Rakkautta sydämen alla
Olemme eläneet helmikuun alkun jälkeen totaalisessa kuplassa. Olen ollut onnellisempi kuin aikoihin ja osannut olla välittämättä sen enempää stressistä ja tekemättömistä asioista. Olen keskittynyt pääasiassa vain yhteen pieneen asiaan niin hyvin kun olen pystynyt, ja joka on pakahduttaa meidät. Meille on tulossa vauva.
Olimme olleet viettämässä hääpäiväämme Haikon kartanossa helmikuun alussa, ja jo siellä ounastelin hieman lämpöistä ja vellovaa olotilaani. Teimme palatessamme sunnuntai-iltana raskaustestin joka näytti ponnekkaasti postiivista. En uskaltanut itse katsoa testin tulosta, vaan mies meni vessaan tutkimaan tilanteen ja tuli iloisesti sanomaan raskaustestin nähtyään "onneksi olkoon". Se ilta meni jollakin lailla euforisissa tunnelmissa - itse mietin lähinnä miten tämä voi olla mahdollista. Illalla annettu hyvän yön suukko jäi mieleeni, siinä oli jotakin erilaista. Meidän elämä tulisi muuttumaan täysin.
Meillä on maailman parhaat ja ihanimmat aikuiset lapset. Olemme matkustelleet paljon, nähneet ja kokeneet elämää. Olemme kuin paita ja peppu, arvomaailmamme kohtaa mieheni kanssa täysin, nautimme samoista asioista. Rakastan miestäni enemmän kuin mitään. Nyt rakkaus täydentyy.
Murunen kasvaa päivä päivältä, nyt on menossa 21. raskausviikko. En eläessäni ole voinut niin huonosti kuin viikot 8 - 17. Jouduin olemaan tämän takia kolme viikkoa pois töistä. Ainut siedettävä asento missä olla oli makuuasento. Väsytti aivan julmetusti ja voin vain pelkästään huonosti. Pystyin menemään illalla ihan hyvin nukkumaan jo ennen klo 20 vaikka olin nukkunut päivällä kahdetkin päiväunet, ja nukahdin heti.
Minä suurena kahvin ystävänä en saanut kupillistakaan alas, ja kielsin jossakin kohtaa miesrassultakin kahvin keiton, koska kahvin tuoksu oli jotakin niin kuvottavaa ettei voi uskoa. Nyt onneksi saan jo kahviakin alas. Olohuoneessa oli mukavinta istua (tai siis maata) ikkuna auki, jotta raikas ilma kohdistuu suoraan kasvoille. Kävely on muuttunut puuskuttamiseksi jo muutaman metrin jälkeen. Sydän tekee ylimääräisiä töitä ja koittaa parhaan kykynsä mukaan pitää huolta niin minusta kuin vauvasta.
Tupakan ja pakokaasun haju on ollut kaikista pahinta mitä tiedän, ja tuntuu, että polttajien määrä Helsingin keskustassa on jotensakin triplaantunut ja kaikkien sisäänmeno-ovien edessä tuntuu polttavan vähintään parvi ihmisiä. Meinasin kiljaista kerran yhdelle vieressä tupakkaa polttaneelle, että heivaa sen röökinsä siitä ja äkkiä, mutta maltoin mieleni. Helmi- maaliskuun megapakkasten myötä pakokaasujen käry korostui liikkuessa myös ja mennessäni tuolla Helsingin keskustassa pidättelin hengstystäni enemmän kuin koskaan. Se oli aika ajoin hankalaa, koska pakkohan sitä on ilmaa saada. Olin varmasti koominen näky.
Taitekohta pahoinvoinnin talttumiseen oli Thaimaan matkamme pääsiäisenä. Suomessa oli ihan megakylmää ja se ihana troopinen lämpö teki todella hyvää. Olin lukenut kaiken mahdollisen matkustamisen vaaroista raskaana, mutta tervettä maalaisjärkeä käyttämällä en voi kuin suositella matkustamista joka vaikuttaa omaan hyvinvointiin Niin paljon. Kerran jouduin kyyneleen tirauttamaan matkalla, koska minua ei päästetty raskauden vuoksi retkelle Coral Islandille. Sinne olisi joutunut matkaaman pikaveneellä, joka saattaa meren laineissa pomppia aikalailla joten ihan ymmärrettävää tuo kielto. Olisivat tosin voineet mainita siitä nettisivuillansa jo ennen kuin varaa tällaista retkeä. Eniveis, loppu hyvin kaikki hyvin. Paikan omistaja kuljetti meidät henkilökohtaisesti autollansa Paradise Beachille, jonka valitsimme sille päivää korvaavaksi vaihtoehdoksi.
