127 hours

Käytiin sitten katsomassa tuo elokuva 127 tuntia. En minä malttanut odottaa enempää sen näkemistä. Herraisä, että on ollut vahvat hermot tällä miehellä. Siis ihan kirjaimellisesti :) Jos minä joutuisin tuollaiseen, se olisi vuorokausi ja olisin sahaamassa päätäni irti taikka hourailisin jotakin tekstinpätkiä raamatusta. En tiedä, enkä haluakaan tietää, kauheeta tuollainen. Alla videossa Aron Ralston itse.

Tuli väkisinkin mieleen toinen kanjoni, jossa olen itse ollut vaeltamassa 16 km:n mittaisen reitin. Tämä kanjoni sijaitsee Kreetalla Samariaksen vuoristossa. Retki alkoi aamulla kello 5 ja päättyi illalla kello 22. Linja-auto matkasi ylös vuorille yli kilometrin korkeuteen ja sieltä tultiin jalkaisin vuoren rinnettä alas alas kanjoniin. Mä näin joitain tähtiä reissun loppupäässä.

A) mä pelkäsin ihan hulluna kun lähtö oli niin korkealta ja käveltiin sellaistia kiveen hakattuja rappusia pitkin alas jotka oli täynnä irtohiekkaa. Ja kun välillä rotkon reunalla ei ollut aitaa.

B) Pelkäsin ihan sikana, että mulla menee polvet ja joudun matkaamaan jonkun aasin selässä reitin loppupäähän asti.

C) En päässyt niitä rappuja enää loppuvaiheessa kunnolla etenemään alas kun mun polvet vatkas ihan loukkoa, olivat jännittämisestä jo ihan jumissa.

D) No siellä alhaalla kanjonissa mentiin sellaista pikku kinttupolkua pitkin eteenpäin joka oli enemmän ja vähemmän täynnä kiviä.

E) Niitten kivien takia nilkat ja jalkapohjat kipeytyivät aikas kunnolla

F) Siellä alhaalla alkoi päivä paistamaan ja lämpötila nousi sitä mukaa, oli "hauskaa" mennä siellä +35 asteen lämmössä peläten, että vesi loppuu (mutta eihän se vesi mihinkään loppunut kun sitä sai vesipisteistä aina lisää, niitä pisteitä oli koko aika reitin varrella)

G) Kävely ei enää puolenvälin jälkeen ollut hauskaa. Sitä aina odotti seuraavaa kilometripistetä josta näki kuinka paljon matkaa oli vielä jäljellä. Kilometri tuossa maastossa tuntui ikuisuudelta.

H) Kun päästiin kanjonin kapeimmalle kohdalle oli näky mitä huikein. Melkein kädet levittämättä pystyi koskettamaan kumpaisempaakin seinämää molemmin puolin, arvatkaa oliko huisia katsoa ylöspäin

I) Ikinä, ei siis koskaan ole vastapuristettu appelsiinimehu maistunut niin hyvälle kun reissun loppupisteessä olevalla kioskilla, mutta kyllä siitä osattiin kiskoa törkeetä hintaa.

J) Siitä vielä jatkettiin alas pari kilometriä meren äärelle, arvatkaa oliko ihanaa pulahtaa mereen. Ei siinä jaksanut jutella, ei mitään. Lillua meressä ja maata rantatuolilla vain ja odottaa laivan lähtöä takaisin paluupisteeseen.

Mutta oli tuo reissu yksi parhaista mitä on tullut tehtyä. Siinä tuli voitettua itsensä. Mä söin kipulääkettä siellä nilkkojen takia kun matkaa oli jäljellä enää noin 1/5 osa, sattui ihan sikana jalkoihin. Ja, että uskalsin niiden maisemien takia tuonne korkeuksiinkin lähteä joita siellä ylhäällä nähtiin.