Ensimmäinen vapaailta sitten vauvan syntymän
Meillä oli eilen illalla ensimmäistä kertaa Mannerheimin lastensuojeluliiton hoitaja kotona. Tein varauksen hoitajasta MLL:n sivuilla vajaa kuukautta aikaisemmin. Saimme heti seuraavana päivänä siitä vahvistuksen. Hoitajan palkka on 9,50 euroa tunnilta. Olin viikolla kirjoitellut vihkoon ylös ohjeita hoitajalle, ja vielä samana päivänä kirjoitin ylös "Illan rungon" noin aikatauluineen. Minua jännitti aivan kamalasti tuleva ilta. Poika vierastaa vielä suht. paljon.
Meille tuli tosi herttainen, mutta jämpti lukiolaistyttö. Hän saapui meille skootterilla ja kohteliaasti jätti sen pihallamme niin sivuun kuin olla voi. Esittelin hänelle asuntomme, ja sen missä mikin vauvaan liittyvä on. Olin keittiön pöydälle varannut valmiiksi illan tarpeisiin ruoat ja maidot.
Hoitaja tuli noin varttia ennen sovittua aikaa ja saimme käydä asioita kivasti läpi, mutta vauvan tutustuttaminen hoitajaan jännitti. Vauva pääsi pian hoitajan syliin ja tällöin Oscarilta kuului kyllä selvästi sellainen ööh ja hän kääntyi katsomaan isäänsä. Juttelin molemmille, sekä hoitajalle ja vauvalle reippaasti ja kannustaen siirtymään syöntipuuhiin. Syöttötuoliin poika istahtikin tosi kivasti. Siinä samalla puuhasin ja juttelin pojan takana herättämättä enempää tämän huomiota. Ja siitä me pikkuhiljaa miehen kanssa liukenimme ulos ja lähdimme niin kauan odotettuun konserttiin.
Istuimme autossa molemmat hiirenhiljaa varmaankin ensimmäiset viisi minuuttia. Sitten mies hoksasi, että automaattikorttinsa oli jäänyt kotiin. Käännyimme hakemaan kortin ja miehen käydessä sisällä vauva söi siellä tyytyväisenä ruokaansa eikä mitään huutoitkua kuulunut lähimaillakaan. Pystyimme jatkamaan matkaa Helsinkiin huomattavasti paremmin mielin.
Olin tuskaillut jännitystäni ystävälleni ja tämä lupasi olla kuulolla, jos niikseen olisi. Se ihan oikeasti rauhoitti mieltä. Vannotin myös miehen pojalle, joka tässä aika lähellä asuu, että jos jokin ihan oikea hätätilanne tulee niin saa lähteä meillepäin. Hätätilanteella tarkoitan sitä, että Oscar itkee itkemistään kun vierastaisi todella kamalasti ja tutut turvalliset kasvot tulisi saada äkkiä paikalle. Ilman näitä varmuustekijöitä en varmasti olisi uskaltanut lähteä vapaailtaa viettämään. Saattaa kuulostaa liioittelulta, mutta kaikki kenellä on yhdeksän kuukauden ikäinen vauva varmasti tietävät mikä ahdistus saattaa päälle iskeä kun miettii kaikkia uhkatekijöitä.
Saimme viettää ihanan illan Salvador Sobralin konsertissa Helsingin Savoy-teatterissa. Se oli koskettavan ihana. Lähdimme kotoota klo 17.30 ja tulimme takaisin kotiin hieman yli kymmenen illalla. Vauva nukkui tyytyväisenä, oli mennyt nukkumaan hyvin ja nukahtanut sen isompia itkuja melkein samantien. Hän oli syönyt hyvin ja leikkinyt. Mitään pahaa ei ollut tapahtunut. Talo ei ollut palanut ja koti oli tosi siistissä kunnossa. Tuntui, että vauva nukkui koko yön paremmin, meillä kun on heräilty tosi usein viime aikoina. Nyt mentiin kahden pysähdyksen taktiikalla ja herättiin vasta kasilta aamulla.
Hoitaja sanoi ennen lähtöään, että hän on mielellään käytettävissä myös jatkossa ja tähän oljenkorteen kyllä ehdottomasti tartumme.
Meille tuli tosi herttainen, mutta jämpti lukiolaistyttö. Hän saapui meille skootterilla ja kohteliaasti jätti sen pihallamme niin sivuun kuin olla voi. Esittelin hänelle asuntomme, ja sen missä mikin vauvaan liittyvä on. Olin keittiön pöydälle varannut valmiiksi illan tarpeisiin ruoat ja maidot.
Hoitaja tuli noin varttia ennen sovittua aikaa ja saimme käydä asioita kivasti läpi, mutta vauvan tutustuttaminen hoitajaan jännitti. Vauva pääsi pian hoitajan syliin ja tällöin Oscarilta kuului kyllä selvästi sellainen ööh ja hän kääntyi katsomaan isäänsä. Juttelin molemmille, sekä hoitajalle ja vauvalle reippaasti ja kannustaen siirtymään syöntipuuhiin. Syöttötuoliin poika istahtikin tosi kivasti. Siinä samalla puuhasin ja juttelin pojan takana herättämättä enempää tämän huomiota. Ja siitä me pikkuhiljaa miehen kanssa liukenimme ulos ja lähdimme niin kauan odotettuun konserttiin.
Istuimme autossa molemmat hiirenhiljaa varmaankin ensimmäiset viisi minuuttia. Sitten mies hoksasi, että automaattikorttinsa oli jäänyt kotiin. Käännyimme hakemaan kortin ja miehen käydessä sisällä vauva söi siellä tyytyväisenä ruokaansa eikä mitään huutoitkua kuulunut lähimaillakaan. Pystyimme jatkamaan matkaa Helsinkiin huomattavasti paremmin mielin.
Olin tuskaillut jännitystäni ystävälleni ja tämä lupasi olla kuulolla, jos niikseen olisi. Se ihan oikeasti rauhoitti mieltä. Vannotin myös miehen pojalle, joka tässä aika lähellä asuu, että jos jokin ihan oikea hätätilanne tulee niin saa lähteä meillepäin. Hätätilanteella tarkoitan sitä, että Oscar itkee itkemistään kun vierastaisi todella kamalasti ja tutut turvalliset kasvot tulisi saada äkkiä paikalle. Ilman näitä varmuustekijöitä en varmasti olisi uskaltanut lähteä vapaailtaa viettämään. Saattaa kuulostaa liioittelulta, mutta kaikki kenellä on yhdeksän kuukauden ikäinen vauva varmasti tietävät mikä ahdistus saattaa päälle iskeä kun miettii kaikkia uhkatekijöitä.
Saimme viettää ihanan illan Salvador Sobralin konsertissa Helsingin Savoy-teatterissa. Se oli koskettavan ihana. Lähdimme kotoota klo 17.30 ja tulimme takaisin kotiin hieman yli kymmenen illalla. Vauva nukkui tyytyväisenä, oli mennyt nukkumaan hyvin ja nukahtanut sen isompia itkuja melkein samantien. Hän oli syönyt hyvin ja leikkinyt. Mitään pahaa ei ollut tapahtunut. Talo ei ollut palanut ja koti oli tosi siistissä kunnossa. Tuntui, että vauva nukkui koko yön paremmin, meillä kun on heräilty tosi usein viime aikoina. Nyt mentiin kahden pysähdyksen taktiikalla ja herättiin vasta kasilta aamulla.
Hoitaja sanoi ennen lähtöään, että hän on mielellään käytettävissä myös jatkossa ja tähän oljenkorteen kyllä ehdottomasti tartumme.
