Milano 19.-21.9.2024

Jos en hirveän paljoa valehtele, olemme kahden erittäin hyvän ystäväni kanssa suunnitelleet matkaa ihan minne päin maailmaa tahansa (tai no ehkä se rajoittuu kuitenkin vain Eurooppaan) melkein kymmenen vuotta. Vihdoinkin saimme matkan toteutettua pidennetyn viikonlopun muodossa Milanoon syyskuun loppupuolella. Olin lukenut jännityksen sekaisin tuntein uutisia Milanon säästä ja joukkoliikenteen lakosta. Vain minun onnellani ulkoministeriö varoitti päivää ennen matkaa rankkasateista ja tulvista Emilia Romagnan alueella, ja Italiassa julistettiin valtakunnallinen joukkoliikennelakkokin lauantaille. Hyvin alkoi meidän reissu, heh. 

Astuimme Bergamon lentokentän ulko-ovesta ulos ihanaan lämpimään iltaan, ja lähestyimme bussia joka veisi meidät Milanon keskustaan. Minut otti vastaan nuori mies, joka heti ensimmäiseksi kehui t-paitaani jossa lukee Sicily, että paitani on hieno ja hän on kotoisin juurikin Sisiliasta. Ajattelin, että tämä reissu ei voi mennä muuten kuin hyvin. 

Bussimatka Bergamon lentokentältä Centralen juna-asemalle kesti viisikymmentä minuuttia ja maksoi reilun kympin, ei paha. Bergamon lentoaseman välittömässä läheisyydessä on useita busseja odottamassa matkaajia, ja bussit kulkevat usein. Centralen asemalta otimme taksin huoneistollemme Gorlan kaupunginosaan, noin neljän kilometrin päässä Milanon keskustasta. Taksit ovat Milanossa huomattavan paljon edullisempia kuin Uberit. Taksille on myös oma sovelluksensa, jonka kautta on todella kätevä tilata auto, ja sovelluksen kautta voi seurata taksin kulkua. 

Olen käynyt Milanossa aikaisemminkin vuonna 2018, ja kaupunki jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen jo tuolloin. Tälläkään kertaa ei tarvinnut pettyä. Päinvastoin, olin haltioissani. Sain kokea tämän ihanien ystävieni kanssa. Milanon upea historia, kaikki kulttuuri, muoti, ihmiset, mitä vielä.. 

Meidän huoneisto oli aivan ihana, vaikka olisi ehkä hieman jotakin päivitystä tarvinnut. Vaaleanpunainen Villa Signorile oli aivan valloittava puutarhoineen (jonne emme tosin useista yrityksistä huolimatta onnistuneet pääsemään) ja vieressä virtaavine jokineen - keskellä Milanoa! Ihmiset viettivät saapuessamme torstai-iltaa viereisessä tanssiravintolassa, ja me vain ihailimme ja suunnittelimme menevämme mukaan. Ihana alku meidän matkallemme. Me tosin siitä raahauduimme lähikauppaan ostamaan aamupalaa ja siitä hiljakseen nukkumaan väsyneinä matkanteosta. Sattui vielä muuten vielä aivan hulvaton pieni episodi. Soitin ulko-ovella isännällemme ohjeista sisäänpääsyyn. Saimme rapun oven auki, ja etsin pimeässä aulassa valokatkaisijaa. Onnistuin painamaan ensimmäisen asukkaan ovikelloa, eikä aikaakaan kun oven avasi vihainen keski-ikäinen mies kalsareissaan osoittaen oven vieressä olevaa valokatkaisijaa ja kehottaen meitä olemaan hiljaa. Hups! Capito, Grazie! Me naurettiin ihan kippurassa kun oltiin hiljaa hiiviskelty kerros ylös. 

Seuraava aamu oli aivan ihana. Istuimme tuon huoneistomme ihanassa valoisassa keittiössä, ja juttelimme ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, nautin aivan suunnattoman paljon. Olin kaivannut ystäviäni ja keskustelua kaikessa rauhassa - elämme kaikki elämiemme ruuhkavuosia. Nauroin vatsani pohjasta, join kuppikaupalla kahvia, söin croisantteja ja vain nautin. 

Päivän ohjelmaamme kuului käynti Viimeisellä ehtoollisella. Tuo Leonardo Da Vincin teos on vain jotain niin vaikuttavaa mitä ei oikein pysty kunnolla käsittämään. Meillä oli aivan loistava opas kertomassa taiteilijasta, itse teoksesta, ja Santa Maria Delle Grazien kirkosta, jossa tuo seinämaalaus sijaitsee. Maalaus on yksi maailman arvostetuimmista, ja se meinasi tuhoutua toisen maailmansodan aikana kun kirkkoon osui pommi. Maalausta on restauroitu useasti, viimeisimpänä Pinin Brambilla Barcilonin johtamana. Tämä upea ja aikaansaava nainen restauroi maalausta yli kaksikymmentä vuotta vaikka olikin useasti tukkeena teoksen edessä ihmisten katseltavana. Mitä ahkeruutta ja kärsivällisyyttä. Oppaamme johdatti meidät Sforzan linnan kautta Duomon aukiolle kertoen Milanosta ja sen historiasta. Viimeistä ehtoollista pääsee katsomaan kerrallaan 25 ihmistä ainoastaan viidentoista minuutin ajan tarkasti ilmastoituun tilaan. Vuodessa maalauksen pääsee näkemään 400 000 ihmistä. Meillä kävi sikäli ikävästi etten tajunnut ostaa ajoissa lippua tuonne, ja sainkin maksaa sitten Get Your Guiden kautta aika suolaisen hinnan - mutta oli tuo koko rahan väärti, ehkä tosin yli kolme tuntia oli hieman liikaa. 

