Vallaton poikakulta

Meidän pieni poikanen ehti täyttää jo kymmenen kuukautta. Aika menee aina vain hurjaa vauhtia eteenpäin kuten pojan kehityskin. Hän seisoo jo tukea vasten. Missä välissä meidän pienestä avuttomasta vauvasta tuli näin osaava? Hän tekee omia vokaaleita, jotka tarkoittavat selvästi hänelle jotakin, mutta on meille muille suuri mysteeri. Ihan selvästi hän juttelee. Oscar osoittaa etusormella hänelle kirjasta mainittua asiaa kuten pupu, auto tai juna. Taikka sitten hän osoittaa sormella kattoon ja sanoo "appu" (lamppu). Autot ovat leikissä ihan parasta, ja voi sitä pärinää mikä pienestä suusta lähtee. Mistä toinen osaakaan pärisyttää niin täydellisen moottorin äänen? Oscar rakastaa vettä ja kylpeekin leikkien mielellään vaikka joka aamu ja ilta.

Oscar teki viime viikolla elämänsä kolmannen ulkomaan matkan. Kävimme Itävallan Söllissä ajatellen pienoista viilentymistä kotimaan helteiden alta, mutta mitä vielä, yhtä kuumaa siellä oli, ellei jopa kuumempaa. Paikallisetkin sanoivat, että nyt oli ihan ennätyslämmintä. Söll on tosi kaunis pieni kylä, jossa ei ole kuin muutama piskuinen hotelli, Spar-kauppa, Biba, ja vielä toinen elintarvikekauppa. Söll on enemmän oleskelupaikka - kiintopiste päivän retkien ja patikointien jälkeen. Meidän hotelli Mödlinger ei ollut ihan nappivalinta, mutta onneksi kaikki muu kompensoi tätä.

Kävimme päivän mittaiset retket Hitlerin Kotkanpesällä ja Itävallan korkeimmalla vuorella Grossglocknerilla. Varsinkin tuo jälkimmäinen kokemus oli huikea. Siellä oli niin kaunista, että hankalaa edes kuvailla. Vuorelle noustaan 26 neulansilmän verran ja maisemat ovat hypnoottisen kauniit, niitä vain ihailee hymyssäsuin suu auki. Matkasimme näille bussilla ja tosi hyvin meni kaikki. Kerran Oscarille meinasi iskeä kiukku, ja se oli laskettaessa alaspäin Grossglockenilta, itselläkin meni korvat välillä lukkoon.

Großglockner Hochalpenstrasse eli Korkea alppitie on yksi maailman kauneimmista teistä. Vuoristomaisemat ovat yksinkertaisesti upeat. Nimensä tie on saanut Itävallan korkeimmalta vuorelta Großglocknerilta, joka kohoaa 3798 metrin korkeuteen. Tie ei tosin vie itse vuorelle, mutta Großglocknerin huipun voi nähdä matkan varrella. Kokemuksena Großglocknerin alppitie on äärimmäisen kaunis, kuin sadusta. Kannatti todella kokea tämä. 

Oli se Kotkanpesä vaikuttava kokemus myös. Alhaalta parkkipaikalta noustaan paikan busseilla ylös huimaa noin 7 km mittaista tietä pitkin. Ylös pääsee myös patikoiden lihasvoimin, itse sinne ei saa ajaa koska tie on niin kapea. Ja kun ylös pääsee, noustaan vielä kuululla kromatulla ja peilein vuoratulla hissillä (Hitler kärsi ahtaan paikan kammosta) 124 metriä ylös Kotkanpesälle.

Eagle’s Nest on huikea paikka vierailla. Huhtikuussa 1937 Hitlerin lähipiiriin kuulunut Martin Bormann sai loistoidean. Hän päätti rakennuttaa Hitlerille lahjaksi ”teehuoneen” Kehlsteinin vuoren huipulle Obersalzbergin alueelle Baijerin Alpeille. Liittoutuneet antoivat 1834 metrin korkeudessa sijaitsevalle teehuoneelle myöhemmin nimen Kotkanpesä. Tämä oli ”niin kiva juttu” Obersalzbergin asukkaille, että koko kylä tyhjennettiin ja tuhottiin Hitlerin tieltä. Natsit rakennuttivat sinne muun muassa SS-joukkojen kasarmin, teatterin, puoluemajatalon, postitoimiston, lastentarhan, kasvihuoneen, teehuoneen ja maatilan, joka tuotti riittävästi ruokaa kaikille. 

Ylös Kotkanpesään johtaa tosiaan noin 7 km pituinen tie. Tie on hyvin jyrkkä ja talvisin suljettu, siinä on ainoastaan yksi neulansilmä. Ylös pääsee busseilla, jotka kulkevat sinne 25 minuutin välein. Tie on niin kapea, etteivät bussit mahdu ohittamaan toisiaan vaan liikennöinti on suunniteltu kulkemaan millintarkasti peräkanaa. Ylhäällä käveltiin vielä pitkässä, kaikuvassa, kylmässä ja märässä tunnelissa kromatulle hissille joka nousi 124 metriä ylös. Hissi oli kauttaaltaan peilien peitossa Hitlerin ahtaan paikan kammon vuoksi. Eikä Kotkanpesässä oleilukaan miehelle herkkua ollut korkeanpaikan kammon vuoksi. Itse haluan kuvitella, että hän joutui olemaan siellä pakosta.

Kehlsteinhaus on yhtäaikaa lumoava ja kammottava. Sen historia on kaikessa mahtipontisuudessaan hirveä. Olen haaveillut täällä käynnistä monet vuodet, enkä nyt siellä käytyäni tiedä miksi. Halusin vain äkkiä pois.

Söllistä teimme patikointireissuja lähimaastoon tosi hyviä teitä pitkin ihan sateenvarjorattailla. Meillä oli myös mukana kantorinkka, mutta siinä helteessä se ei ollut käytännössä kovin hyvä. Kerran mies urhoollisesti kanteli poikaa koko päivän hikinorojen valuessa otsalta. Poika viihtyi rinkassa kylläkin hyvin.

Söllistä lähtee myös vaijerihissi ylös korkeammalle Hohe Salven vuorelle (1700 metriä korkea). Oscarista oli hirmu hauskaa olla vaijerihississä.  Hohe Salvelle joutuu tekemään kaksi nousua, ja siinä välimaastossa on lasten vesileikkipuisto Hexenwasser. Oscar nauroi nimelle ihan katketakseen. Totesimme tosin, että tuo paikka on ihan loistava yli vuoden ikäisille, joten Oscar ei päässyt kuin ihan hitusen kastelemaan varpaita kylmään vuoristoveteen (jossa muuten lapset pulikoivat aivan innoissaan).

Koska oli niin kuuma, kastelimme harson osittain kylmään veteen ja laitoimme sen rattaisiin viilentämään vauvaa. Päätimme kävellä Hexenwasserilta, joka sijaitsee noin 700 metrissä, alas Sölliin. Tie oli tosi hyvä, yhdessä kohti tosin tosi kapea ja jyrkkä, meni sellaista kävelijöitten siksakkia hetken aikaa.

Kotiin palatessa iski jälleen pienoinen alakulo. Se iskee minulle usein jos matka on ollut tosi onnistunut.