London Calling
Matkasimme perjantai-iltapäivällä 12.5. suomen koleudesta lämpimään Lontooseen. Keli paikan päällä yllätti postitiivisesti. Olin kuullut varoituksia että Lontoossa sataa aina, ja olin varautunut oikeastaan vain huonoon keliin. Kyllähän kaupungissa sateli, mutta neljän päivän aikana vain yhtenä aamupäivänä ja muuten keli oli kesäisen lämmin, viimeisenä lomapäivänä jopa helteinen.
Olin varannut etukäteen liput London Film Museumiin James Bond in Motion -näyttelyyn (15 puntaa), Kensingtonin palatsiin Diana: Her Fashion Story -näyttelyyn (15.50 puntaa), Sky Gardeniin (ilmainen) sekä teatteriesitykseen The Miser. (34 puntaa). Kävimme lisäksi Westminster Abbeyssa (20 puntaa). Luulin, että kirkkoon pitää ostaa liput etukäteen, enkä niitä enää saanut, joten tunne oli kirkon ovella erittäin iloinen kun sisälle pääsimme. Westminster Abbey on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.
Olimme varanneet hotellihuoneen Chelsean ja Kensingtonin välimaastosta Earl´s Courtista, jonne on sinisellä metrolinjalla, Piccadilly Linella matkaa noin seitsemän pysäkin verran Piccadilly Circuksesta. Välimatka osoittautui ihan hyväksi, koska huoneessamme emme ehtineet kuin käydä nukkumassa ja syömässä aamupalaa. Neljä vuorokautta kustansi 400 euroa sisältäen aamupalan. Majoitus Lontoossa on ihan superkallista. Jos huoneen halajaa lähempänä Lontoon keskustaa saa pulittaa hintaa paljon lisää. Lisäksi huoneet ovat ihan pikkuriikkisen pieniä. Oli hieman totuttelemista, mutta lopulta nauroimme koko asialle. Huone oli kuitenkin siisti ja katu jolla hotelli sijaitsi ihan super cool. Kadun asukkaat parkkeerasivat hulppeita autojansa (Aston Martin, Mini, BMW, ja olipa yksi Rolls Roycekin) kauniiseen riviin perilontoolaselle kadulle.
Ostimme Heathrown lentokentän metroasemalta Oyster-kortit. Ne osoittautuivat tosi näppäriksi. Neljä vuorokautta maksoi 35 puntaa, ja sillä sai kulkea rajattomasti Lontoon liikenteessä. Palauttessa kortin metroaseman automaattiin sai panttimaksun 10 puntaa takaisin. Lentoasemalta Lontoon keskustaan pääsee edullisimmin noin tunnissa juurikin Piccadilly linella. Tosi helppoa. Lontoon metrolla on yllättävän helppo liikkua, metroon astuttaessa pitää muistaa linjan päätepysäkin nimi, niin on aika hyvin hollilla linjoista. Linjat ovat myös merkittynä metrokartoissa eri värein.
Heti lauantai-aamusta suunnistimme shoppaamaan Oxford Streetille. Tämä oli ensimmäinen kerta matkoilla ikinä, kun en nähnyt yhden yhtä turistinähtävyyttä koko päivänä. Se ei haitannut. Haluttiin vain heittätyä Lontoon huumaan ja tehdä mitä huvitti. Lenkkareiden ystäville voin suurella lämmöllä suositella Sports Directia, koska liikkeessä esim. Niken ja Adidaksen lenkkareita saa ihan murto-osahinnalla suomen hintoihin verrattuna, ja sieltä löytyy myös uusimmat mallit. Oxford Streetiltä löytyy Forever 21 johon tutustuin New Yorkissa, Top Shop ja aina niin ihana Primark.
