Salvador Sobral - Paris Lisboa tour

Eilinen Salvador Sobralin konsertti Helsingin Savoy-teatterissa oli lumoava. Siitä ei puuttunut tunnelmaa, iloa eikä rakkautta. Salvador ei vain seisoa jököttänyt mikrofonin takana vaan puhui meille yleisölle useasti ja paljon, myös huomattavan paljon suomeksi. Hän oli hauska ja erittäin viihdyttävää seurattavaa.



Olimme ostaneet liput konsettiin samantien kun ne tulivat myyntiin, kolmisen kuukautta sitten, ja saimmekin paikat aivan eturivistä. Olin odottanut konserttia samalla jännittäen miten ensimmäinen vauvasta vapaa iltamme tulisi onnistumaan - se onnistui paremmin kuin hyvin.

Konsertti kesti melkein kaksi tuntia, ja jos eivät ihmiset taputtaneet ihastuksesta, kuunteli sali hiirenhiljaa herkkääkin herkempää esitystä. Odotettu Amar pelos Dois esitettiin puolivälin jälkeen ja se sai aikaan valtaisat aplodit. Salvador Sobral hauskuutti meitä ihmettelemällä näin suurta katsojamäärää, kiitti siitä ja mainitsi, että hän on hyvin tyytyväinen jos konsertin loppuun mennessä salissa olisi vielä puolet katsojista. Hän pyysi yleisöltä lupaa ottaa kuva äidilleen konsertin jälkeen, koska äitinsä ei voinut mukamas uskoa, että Salvadorilla olisi Suomessa näin paljon faneja.



Konsertin loppupuolella koettiin myös oikea yllätys. Salvador Sobral lauloi alusta loppuun suomeksi Reijo Taipaleen kappaleen Satumaa samalla säestäen sen itse pianolla. Erään kappaleen aikana Sobral poistui lavalta ja yks kaksi hän seisoi Savoy-teatterin parvella laulauen ja laskeutuen sieltä rappusia alas takaisin lavalle. Encoren aikana hän laskeutui lavalta seisovan yleisön joukkoon ja pyysi meitä tanssimaan kanssaan.

Ja kun kuvan otto äidillensä koitti, tarjoitui usea henkilö eturivissä itseni mukaanlukien lainaamaan kännykkäkameraa, ja olin pakahtua kun Salvador päätyi minun puhelimeeni. Hän koski puhelimeeni!! Avustajansa otti muutaman kuvan lavalta yleisöön päin.



Ja konsertin jälkeen jäimme odottamaan kuvien siirtämistä WhatsAppin avulla Elias-avustajan puhelimeen. Eikä siitä mennyt kauaa kun Salvador itse myös saapui selfieiden ottoon. Aivan mahtavaa.