Nuoren Mannerheimin jalanjäljissä

toukokuuta 26, 2017

Nuoren Mannerheimin jalanjäljissä

En muista mistä netin syövereistä löysin Mannerheimin yksityiselämän arvoituksia-matkan mainoksen, mutta se vain ryöpsähti silmille ja siitä se sitten lähti. Päätettiin hyvän ystävän Maaritin kanssa osallistua, ja eikun odottamaan matkapäivää linja-autokyydillä ympäri läntisen Uudenmaan. Oikeastaan ei tuo päätöstä edes tarvinnut, enemmänkin toivoin, että paikkoja tosiaan olisi vielä jäljellä ja pääsisi kuuntelemaan mielenkiintoista Keskisarjaa. Matkalla ei etsitty patsaita eikä valmista kansallissankaria. Kiinnostuksen kohteena on lapsi, nuorukainen ja mies.

Matkan oppaana toimi tosiaan historioitsija ja kirjailija Teemu Keskisarja. Teemu tuntee Mannerheimin nuoruudenvaiheet kuin omat taskunsa tehtyään kiitetyn Hulttio-kirjan ja Suomen pimeä historia- dokumenttisarjan Ylelle sisältäen jakson Ongelmanuori Mannerheim. Keskisarja tunnetaan myös muista lukuisista kirjoituksistaan ja kirjoista.

Vielä tänä vuonna syksymmällä Keskisarja julkistaa uuden kirjan Suomen ihmisten historia. Kirja on kuulemma muuten valmis mutta kuvittajalla on niin paljon kiireitä ettei kirja pääse vielä painoon. Matkakumppanini Maarit kysyi kauanko Keskisarjalla meni aikaa kirjoittaessa Hulttiota. Teemu vastasi ympäripyöreästi "ei kauaa", johon Maarit, että avaisi asiaa nyt hieman lisää, johon Teemu tähdensi "minulla oli pari opiskelijatyttöä apuna etsimässä, tutkimassa ja kääntämässä kirjoituksia (Mannerheimin suvun jäsenten kirjeitä) joka auttoi huomattavasti kirjoitustyössä". Vastauksensa jäi hieman arvoitukseksi siis.

Teemu Keskisarjasta vielä sen verran, että on on itsekin omanlaisensa hulttio, joka omaa käsittämättömän laajan tietovaraston Suomen historiasta. Kysyy häneltä mitä vain, vastaus löytyy höystettynä Teemun omanlaisella ideologialla. Historian pimeät hetket ovat kiinnostaneet Teemua "pienestä killiäisestä" lähtien, "se oli sattumien summa ja paska säkä, olisi sitä voinut normitöihinkin mennä".

- Olen aina harhaillut paljon hautausmailla ja miettinyt vanhoja aikoja. Olen myös erittäin mielelläni kuunnellut vanhojen sukulaisten ja vieraampienkin ihmisten juttuja menneisyydestä.

- Joku vamma tämä kai on, tämä halu elää ammoin kuolleiden ihmisten elämää ja irrallaan nykyhetkestä. Varmasti mukana on jonkunlaista eskapismiakin.

- Minua ei lainkaan huvittaisi käydä Helsingissä 50 vuoden kuluttua. Sen sijaan olisi äärettömän jännittävää kävellä tavallisena arkipäivänä 1960-luvun tai sadan vuoden takaisessa Helsingissä.

Lähdimme varhain lämpimänä ja kesäisenä lauantai-aamuna 20.5. Turun moottoritietä myöten kohti kauniita Louhisaaren maisemia. Kesä oli myös tänä vuonna alkanut hyvin kituen, mutta pääsi nyt ensimmäisiä kertoja voimiinsa. "Nälkävuoden surunlapsi Gustaf Mannerheim syntyi Louhisaaressa kesään vuonna 1867, kesään jota ei koskaan ollutkaan. Luonnottoman pitkä talvi nitisti kevään myöhään, järvenjäitä oli havaittavissa vielä juhannuksena, ja kylmä palasi jo syyskuussa tappavina halloina. Perheenlisäyksen ilo kumoutui perheenvähennykseen. Samaan aikaan isän sisar menehtyi lapsivuoteeseen".

Kuinka Mannerheimista tuli Mannerheim? Louhisaaren maisemassa meille avautui suvun suurenmoinen tausta. Kuulimme lapsuuden murhenäytelmät: konkurssi, pakkohuutokauppa, isän hylkääminen ja äidin kuolema.