Oxford Streetiltä kävelimme pikkuhiljaa kohti London Film Museumia. James Bond in Motion-näyttely oli huikea. Siellä pääsee läheltä tutustumaan lukuisiin Bond-leffoissa olleisiin autoihin. Sieltä löytyy passeja, henkilöllisyystodistuksia ja aseita. Paikan päällä on myös itse Q:n silmälasit. Näyttelyä olisi voinut suurena James Bond-fanina kierrellä vaikka kuinka kauan. Tämän jälkeen suunnistimme huilaamaan draft beerille (hanaolusille) kadun toisella puolella olleeseen perin lontoolaiseen pubiin. Juurikin nuo pubit Lontoossa ovat todella koristeellisia ja käymisen arvoisia paikkoja. Tämä oli ääriään myötä täynnä ihmisiä, mutta kuin ihmeen kaupalla saimme istumapaikat ikkunan edestä ja saimme rentoutua.
Seuraavana aamuna, äitienpäivänä, suunnistimme Kensingtonin palatsiin. Tämä oli ainut kerta Lontoossa koko aikana kun lähdimme vahingossa metrolla väärään suuntaan, mutta ei muuta kuin seuraavalla pysäkillä pois, ja toiseen suuntaan. Oli huikeata nähdä kaunis palatsi puistoineen. Aurinko paistoi ja ilma oli kuin morsian. Kuvasimme palatsia ja sen edustalla olevaa upeaa porttia. Sisälle päästyämme pääsimme ensin tutustumaan Viktorian aikaiseen asumukseen ja pukuihin noilta ajoita. Näimme huoneen, jossa oli itse Viktorian sänky ja kampauspöytä. Kierroksen edetessä pääsimme lopulta Diana: Her Fashion Story-näyttelyyn.
Olen aina ollut suuri Prinsessa Diana fani, ja tämä näyttely oli minulle enemmän kuin ihana kokemus. Jotenkin paikan päällä minut valtasi pieni alakulo (kun muistelin Dianan elämää). Pukuja oli useita ja niistä oli kertomuksia plakaateilla pukujen vieressä. Ihmisiä kierroksella oli tosi paljon, ja tilaa suht vähän joten ei siellä voinut mennä kuin hissun kissun toisten perässä. Mutta oli se näyttely upea. Näyttely päättyi palatsin myymälään ja kahvioon, ja täytyihän siellä maistaa ensimmäistä kertaa skonssia. Kahvila terasseineen on aivan ihana. Tästä suunnistimme palatsin Dianapuistoon. Se oli tosi upea lukuisine kukkasineen ja palmupuineen, keskellä Diana-puistoa oli suihkulähde. Diana asui Kensingtonin palatsissa yli 15-vuotta. Nykyjään palatsin yksityissiivessä asuu Willian, Kate, George ja Charlotte, tiettävästi Prinssi Harry asuu siellä myös.
Illasta piti suunnistaa johonkin baariin katsomaan euroviisuja, muttemme sellaista baaria löytäneet. Päätimmekin sitten mennä katsomaan euroviisuja hotellihuoneeseemme. Päivä oli ollut sen verta pitkä, että heräsin viisujen loppusointuihin. Piti nopeasti googlettaa voittajamaa, ja todetakseni oikean maan voittaneen pystyin jatkamaan tyytyväisin mielin unia.
Kensingtonin palatsista lähdimme kävellen Notting Hilliä kohti. Tavoitteenamme oli löytää kuulu sininen ovi osoitteesta Westbourne Park Road 280. Se ei ollutkaan niin helposti tehty, mutta löytyi kuin löytyikin lopulta. Notting Hillissä on useita "osa-alueita" ja tämä Blue Door 280 löytyi districtistä W11. Olimme seilanneet W12:sta vaikka miten. Ovi on aivan ihanan pittoreskin Portobello Roadin kupeessa. Katu on pikkuinen, värikäs ja sen varrella on lukuisia pikku liikkeitä. Ylempänä löytyy Westbourne Grove, selvästi kalliimpaa aluetta hulppeine kahviloineen ja terasseineen. Seuraavalla kerralla Lontoossa haluan asua tuolla.
Westbourne Parkista suuntasimme Pikku Venetsiaa kohti. Se on pieni ja kaunis joenuoma, jonka varrella kulkee kävelytie, ja jonka varrelle on asettunut useita kauniita ja erikoisiakin asuntolaivoja. Suosittelen.