Minulle tehtiin ensimmäinen ultra jo viikolla 7. koska jouduin tuolloin käymään raskauspahoinvoinnin vuoksi lääkärillä. Siellä sykki pieni sydän, ja toinen liikkui vimmatusti, olin pakahtua. Toinen ultra tehtiin viikolla 15. ja tuota täydellistä liikkuvaa pientä ihmistainta katsoessani kyyneleet vain vierivät poskilleni. Siellä toinen liikkui kovasti, enkä minä tuntenut yhtään mitään. Pituutta hänellä tuossa vaiheessa oli jo kahdeksan senttiä.
Viikolla 16. neuvolassa kuunneltiin ensimmäistä kertaa sydänäänet ja tuolloin olin tuntevinani jotakin liikettä. Toinen ei millään olisi halunnut häntä häirittävän. Neuvolassa meidät on otettu mahtavasti vastaan. Meidän terveydenhoitaja on aivan ihana. Mies on yleensä huoneessa ensimmäisenä vaa ´alla ja meillä kaikilla on hauskaa. Paljon on uutta ihmeteltävää.
Pieniä vauvanvaatteita olen katsellut ja jo ostellut. Pienen pieni vauvanhattu, kokoa 38, on vain niin pieni etten ymmärrä miten voikaan olla.
Tänään 31.5.2018 kävimme kauan odotetussa rakenneultrassa, jossa kaikki oli pienellä hyvin. Saimme myös tietää, että tulokas on poika. Mies siinä hyvin jo ennen kätilön varmoja sanoja tokaisi "taitaa Katja poika olla tulossa" ja niinhän tuo tuon teki.
Olimme olleet viettämässä hääpäiväämme Haikon kartanossa helmikuun alussa, ja jo siellä ounastelin hieman lämpöistä ja vellovaa olotilaani. Teimme palatessamme sunnuntai-iltana raskaustestin joka näytti ponnekkaasti postiivista. En uskaltanut itse katsoa testin tulosta, vaan mies meni vessaan tutkimaan tilanteen ja tuli iloisesti sanomaan raskaustestin nähtyään "onneksi olkoon". Se ilta meni jollakin lailla euforisissa tunnelmissa - itse mietin lähinnä miten tämä voi olla mahdollista. Illalla annettu hyvän yön suukko jäi mieleeni, siinä oli jotakin erilaista. Meidän elämä tulisi muuttumaan täysin.
Meillä on maailman parhaat ja ihanimmat aikuiset lapset. Olemme matkustelleet paljon, nähneet ja kokeneet elämää. Olemme kuin paita ja peppu, arvomaailmamme kohtaa mieheni kanssa täysin, nautimme samoista asioista. Rakastan miestäni enemmän kuin mitään. Nyt rakkaus täydentyy.
Murunen kasvaa päivä päivältä, nyt on menossa 21. raskausviikko. En eläessäni ole voinut niin huonosti kuin viikot 8 - 17. Jouduin olemaan tämän takia kolme viikkoa pois töistä. Ainut siedettävä asento missä olla oli makuuasento. Väsytti aivan julmetusti ja voin vain pelkästään huonosti. Pystyin menemään illalla ihan hyvin nukkumaan jo ennen klo 20 vaikka olin nukkunut päivällä kahdetkin päiväunet, ja nukahdin heti.
