja olin onnekas, näin revontulia jopa kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla ne näkyivät suht. aikaisin, eikä tarvinnut yökausia odotella. Toivottavasti pääsisimme Saariselälle ensi jouluna myös. Ei täällä etelässä tahdo joulun tuntu tulla kun maa ei ole valkoinen. Lumiraja oli mennessä todella ylhäällä. Vasta reilusti Kemin jälkeen alkoi lunta näkymään. 

Tässä samalla pieni summaus tästä vuodesta. 

Seuraan elämää tarkasti pienen seitsemänvuotiaan poikani silmin, joka ei onneksi maailman pahuudesta tiedä vielä mitään. Joulukuun ensimmäisenä päivänä hän oli suorastaan kauhuissaan kun ei ollut lunta. Tämä on vääjäämättä tulevaisuus täällä pohjoisessa fennoskandiassakin. Olemme kokeneet pojan elämässä yhden talven, jolloin lunta ei ollut ollenkaan. Se oli itsellenikin ennenkokematonta. Se oli pojan elämän toinen talvi, jolloin koronakin alkoi. Ihan pyörryttää, mitä kaikkea tuon pienen pojan elämän aikana on ehtinyt tapahtumaan. Suojelemme häntä huonoilta uutisilta, hänen ei tarvitse nähdä televisiosta maailman sotia ja konflikteja, eikä olla kuulemassa suomen hallituksen selkärangatonta toimintaa. Tämä on oman elinaikani huonoin hallitus, surkea! 

Tämä vuosi piti olla Suomen talouskasvun ja elpymisen vuosi. Ennätysmäärä yrityksiä on mennyt konkurssiin, leipäjonoissa on hirveät määrät ihmisiä. Suomen viennin piti kääntyä nousuun jo vuonna 2024, no ei kääntynyt. Ollaan tarkkailuluokalla ja missä lie. Puolassakin on jo paremmin asiat kuin meillä Suomessa. Suomi alkaa olla Euroopan vitsi. Ennen sain kertoa ylpeänä kuka meidän pääministeri on, nykyisin saa hävetä. Mutta on se tilanne huono muuallakin Euroopassa. Ei olla yksin. Maailman suurimpia valtioita tuntuvat hallitsevan pikkusieluiset minäminä-diktaattorit, jotka eivät halua nähdä omaa napaansa pitemmälle tehdessään hirveitä päätöksiään. Jokaikinen heistä haluaa jollakin hirveällä väärällä tavalla jäädä historian kirjoihin, jättää jälkensä. 

Poikani aapinen on repaleinen, hän sai sen käytettynä. Mietimme jopa uuden ostamista, mutta ajattelimme kuitenkin mennä tämän vuoden tällä, sillä vielä jotenkuten pärjää. Poika on matematiikassa lahjakas. Hän tekee Millikirjastaan tehtäviä ennakkoon, ja päivän päätteeksi kumittaa eteenpäin tekemänsä laskut, jotta olisi muitten kanssa samassa kohtaa. Hän häpeää tätä. Miksei hän voisi olla edellä muita siinä missä osaa? Päiväkodissa meitä toppuutettiin, jopa kiellettiin kannustamasta puhumaan englantia, onneksi koulussa on toisin. Poika puhuu englantia melkein paremmin kuin minä. Ja jos missä häntä haluan kannustaa, on kielien puhuminen ja niiden oppiminen. Onneksi koulussa tähän kannustetaan. Selvä ero päiväkodin ja koulun kesken, josta olen ollut hieman hämilläni. Poika tilaa ulkomailla itse itselleen ruoat, asioi kaupassa, puhuu ikäistensä kanssa, hänen ei tarvitse olla hiljaa. 

Täytin itse tänä vuonna viisikymmentä vuotta. Se tuntui jotenkin pelottavalta, tiedostin vieläkin paremmin oman kuolevaisuuteni. Mieheni hemmotteli minua matkalla ja konsertilla Norjaan (jossa muuten asiat osataan hoitaa hyvin) ja sain viettää hyvän ystävän kanssa ihan mielettömiä hetkiä kaikesta pahuudesta poissa upeissa vuonomaisemissa. Mutta samalla elämä jatkuu. Hain ammattikorkeakouluun ja minut valittiin. Tuonne haki melkein 400 ihmistä, 60 pääsi valintakokeeseen, ja 20 valittiin. Pidän tätä edelleen pienenä ihmeenä. Odotan suuresti tulevaa vuotta. Kyllä sitä pystyy, jos yrittää ja tahtoa on. Parempaa uutta vuotta odotellessa.