Illemmalla suuntasimme työkaverini suosittelemaan pilvenpiirtäjään, Sky Gardeniin, josta näkee hyvin koko Lontoon yli. Sky Gardeniin tulee varata liput kolme viikkoa ennen käyntiä. Sinne tietääkseni pääsee ilman varaustakin, mutta tästä en voi olla varma. Hissi nousee 35. kerrokseen ja on paikkana kyllä ihan ehdottomasti käymisen arvoinen. Sky Gardenista löytyy baari, jonka tarjonnasta pääsimme nauttimaan. Odotellessamme klo 18.30 vuoroamme ylös kiertelimme alhaalla alueella. Sky Garden on hurja ylöspäin kaartuva pilvenpiirtäjä ja sen juurella tuulee ihan todella kovaa. Tuuli tekee rakennuksen kylkeen jonkinnäköisen ilmakierteen ja se kyllä tuntuu siellä alapuolella. Sky Gardenissa menikin loppuilta - hulppea paikka.
Seuraavana päivänä päätimme tutustua Lontoon perinteisiin nähtävyyksiin. Suunnistimme ihan aluksi Piccadilly Circukseen. Paikan lukuisat mainosseinät olivat kaikki jossakin huollossa ja näimme ainostaan pahveista tehdyt korvikkeet. Se ei kuitenkaan haitannut, näkemistä riitti punaisine busseineen ja Lontoon takseineen silti. Täältä lähdimme kävellen kohti Buckinghamin palatsia, joka oli aivan mahtavan ylväs näky pitkän puistotien, The Mallin päässä. Paikalla oli lukematon määrä turisteja. Olimme ottamassa selfietä kun kohdallemme osui perhe Los Angelesista. Siinä vaihdeltiin kuulumiset niinä näinä, otettiin kuvat puolin ja toisin, ja toivotettiin hyvät loman jatkot. Ihana kohtaaminen, ja tällaisesta pidänkin hyvin paljon matkoilla. Lontoon poliisit ovat myös eri hauskoja. Olimme heidän luvallaan ylittämässä suojatietä jossa paloivat punaiset valot. Kesken kävelyn he olivatkin "And Stop", ja kaikki pysähtyivät - kunnes he nauraen päästivät jatkamaan. Kysyimme eräältä mieheltä oliko siellä meneillään jokin tilaisuus, koska ihmisiä oli asettunut selvästi odottamaan liikenneymprän molemmin puolin Buckinhamin palatsin edustalle. Mies kertoi, että ihmiset taisivat odottaa tulevaa vartijoitten vaihtoa. Samaan syssyyn hän kehui englannin kieleni olevan oikein hyvä. Tämä mies oli kuullut keskustelumme Los Angelesilaisten kanssa.
Small Talk on aivan ihanaa ja sitä pitääkin harrastaa aina kuin vain voi, missä tahansa. Törmäsimme koko matkamme aikana kahteen hauskaan sattumukseen. Olimme juomassa kahvia eräässä kahvilassa jossa juttelimme siinä niitä näitä. Vieressämme istunut nainen teki lähtöä ja toivotti meille lähtiessään hyvällä suomen kielellä mukavaa loman jatkoa. Katsoimme vain toisiimme ja olimme, että Whaat?! Toinen sattumus tapahtui täpötäydessä hississä, jossa myös keskustelimme niitä näitä suomeksi. Yht´äkkiä paikallinen Lontoolainen mies alkoi puhumaan meille selvällä suomenkielellä tulevansa Helsinkiin seuraavana torstaina. Toivottelimme hänet tervetulleeksi ja toivotimme hyvää kesän jatkoa. Ihanaa.
Ihmiset Lontoossa ovat ihan superystävällisiä. Tulen aina niin hyvälle tuulelle kaikesta siitä vilpittömästä ystävällisyydestä jota vain suinkin saa kohdata. Koitan myös välittää tätä omalta osaltani aina eteenpäin. Se ei maksa yhtään mitään ja tuottaa pelkkää hyvää.