Sitä nimittäin mielenkiinnon kohteet alkoivat olemaan jo ihan muualla. Milanossa oli samaan aikaan menossa muotiviikot ja sen kyllä huomasi katukuvassa. Emme esimerkiksi päässeet käymään Sforzan linnassa sisällä, koska siellä oli alkamassa Versacen muotinäytös. Mutta pääsimme sentään Primarkiin, hah. 

Oli niin siistiä jo pelkästään katsella ihmisiä upeissa vaatteissaan. Useita upeasti pukeutuneita malleja kuvattiin keskellä vilkkainta liikennettä ja erityisesti Milanon kuulun tuntomerkin - vanhojen ratikoiden edessä. Metromatkoilla olimme vain haltioissamme miten upeita kaikki ihmiset olivat, uskaltavat olla näyttäviä ja olla omia itsejänsä. Homasimme jopa paikallisen trendin. Moni ihminen oli kietonut neulepuseron yli olan kuten joskus 90-luvulla aikoinaan tehtiin, saa nähdä kauanko tämän rantautuminen kestää Suomeen. 

Lauantaina meillä oli liiankin varhainen herätys. Meitä odotti matka Comojärvelle Tremezzoon, Bellagioon ja Comon kaupunkiin sekä Sveitsin puolelle Luganoon. Koko päivä oli niin huikea. Jo bussimatka siellä vuorten keskellä oli jotakin surrealistista. Alue on vaan niin mieletön. Iloitsin hotellien näkemisestä, joissa olin mieheni kanssa vuonna 2018 ja 2020. Livuimme laivalla Villa Balbianellon ohitse, enkä ollut uskoa silmiäni, tuo on yksi hienoimmista paikoista maailmassa (ja jossa on kuvattu Star Wars´ia ja James Bondia). Kävimme tuolla vuonna 2020. Seisoin ystävieni kanssa samoilla maailmankuuluilla portailla Bellagiossa kuin tuolloin mieheni kanssa. Söin ihan järkyttävän hyvää bruscettaa ja päälle vielä tiramisu ettei mitään rajaa. Olen varmaan joskus maininnut, että todella rakastan Italiaa. Comolla söimme ihanaa jäätelöä, ja ihmettelimme fanfaarin soittavaa roskista. Sveitsin puolella Luganossa kiertelimme sen vanhoilla kujilla ja katselimme shopattavaa. Kävelimme rantabulevardilla ja nautimme auringon lämmöstä. Sattuipa hauska kohtaaminenkin. Keskustelin ystävieni kanssa aukiolla Comon laivasta päästymme Bellagiossa, ja meitä tuli tervehtimään Vietnamista kotoisin oleva nainen, joka asuu Machesterissa, ja joka puhui täydellistä Suomea. Oltiin vähän aikaa, että mitääh! Hän oli tietenkin asunut aikanaan hetken aikaa Suomen Turussa. Olipa hauska kohtaaminen. 

Meidän opas tuona päivänä oli vähäsanainen, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Tämä nuorimies jutteli linja-auton kuljettajan (joka hänkin oli oikea tyylikkyyden perikuva) kanssa aina siirtymillämme ja olisin voinut kuunnella sitä ihanan rauhallista keskustelua vaikka kuinka pitkään. Selvästi välillä erotin sanat Netflix, donna, maschio, prego - mistähän juttelivat, haha. 

Ihana päivä vaihtui iltaan ensin shoppailun merkeissä Milanon keskustassa, ja josta pääsimme tuskastuttavan hitaasti siirtymään kohti hotelliamme. Metrolakko oli alkanut. Meillä meni melkein kaksi tuntia jonottaessa massiivisessa taksijonossa Duomon edustalla. Ja kun vihdoinkin taksin saimme, joku päätti kolauttaa sitä, ja siinä sitten hetken aikaa todistimme kiivasta sananvaihtoa kahden miehen kesken. Kuski nousi ylös autosta heristämään nyrkkiään tälle kopsauttajalle ja sanojen vaihto oli, sanoisinko runsas. Itse rukoilin tuossa vaiheessa, että meidän kyyti ei vain mene, mutta sanaharkka oli onneksi ohi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan ja pääsimme jatkamaan matkaa hotellillemme. Kuski pahoitteli tapahtunutta. Olin vain onnellinen, että pääsimme etenemään. Ilta hotellilla oli paras pitkiin aikoihin, en muista koska olen nauranut niin paljon. 

Ihastelimme Villamme puutarhaa, jossa oli menossa syntymäpäiväjuhlat. Ihana nauru kuului, ihmisillä oli selvästi hauskaa. Mekin siinä päivän kunniaksi avasimme ostamamme 1,29 euroa maksaneen viinitönikän (viini oli muuten yllättävän hyvää). Jossain kohti ajattelin laittaa musiikkia Spotifysta. Huomasin kutsun jonkun tuntemattoman henkilön soittolistalle ja ajattelin - voiko olla?! Ja niinhän siinä ajatukseni osui oikeaan, ja ei aikaakaan kun valitsemani musiikki soi siellä puutarhassa juhlissa. Siellä soi sitten Käärijää, Erika Vikmania, Bogart Companya, Benjamin Ingrossoa (jonka juhlaväki myös selvästi huomioi). Laittaessani soimaan Pavarottia, kappale katkaistiin ja laitettiin soimaan jotakin muuta. Me naurettiin ihan kippurassa. 

Pidennetty viikonloppu meni aivan liian nopeasti. Meillä oli kokonainen sunnuntaipäivä vielä aikaa shoppailla. Ilma oli syyskuun lopuksi aivan ihana. Tästä matkasta jäi ihana muisto ja olen ollut monta kertaa valmis palaamaan Milanoon vaikka heti.