Ennen Louhisaarta kävimme Askaisten kirkon pihalla kuulemassa Keskisarjan kerrontaa Mannerheimin suvun jäsenistä Julineista ja Haartmaneista Mannerheimien hautakappelin edustalla sekä kävimme vieressä olevassa Askaisten ritaripuistossa. Keskisarja kertoi hautakappelin edustalla muun muassa Mannerheimin siskosta Nanny Albertina Anna (Annicka) Helenasta. "Hän kuoli ainoastaan 14-vuoden ikäisenä todennäköisesti keuhkokuumeeseen. Hänellä oli myös lavantauti ja tuhkarokko. Anna oli lähetetty sisäoppilaitokseen Pietariin jossa häntä kiusattiin raa 'asti haukkuen, että mitä hän oikein kuvittelee olevansa suomalaisena Pietarissa. Calle, Mannerheimin veli oli kiiruhtanut Pietariin sairaan siskonsa luo, mutta liian myöhään. Calle sähkötti 18.5. "Annicka nukahti tänään kello 10. Tulin muutamaa tuntia liian myöhään". Höyrylaiva toi Annickan ruumiin isänmaan kamaralle. Annicka pääsi Askaisissa sukuhautaan".

Marsalkka Mannerheim sai sähkeen siskonsa kuolemasta Haminan kadettikouluun ja päätti pakosta jättää siskonsa hautajaiset väliin, koska ei ollut tietoa matkarahasta eikä mustasta puvusta, kirjoittaen sisaruksilleen "mutta varmaan meidän täytyy pitää hänen osaansa onnekkaana, kun ehtimättä tuskin maistaa elämän iloa tai murheita sai nukkua pois ja pääsi sen ihmisen luo, joka aina on haudan tuolla puolen toivottamassa lapsensa tervetulleiksi"

Askaisten ritaripuisto perustettiin Vapaudenristin Mannerheim-ristin ritarien kunniaksi. Puisto on ainutlaatuinen huomionosoitus Mannerheim-ristin ritareille, ja heidän kauttaan koko veteraanisukupolvelle, heidän saavutuksilleen sekä ajalle ja hengelle, jota he edustivat. Matkallamme oli myös mukana yksi sotaveteraani. Tämä reipas ja hyvinvoiva ikämies kertoi meille linja-autossa päiväkäskyistä ja miten nuori sotamies silloin toimi. Oli todella mielenkiintoista saada kuulla tarinaa, ja kohdata ehta veteraani.

Louhisaaresta jatkoimme Fiskarsin, ja Pohjan ohi kohti Mustiota. Pohjan kirkon pihalla on Julinien sukuhauta. Kirkon pihamaalle on kerrottu haudatun myös Marsalkka Mannerheimin äidin. Keskisarja kertoi Helene Mannerheimista (25.3.1842-23.1.1881). Helene kuoli Mannerheimin ollessa ainostaan 12 vuotias. "Yöllä 22.-23. maaliskuuta 1881 Helene heräsi hengitysvaikeuksiin, ja tukehtumisen tunteessa huusi ikkunaa auki. Kirkumista ja tempoilua kesti jonkin aikaa. Sitten laskeutui lopullinen hiljaisuus" Kuolinsyyksi kirkonkirjat ehdottivat aivohalvausta. Se ei tosin sopinut silminnäkijän kertomukseen. Joku on epäillyt itsemurhaa, koska itsemurhan tehneiden ruumiita ei laskettu kirkonmaihin, eikä Helenen hautaa varmuudella tiedetä hautausmaalla olevan. Kaiketi loppu oli luonnollinen, koska Helene halusi kuoliaaksi vaiettuna jatkaa äidin velvoitteita. Hautajaispäivänä oli hirmu pakkanen, -35 astetta. Lapsia ei aluksi haluttu ottaa hautajaisiin mukaan ollenkaan, mutta heidän hillitön epätoivo ja raastava itku pakotti suvun jäsenet toppaamaan lapset 30 sentin kerroksella huopia ja vilttejä rekeen ja viemään äitinsä hautajaisiin. Kaikki mahdolliset turkit ja vällyt kasattiin rekiin

Mannerheimin perhe oli erittäin ylhäinen, mutta köyhtyi äkisti. Peliriippuvainen isä tuhlasi aikaisimpien sukupolvien varat pelaamiseen ja karkasi ulkomaille rakastajattarensa kanssa. Äiti kuoli suruun ja häpeään. Isän konkurssin jälkeen 14-vuotias Gustaf lähetettiin vapaaoppilaaksi Haminan kadettikouluun, jota hän vihasi, ja josta hän lopulta saikin potkut.