Buckinghamin palatsilta suunnistimme St. James Parkia myöten kohti Big Beniä ja Westminster Abbeytä. Kirjoitinkin Westminster Abbeysta oman blogikirjoituksen. On noi vain sellaisia nähtävyyksiä ettei pieni tallaaja oikein ymmärrä. Kertakaikkiaan niin hienoa, että heikottaa. Historia on melkein käsin kosketeltavissa, muttei kuitenkaan. Läsnä, mutta niin kaukana. Nautin vaan ihan täysillä ja koitin imeä sitä historiaa itseeni minkä kerkesin. Westminster Abbeyn edustalla on Mahatma Gandhin ja Nelson Mandelan patsaat, sekä huikeasti ihmisiä.
Illalla meillä olikin The Miser-näytös The Garrick-teatterissa. The Miser oli hulvaton. Pääosaa esitti Griff Rhys Jones, joka tunnetaan brittkomediasarjasta Lunta tupaan. The Miser on ranskalaisen näytelmäkirjailijan Molièren tunnettu komedia. Moliér kirjoitti klassikoita, kuten Tartuffe ja Misanthrope. The Miser on parodia Harpagonista (Griff Rhys Jones), joka on äärimmäisen fanaattinen suojellakseen omia rikkauksiaan. Harpagon epäilee, että jokainen yrittää varastaa omaisuutensa ja siitä syntyi hulvatonta tarinankerrontaa.
Sivuosissa näyttelivät loistavat Ryan Gage (Three Musketeers & Hobbitit) ja Lee Mack (The Graham Norton Show, Around The World in 80 days), sekä Matthew Horne (Planeetta 51, Robin Hood, Doc Martin). Törmättiin Ryan Gageen esityksen jälkeen ja saatiin ikuistettua hänet valokuvaan. Gage esitti ihan loistavan roolin Harpagonin tragikoomisena poikana, joka rakastui samaan naiseen jonka piti mennä hänen isänsä kanssa naimisiin. Samoin Lee Mack. Hän esitti lukuisia eri hahmoja roolissaan paljastaen välillä pakaransa. Sai nauraa kippurassa. Esityksestä jäi hyvä mieli.
Viimeinen lomapäivä meni shoppaillessa ja nauttiessa ihanasta ilmasta. Rakastuin Lontooseen aivan heti ja haluan sinne uudelleen niin pian kuin vain mahdollista.
Olin varannut etukäteen liput London Film Museumiin James Bond in Motion -näyttelyyn (15 puntaa), Kensingtonin palatsiin Diana: Her Fashion Story -näyttelyyn (15.50 puntaa), Sky Gardeniin (ilmainen) sekä teatteriesitykseen The Miser. (34 puntaa). Kävimme lisäksi Westminster Abbeyssa (20 puntaa). Luulin, että kirkkoon pitää ostaa liput etukäteen, enkä niitä enää saanut, joten tunne oli kirkon ovella erittäin iloinen kun sisälle pääsimme. Westminster Abbey on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.
Olimme varanneet hotellihuoneen Chelsean ja Kensingtonin välimaastosta Earl´s Courtista, jonne on sinisellä metrolinjalla, Piccadilly Linella matkaa noin seitsemän pysäkin verran Piccadilly Circuksesta. Välimatka osoittautui ihan hyväksi, koska huoneessamme emme ehtineet kuin käydä nukkumassa ja syömässä aamupalaa. Neljä vuorokautta kustansi 400 euroa sisältäen aamupalan. Majoitus Lontoossa on ihan superkallista. Jos huoneen halajaa lähempänä Lontoon keskustaa saa pulittaa hintaa paljon lisää. Lisäksi huoneet ovat ihan pikkuriikkisen pieniä. Oli hieman totuttelemista, mutta lopulta nauroimme koko asialle. Huone oli kuitenkin siisti ja katu jolla hotelli sijaitsi ihan super cool. Kadun asukkaat parkkeerasivat hulppeita autojansa (Aston Martin, Mini, BMW, ja olipa yksi Rolls Roycekin) kauniiseen riviin perilontoolaselle kadulle.