Minä suurena kahvin ystävänä en saanut kupillistakaan alas, ja kielsin jossakin kohtaa miesrassultakin kahvin keiton, koska kahvin tuoksu oli jotakin niin kuvottavaa ettei voi uskoa. Nyt onneksi saan jo kahviakin alas. Olohuoneessa oli mukavinta istua (tai siis maata) ikkuna auki, jotta raikas ilma kohdistuu suoraan kasvoille. Kävely on muuttunut puuskuttamiseksi jo muutaman metrin jälkeen. Sydän tekee ylimääräisiä töitä ja koittaa parhaan kykynsä mukaan pitää huolta niin minusta kuin vauvasta.
Tupakan ja pakokaasun haju on ollut kaikista pahinta mitä tiedän, ja tuntuu, että polttajien määrä Helsingin keskustassa on jotensakin triplaantunut ja kaikkien sisäänmeno-ovien edessä tuntuu polttavan vähintään parvi ihmisiä. Meinasin kiljaista kerran yhdelle vieressä tupakkaa polttaneelle, että heivaa sen röökinsä siitä ja äkkiä, mutta maltoin mieleni. Helmi- maaliskuun megapakkasten myötä pakokaasujen käry korostui liikkuessa myös ja mennessäni tuolla Helsingin keskustassa pidättelin hengstystäni enemmän kuin koskaan. Se oli aika ajoin hankalaa, koska pakkohan sitä on ilmaa saada. Olin varmasti koominen näky.
Taitekohta pahoinvoinnin talttumiseen oli Thaimaan matkamme pääsiäisenä. Suomessa oli ihan megakylmää ja se ihana troopinen lämpö teki todella hyvää. Olin lukenut kaiken mahdollisen matkustamisen vaaroista raskaana, mutta tervettä maalaisjärkeä käyttämällä en voi kuin suositella matkustamista joka vaikuttaa omaan hyvinvointiin Niin paljon. Kerran jouduin kyyneleen tirauttamaan matkalla, koska minua ei päästetty raskauden vuoksi retkelle Coral Islandille. Sinne olisi joutunut matkaaman pikaveneellä, joka saattaa meren laineissa pomppia aikalailla joten ihan ymmärrettävää tuo kielto. Olisivat tosin voineet mainita siitä nettisivuillansa jo ennen kuin varaa tällaista retkeä. Eniveis, loppu hyvin kaikki hyvin. Paikan omistaja kuljetti meidät henkilökohtaisesti autollansa Paradise Beachille, jonka valitsimme sille päivää korvaavaksi vaihtoehdoksi.
Minulle tehtiin ensimmäinen ultra jo viikolla 7. koska jouduin tuolloin käymään raskauspahoinvoinnin vuoksi lääkärillä. Siellä sykki pieni sydän, ja toinen liikkui vimmatusti, olin pakahtua. Toinen ultra tehtiin viikolla 15. ja tuota täydellistä liikkuvaa pientä ihmistainta katsoessani kyyneleet vain vierivät poskilleni. Siellä toinen liikkui kovasti, enkä minä tuntenut yhtään mitään. Pituutta hänellä tuossa vaiheessa oli jo kahdeksan senttiä.
Viikolla 16. neuvolassa kuunneltiin ensimmäistä kertaa sydänäänet ja tuolloin olin tuntevinani jotakin liikettä. Toinen ei millään olisi halunnut häntä häirittävän. Neuvolassa meidät on otettu mahtavasti vastaan. Meidän terveydenhoitaja on aivan ihana. Mies on yleensä huoneessa ensimmäisenä vaa ´alla ja meillä kaikilla on hauskaa. Paljon on uutta ihmeteltävää.
Pieniä vauvanvaatteita olen katsellut ja jo ostellut. Pienen pieni vauvanhattu, kokoa 38, on vain niin pieni etten ymmärrä miten voikaan olla.
Tänään 31.5.2018 kävimme kauan odotetussa rakenneultrassa, jossa kaikki oli pienellä hyvin. Saimme myös tietää, että tulokas on poika. Mies siinä hyvin jo ennen kätilön varmoja sanoja tokaisi "taitaa Katja poika olla tulossa" ja niinhän tuo tuon teki.
Elämän pienistä asioista kaikista suurin on se, joka pienuudellaan mullistaa koko elämämme loppuiäksi.
Me isäs kanssa seisottiin…
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
"nyt se on elämässä"
Me isäs kanssa seisottiin…
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
"nyt se on elämässä"