Mustion linnassa pääsimme tutustumaan siellä eläneitten Mannerheimin sukulaisiin ja talon hulppeaan historiaan. Linnan kaksikymmentä kaksi toinen toistaan hulppeampaa huonetta henkivät arvokasta tunnelmaa jalopuisine parkettilattioineen ja seiniin maalattuine tapetteineen, joista vanhimmat ovat 200-vuotiaita. Huoneita koristavat tyylihuonekalut ja ihanat kaakeliuunit, sekä tietysti herraskartanoiden tapaan suvun muotokuvat

Mustion Linnassa on asunut myös Suomen ensimmäiseksi feministiksi tituleerattu, kreivitär Marie Linder (o.s. Musin-Puškin, 1840-1879). Marie oli aikansa juhlittu kaunotar, seurapiirirouva ja kosmopoliitti. Hän herätti pahennusta Venäjän vastaisilla mielipiteillään sekä nauttimalla oluesta, viinistä ja tupakasta enemmän kuin naiselle olisi ollut sopivaa. Tuon ajan tapana oli ottaa kipuihin kunnon tötsyt kloroformia. Vaarallisen aineen liikakäytön arveltiin koituneen kreivittärenkin kohtaloksi, kun hän kuoli vain 29-vuotiaana.

Yksi talossa eläneistä oli Kreivi Carl Gustaf Mannerheim, Suomen marsalkka Mannerheimin isoisä. Hän oli 1800-luvun alkupuoliskon tunnetuimpia eurooppalaisia hyönteistutkijoita, ja hänen intohimonaan olivat kovakuoriaiset. Carl keräsi koppakuoriaisia yli 20 000 kappaleen kokoelman joka on vielä tänäkin päivänä olemassa.

Avioliiton vaikeudet ja yhden lapsen kuolema 1865 saivat Marie Linderin kirjoitusharrastuksensa pariin. Tämän tuloksena syntyi ensin nimimerkillä Stella Vecko-Biblioteket -lehteen kirjoitettuja novelleja ja sitten samalla nimimerkillä romaani En qvinna af vår tid (Aikamme nainen) joka julkaistiin 1867. Romaanin päähenkilö Lucy kamppailee tuon ajan yhteiskunnan naisille asettamia rajoitteita vastaan ja romaanissa kuvataan hänen suhdettaan itsevaltaiseen isäänsä, kihlattunsa Edvardiin, jota Lucy itse pitää vastenmielisenä, sekä rakastettuun Oscariin, jonka kanssa Lucylla on platoninen suhde.

Mustion linnassa tiettävästi kummittelee. Kartanolinnassa on ylellinen kuninkaan huone, joka on ollut, kartanon ollessa asuinkäytössä, vain korkea-arvoisten vieraiden majoitusta varten. Tällaisia huoneessa majoittuneita mahtimiehiä olivat mm. Venäjän kaksi tsaaria, Aleksanteri ensimmäinen ja toinen, sekä yhtenäisen Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa III. Kustaa III yöpyi silloin hyvin tuoreessa ja edelleen keskeneräisessä kartanossa hieman levottomin mielin, sillä oli tyytymätön niihin upseereihinsa, jotka arvostelivat kuningasta laittoman hyökkäyssodan aloittamisesta Venäjää vastaan. Juuri tämän levottomuuden vuoksi kartanossa epäillään, että kyseessä on nimenomaan Kustaan haamu, jonka askelmat kuninkaan huoneen suljettujen ovien takaa kuuluvat. Opas kertoi, että askeleet, joita huoneesta on kuultu, vaikka siellä ei tiedettävästi ole ollut ketään, ovat laahaavia, uupuneen olennon vaivalloista etenemistä. Sopisi kuninkaan silloiseen mielentilaan enemmän kuin hyvin.

Päivä oli enemmän kuin onnistunut. Kotisohvalle pääsin istumaan ensimmäistä kertaa iltayhdeksäksän jälkeen ja oma talo tuntui varsin pieneltä. Aimo annos historiaa jäi paremmin kuin koskaan mieleen, vaikka esimerkiksi Fiskarsissa ja Mustiossa olen monen monta kertaa käynyt. Suosittelen kaikille lämmöllä kirjaa Hulttio. Matka oli antoisa, tietoa täynnä ja kaiken 108 euron väärti. Saimme nauttia lounasta Louhisaaren ravintolan terassilla, joka oli oikein hyvä itse leivottuine leipineen. Buffetlounasta voi käydä nauttimassa Louhisaaressa 12 euron hintaan. Ja raparperipiirakka Mustion ravintolassa, en muista aiemmin niin erikoista maistaneenikaan. Pienet nokkaunet piti inja-autossa ottaa, että jaksoi taas, ja hyvin jaksoihin. Teemu Keskisarja kertoi, että aikaansa kutakin, ja nyt Mannerheim-kiintiö on täynnä. Ellei joku henkilö löydä jostakin Mannerheimin omia salattuja päiväkirjoja tms. ei hän enää aio jatkaa Mannerheimin tutkimista. Mutta tortta på tortta, mistä sitä voi koskaan tietää. Mielenkiinnolla jään odottamaan tulevia kertomuksia.