Ostimme Heathrown lentokentän metroasemalta Oyster-kortit. Ne osoittautuivat tosi näppäriksi. Neljä vuorokautta maksoi 35 puntaa, ja sillä sai kulkea rajattomasti Lontoon liikenteessä. Palauttessa kortin metroaseman automaattiin sai panttimaksun 10 puntaa takaisin. Lentoasemalta Lontoon keskustaan pääsee edullisimmin noin tunnissa juurikin Piccadilly linella. Tosi helppoa. Lontoon metrolla on yllättävän helppo liikkua, metroon astuttaessa pitää muistaa linjan päätepysäkin nimi, niin on aika hyvin hollilla linjoista. Linjat ovat myös merkittynä metrokartoissa eri värein.
Heti lauantai-aamusta suunnistimme shoppaamaan Oxford Streetille. Tämä oli ensimmäinen kerta matkoilla ikinä, kun en nähnyt yhden yhtä turistinähtävyyttä koko päivänä. Se ei haitannut. Haluttiin vain heittätyä Lontoon huumaan ja tehdä mitä huvitti. Lenkkareiden ystäville voin suurella lämmöllä suositella Sports Directia, koska liikkeessä esim. Niken ja Adidaksen lenkkareita saa ihan murto-osahinnalla suomen hintoihin verrattuna, ja sieltä löytyy myös uusimmat mallit. Oxford Streetiltä löytyy Forever 21 johon tutustuin New Yorkissa, Top Shop ja aina niin ihana Primark.
Oxford Streetiltä kävelimme pikkuhiljaa kohti London Film Museumia. James Bond in Motion-näyttely oli huikea. Siellä pääsee läheltä tutustumaan lukuisiin Bond-leffoissa olleisiin autoihin. Sieltä löytyy passeja, henkilöllisyystodistuksia ja aseita. Paikan päällä on myös itse Q:n silmälasit. Näyttelyä olisi voinut suurena James Bond-fanina kierrellä vaikka kuinka kauan. Tämän jälkeen suunnistimme huilaamaan draft beerille (hanaolusille) kadun toisella puolella olleeseen perin lontoolaiseen pubiin. Juurikin nuo pubit Lontoossa ovat todella koristeellisia ja käymisen arvoisia paikkoja. Tämä oli ääriään myötä täynnä ihmisiä, mutta kuin ihmeen kaupalla saimme istumapaikat ikkunan edestä ja saimme rentoutua.
Seuraavana aamuna, äitienpäivänä, suunnistimme Kensingtonin palatsiin. Tämä oli ainut kerta Lontoossa koko aikana kun lähdimme vahingossa metrolla väärään suuntaan, mutta ei muuta kuin seuraavalla pysäkillä pois, ja toiseen suuntaan. Oli huikeata nähdä kaunis palatsi puistoineen. Aurinko paistoi ja ilma oli kuin morsian. Kuvasimme palatsia ja sen edustalla olevaa upeaa porttia. Sisälle päästyämme pääsimme ensin tutustumaan Viktorian aikaiseen asumukseen ja pukuihin noilta ajoita. Näimme huoneen, jossa oli itse Viktorian sänky ja kampauspöytä. Kierroksen edetessä pääsimme lopulta Diana: Her Fashion Story-näyttelyyn.
Olen aina ollut suuri Prinsessa Diana fani, ja tämä näyttely oli minulle enemmän kuin ihana kokemus. Jotenkin paikan päällä minut valtasi pieni alakulo (kun muistelin Dianan elämää). Pukuja oli useita ja niistä oli kertomuksia plakaateilla pukujen vieressä. Ihmisiä kierroksella oli tosi paljon, ja tilaa suht vähän joten ei siellä voinut mennä kuin hissun kissun toisten perässä. Mutta oli se näyttely upea. Näyttely päättyi palatsin myymälään ja kahvioon, ja täytyihän siellä maistaa ensimmäistä kertaa skonssia. Kahvila terasseineen on aivan ihana. Tästä suunnistimme palatsin Dianapuistoon. Se oli tosi upea lukuisine kukkasineen ja palmupuineen, keskellä Diana-puistoa oli suihkulähde. Diana asui Kensingtonin palatsissa yli 15-vuotta. Nykyjään palatsin yksityissiivessä asuu Willian, Kate, George ja Charlotte, tiettävästi Prinssi Harry asuu siellä myös.
