Let me sleep!
Tuossa klo 6.30 katselin ihan virkeänä makkarin valkoisia seiniä ja kirosin mielessäni. Taas jälleen kerran vaihteeksi heräsin siihen kun alakerran muksu huutaa, meuhkaa ja juoksee ympäri asuntoa. Ja silloin kun tämä on hiljaa, leikitään pattereilla, vedellään jollakin lelulla pitkin poikin ja se äänihän "ei" kuulu minnekään.
Alan olemaan pikkuhiljaa ihan kypsä. Olen lukuisat kerrat mielessäni miettinyt mitä minä noille sanoisin jos ovikelloa menisin soittamaan... Me herätään väistämättä joka arkiaamukin viiden molemmin puolin tuohon huutoon. Eilenkin aamuna heräsin ja kuuntelin piiiitkään kun toinen huutaa ensin kurkku suorana "äiti tuu tänne hakemaan mut sängystä-huutoa" jonka jälkeen itkuhuuto muuttui sellaiseksi vaisummaksi luovuttajahuudoksi "ei tänne tulekaan ketään, oon ihan yksin ja kukaan ei välitä-itkunyyhkykseksi" jonka jälkeen tuli hiljaista. Kyllä rassaa joutua kuuntelemaan tuota väkisin.
Mä en jaksa!
Ymmärrän juu, että asutaan kerrostalossa ja vieläpä Helsigissä jossa elämää ja ääntä löytyy, mutta eikö jossakin mene raja? Olen kiitollinen, ettei alakerrassa asu aikuista touretten syndroomaa sairastavaa alkoholistia, sekin voisi olla hyvin mahdollista. Meillä ei tällä hetkellä ole mahdollista asua omakotitalossa kaukana metsänreunassa, tarvitsemme tilaa. Jumankauta, me maksetaan vuokraa ihan saman verran kuin nuo alakertalaiset, miksi me saadaan tähän päälle tällainen möykkälisä? Meillä teinitkin valittaa. Heräävät myös tuohon huutoon. Se ottaa päähän, raukat saisivat edes joskus nukkua. Ja tiedän itse, millaista on kun vauva ei nuku. Vanhemman pojan kanssa suoritettiin kotona unikoulu ja nuoremman kanssa Auroran sairaalassa kun kotikonsteilla ei onnistunut.
Olen huomannut, että korvakipuni on siirtynyt takaraivokivuksi. On yksi pieni piste tuolla takaraivolla, jota välillä juilii niin maan perusteellisesti. Väkisin menee hampaat irveen kun tulee tuo kipuaalto, ja vieläkin niitä tulee hyvin säännöllisesti ja paljon. Olen vähän harrastanut itsediagnosointia netistä ja tullut siihen tulokseen, että olen noita kahvakuulia nostellessa hengitellyt aivan päin honkia. Jättänyt hengittämättä sisään väärissä kohdissa, ja varsinkin uloshengittäessä rintalihasliikettä tehdessä. Kun kuulaa työnnetään lattialla maaten kohti kattoa hengitetään samaan aikaan työnnön kanssa syvään ulos. Mä taisin vaan pidätellä hengitystä ja hengitellä miten sattuu aina jossakin välissä. Aina saa kärsiä...
Alan olemaan pikkuhiljaa ihan kypsä. Olen lukuisat kerrat mielessäni miettinyt mitä minä noille sanoisin jos ovikelloa menisin soittamaan... Me herätään väistämättä joka arkiaamukin viiden molemmin puolin tuohon huutoon. Eilenkin aamuna heräsin ja kuuntelin piiiitkään kun toinen huutaa ensin kurkku suorana "äiti tuu tänne hakemaan mut sängystä-huutoa" jonka jälkeen itkuhuuto muuttui sellaiseksi vaisummaksi luovuttajahuudoksi "ei tänne tulekaan ketään, oon ihan yksin ja kukaan ei välitä-itkunyyhkykseksi" jonka jälkeen tuli hiljaista. Kyllä rassaa joutua kuuntelemaan tuota väkisin.
Mä en jaksa!
Ymmärrän juu, että asutaan kerrostalossa ja vieläpä Helsigissä jossa elämää ja ääntä löytyy, mutta eikö jossakin mene raja? Olen kiitollinen, ettei alakerrassa asu aikuista touretten syndroomaa sairastavaa alkoholistia, sekin voisi olla hyvin mahdollista. Meillä ei tällä hetkellä ole mahdollista asua omakotitalossa kaukana metsänreunassa, tarvitsemme tilaa. Jumankauta, me maksetaan vuokraa ihan saman verran kuin nuo alakertalaiset, miksi me saadaan tähän päälle tällainen möykkälisä? Meillä teinitkin valittaa. Heräävät myös tuohon huutoon. Se ottaa päähän, raukat saisivat edes joskus nukkua. Ja tiedän itse, millaista on kun vauva ei nuku. Vanhemman pojan kanssa suoritettiin kotona unikoulu ja nuoremman kanssa Auroran sairaalassa kun kotikonsteilla ei onnistunut.
Olen huomannut, että korvakipuni on siirtynyt takaraivokivuksi. On yksi pieni piste tuolla takaraivolla, jota välillä juilii niin maan perusteellisesti. Väkisin menee hampaat irveen kun tulee tuo kipuaalto, ja vieläkin niitä tulee hyvin säännöllisesti ja paljon. Olen vähän harrastanut itsediagnosointia netistä ja tullut siihen tulokseen, että olen noita kahvakuulia nostellessa hengitellyt aivan päin honkia. Jättänyt hengittämättä sisään väärissä kohdissa, ja varsinkin uloshengittäessä rintalihasliikettä tehdessä. Kun kuulaa työnnetään lattialla maaten kohti kattoa hengitetään samaan aikaan työnnön kanssa syvään ulos. Mä taisin vaan pidätellä hengitystä ja hengitellä miten sattuu aina jossakin välissä. Aina saa kärsiä...
Kommentit
Lähetä kommentti