Illasta piti suunnistaa johonkin baariin katsomaan euroviisuja, muttemme sellaista baaria löytäneet. Päätimmekin sitten mennä katsomaan euroviisuja hotellihuoneeseemme. Päivä oli ollut sen verta pitkä, että heräsin viisujen loppusointuihin. Piti nopeasti googlettaa voittajamaa, ja todetakseni oikean maan voittaneen pystyin jatkamaan tyytyväisin mielin unia.
Kensingtonin palatsista lähdimme kävellen Notting Hilliä kohti. Tavoitteenamme oli löytää kuulu sininen ovi osoitteesta Westbourne Park Road 280. Se ei ollutkaan niin helposti tehty, mutta löytyi kuin löytyikin lopulta. Notting Hillissä on useita "osa-alueita" ja tämä Blue Door 280 löytyi districtistä W11. Olimme seilanneet W12:sta vaikka miten. Ovi on aivan ihanan pittoreskin Portobello Roadin kupeessa. Katu on pikkuinen, värikäs ja sen varrella on lukuisia pikku liikkeitä. Ylempänä löytyy Westbourne Grove, selvästi kalliimpaa aluetta hulppeine kahviloineen ja terasseineen. Seuraavalla kerralla Lontoossa haluan asua tuolla.
Westbourne Parkista suuntasimme Pikku Venetsiaa kohti. Se on pieni ja kaunis joenuoma, jonka varrella kulkee kävelytie, ja jonka varrelle on asettunut useita kauniita ja erikoisiakin asuntolaivoja. Suosittelen.
Illemmalla suuntasimme työkaverini suosittelemaan pilvenpiirtäjään, Sky Gardeniin, josta näkee hyvin koko Lontoon yli. Sky Gardeniin tulee varata liput kolme viikkoa ennen käyntiä. Sinne tietääkseni pääsee ilman varaustakin, mutta tästä en voi olla varma. Hissi nousee 35. kerrokseen ja on paikkana kyllä ihan ehdottomasti käymisen arvoinen. Sky Gardenista löytyy baari, jonka tarjonnasta pääsimme nauttimaan. Odotellessamme klo 18.30 vuoroamme ylös kiertelimme alhaalla alueella. Sky Garden on hurja ylöspäin kaartuva pilvenpiirtäjä ja sen juurella tuulee ihan todella kovaa. Tuuli tekee rakennuksen kylkeen jonkinnäköisen ilmakierteen ja se kyllä tuntuu siellä alapuolella. Sky Gardenissa menikin loppuilta - hulppea paikka.
Seuraavana päivänä päätimme tutustua Lontoon perinteisiin nähtävyyksiin. Suunnistimme ihan aluksi Piccadilly Circukseen. Paikan lukuisat mainosseinät olivat kaikki jossakin huollossa ja näimme ainostaan pahveista tehdyt korvikkeet. Se ei kuitenkaan haitannut, näkemistä riitti punaisine busseineen ja Lontoon takseineen silti. Täältä lähdimme kävellen kohti Buckinghamin palatsia, joka oli aivan mahtavan ylväs näky pitkän puistotien, The Mallin päässä. Paikalla oli lukematon määrä turisteja. Olimme ottamassa selfietä kun kohdallemme osui perhe Los Angelesista. Siinä vaihdeltiin kuulumiset niinä näinä, otettiin kuvat puolin ja toisin, ja toivotettiin hyvät loman jatkot. Ihana kohtaaminen, ja tällaisesta pidänkin hyvin paljon matkoilla. Lontoon poliisit ovat myös eri hauskoja. Olimme heidän luvallaan ylittämässä suojatietä jossa paloivat punaiset valot. Kesken kävelyn he olivatkin "And Stop", ja kaikki pysähtyivät - kunnes he nauraen päästivät jatkamaan. Kysyimme eräältä mieheltä oliko siellä meneillään jokin tilaisuus, koska ihmisiä oli asettunut selvästi odottamaan liikenneymprän molemmin puolin Buckinhamin palatsin edustalle. Mies kertoi, että ihmiset taisivat odottaa tulevaa vartijoitten vaihtoa. Samaan syssyyn hän kehui englannin kieleni olevan oikein hyvä. Tämä mies oli kuullut keskustelumme Los Angelesilaisten kanssa.
Small Talk on aivan ihanaa ja sitä pitääkin harrastaa aina kuin vain voi, missä tahansa. Törmäsimme koko matkamme aikana kahteen hauskaan sattumukseen. Olimme juomassa kahvia eräässä kahvilassa jossa juttelimme siinä niitä näitä. Vieressämme istunut nainen teki lähtöä ja toivotti meille lähtiessään hyvällä suomen kielellä mukavaa loman jatkoa. Katsoimme vain toisiimme ja olimme, että Whaat?! Toinen sattumus tapahtui täpötäydessä hississä, jossa myös keskustelimme niitä näitä suomeksi. Yht´äkkiä paikallinen Lontoolainen mies alkoi puhumaan meille selvällä suomenkielellä tulevansa Helsinkiin seuraavana torstaina. Toivottelimme hänet tervetulleeksi ja toivotimme hyvää kesän jatkoa. Ihanaa.
Ihmiset Lontoossa ovat ihan superystävällisiä. Tulen aina niin hyvälle tuulelle kaikesta siitä vilpittömästä ystävällisyydestä jota vain suinkin saa kohdata. Koitan myös välittää tätä omalta osaltani aina eteenpäin. Se ei maksa yhtään mitään ja tuottaa pelkkää hyvää.
Buckinghamin palatsilta suunnistimme St. James Parkia myöten kohti Big Beniä ja Westminster Abbeytä. Kirjoitinkin Westminster Abbeysta oman blogikirjoituksen. On noi vain sellaisia nähtävyyksiä ettei pieni tallaaja oikein ymmärrä. Kertakaikkiaan niin hienoa, että heikottaa. Historia on melkein käsin kosketeltavissa, muttei kuitenkaan. Läsnä, mutta niin kaukana. Nautin vaan ihan täysillä ja koitin imeä sitä historiaa itseeni minkä kerkesin. Westminster Abbeyn edustalla on Mahatma Gandhin ja Nelson Mandelan patsaat, sekä huikeasti ihmisiä.
Illalla meillä olikin The Miser-näytös The Garrick-teatterissa. The Miser oli hulvaton. Pääosaa esitti Griff Rhys Jones, joka tunnetaan brittkomediasarjasta Lunta tupaan. The Miser on ranskalaisen näytelmäkirjailijan Molièren tunnettu komedia. Moliér kirjoitti klassikoita, kuten Tartuffe ja Misanthrope. The Miser on parodia Harpagonista (Griff Rhys Jones), joka on äärimmäisen fanaattinen suojellakseen omia rikkauksiaan. Harpagon epäilee, että jokainen yrittää varastaa omaisuutensa ja siitä syntyi hulvatonta tarinankerrontaa.
 |
| Matthew Horne |
Sivuosissa näyttelivät loistavat Ryan Gage (Three Musketeers & Hobbitit) ja Lee Mack (The Graham Norton Show, Around The World in 80 days), sekä Matthew Horne (Planeetta 51, Robin Hood, Doc Martin). Törmättiin Ryan Gageen esityksen jälkeen ja saatiin ikuistettua hänet valokuvaan. Gage esitti ihan loistavan roolin Harpagonin tragikoomisena poikana, joka rakastui samaan naiseen jonka piti mennä hänen isänsä kanssa naimisiin. Samoin Lee Mack. Hän esitti lukuisia eri hahmoja roolissaan paljastaen välillä pakaransa. Sai nauraa kippurassa. Esityksestä jäi hyvä mieli.
Viimeinen lomapäivä meni shoppaillessa ja nauttiessa ihanasta ilmasta. Rakastuin Lontooseen aivan heti ja haluan sinne uudelleen niin pian kuin vain mahdollista.
Kommentit
Lähetä kommentti