Get Together
Hesari julkaisi 3.8.2017 artikkelin Konserteissa käyminen lisää tyytyväisyyttä elämään - Elävä musiikki lievittää stressiä, oli kuulija musikaalinen tai ei. Allekirjoitan jutun aivan täysin ja suosittelen ihan kaikille paljon hyviä elämyksiä juurikin konserttien parissa niiden fiiliksen, elämysten ja tottakai musiikin takia.
Elämäni ensimmäinen suurempi konsertti oli vaatimattomaan tapaan Michael Jacksonin HIStory World Tour vuonna 1997 Olympiastadionilla. Olin tätä ennen käynyt ainoastaan ysärisuosikkien Snapin, Prodigyn ja Neljän ruusun konserteissa. En nuorempana Kaivarin ilmaiskonsertteja poislukien oikein konserttipuolta harrastanut. Oli se rahastakin kiinni yksinhuoltajaäidin lapsena. Olin myöhäisherännäinen konserttien suhteen.
Mutta ne elämykset. Juuri tuolla Michael Jacksonin konsertissa olin siskoni kanssa. Hän oli saanut meille jotkut passit joilla pääsimme konserttia seuraamaan. Olimme aluksi perimmäisessä ja ylimmässä osaa Olympiastadionia, mutta kun tajusimme ettei sieltä kaukaa todellakaan nähnyt yhtään mitään siirryimme suosiolla melkein lavan eteen permannolle. Muistan vain kun joku sanoi meille "Ei tää ole mikään Mannerheimintie! Vilautimme passejamme ja jatkoimme yleisötungoksessa matkaa eteenpäin. Olisipa aina tuollaisia passeja.
Prodigyn konsertissa 9.10.1993 olin silloisen työkaverini ja poikakaverini kanssa. Ihmettelin jossain kohti missä tämä Heidi oikein oli ja katsoin lavalle. Siellähän tätä juuri nostettiin sinne tanssimaan Prodigyn poikien kanssa, olin että Whaat! Miten siistiä! Kultsa kävi kuumana myöhään yöhän ja siellä reivattiin kuin viimeistä päivää. Snapin konsertissa Messukeskuksessa kaatui kesken keikan jokin korkea metallinen pilari ja oli lähellä ettei siitä aiheutunut mitään. Onneksi ei. Kaikista parasta oli konsertin jälkeen Mannerheimintien McDonaldsissa. Jonossa takanamme seisoi Snapin laulaja, Madonnan taustalaulajanakin toiminut Penny. Siinä näpsittiin vanhalla ehdalla filmikameralla pari kuvaa ja saatiin nimmarit. Muistelisin, ettei kuvat onnistuneet, nimmari minulla on vieläkin tallessa jossakin.
Sittemmin mukaan tuli Hallmarkin keikat ja Love Paraden Warm Upit Helsingissä paremman puutteessa. Suurena haaveenani oli aina päästä Berliiniin Love Paradeen jossa miljoonat ihmiset bailasivat huippudeejiitten parissa pitkin katuja kunnes Love Parade lopetettiin huonojen järjestelyjen takia, ihmisiä kuoli.
Madonnan Confessions Tour-konsertti Pariisin Bercy-Stadiumilla 27.8.2006 oli minulle todella merkittävä kokemus. Olin valmistunut juuri merkonomiksi ja sain tutkinnosta stipendin. Ostin tällä stipendillä konserttilipun joka maksoi 300 euroa (siis ihan sikakallis). Pariisiin matkasin silloisen puolisoni kanssa, mutta konserttiin menin yksin. Matka oli itselleni eräänlainen suunnan muuttaja ja virstanpylväs elämässäni. Erosin pian poikieni isästä tämän jälkeen. Nautin kuitenkin joka ikisestä sekunnista konsertissa. Madonnan tanssijat on ihan huikeita. Madonnan laskeutuessa katonrajasta diskopallon sisällä huuto oli aivan karmiva. Pallon auetessa huuto oli vielä karmivampi kunnes se muuttui johonkin hurmoksentapaiseen yltiöpäiseen bailaukseen. Siellä koin ensimmäisen kerran miten pidetään hauskaa, sen Pariisilaiset osaa. Konsertti oli niin merkittävä, että kehystin pääsylipun ja se löytyy olohuoneeni seinältä edelleen.
Olen Madonnan konsertteja nähnyt viisi kappaletta. Kaksi Suomessa (Sticky & Sweet Tour ja MDNA World Tour), yhden Pariisissa (Confessions Tour), yhden Nizzassa (Sticky & Sweet Tour) ja yhden Berliinissä (Rebel Heart Tour). Madonnan konsertit kuuluvat ehdottomasti parhammistoon, suuri fani kun olen. Madonnan konserteissa on tullut koettua myös negatiivisia asioita. Esimerkiksi Suomessa Jätkäsaaressa näin enemmän kuin koskaan tosi kännissä olevia ihmisiä. Surkeata nähdä reilustusti keski-iän ylittänyt nainen aivan naamat. Olympiastadionolla vieressä ollut venäläinen mies sikaili ihan kybällä, huusi ja töni. Silloin teki mieli tirvaista.
P. Diddyn ja Snoop Doggyn konsertissa Hartwall Areenalla 12.3.2007 bailasin ihan täysillä, vaikka olin siellä yksin. Kuvasin todella huonolaatuisen YouTubevideon I´ll be Missing You -biisistä ja sitä on katsonut tähän mennessä reilu 483 000 katsojaa. Kommenttiosio toimii jonkinnäköisenä muistopaikkana läheisensä menettäneille. En on raaskinut videota YouTubesta poistaa.
Pharrel Williams kävi bändinsä N.E.R.Din kanssa myös Kultturitalolla, ja eihän sitä herrajesta voinut jättää väliin. Jos joku ottaa yleisön huomioon niin se on Pharrel.
On sitä kaikkea siistiä tullut koettua. Wooden Wisdomin keikalla kuudennella linjalla Taru Sormusten Herrasta leffan Elijah Wood sanoi minulle Hello kävellessään ohitseni lavalle. Elijah kiertelee ympäri maailmaa soittamassa Garage Discoa, oli siistiä ja hyvän kuuloista.
Lana Del Rey Hartwall Areenalla oli herttainen kokemus. Hieman ujonoloisesta artistista lähtee aivan uskomaton ääni. Olin aivan haltioissani koko keikan.
Kraftwerkin konsertissa olen ollut kahdesti, jäähallissa ja Flow Festareilla. Tykkäsin ihan hirveästi. Justin Timberlake, Britney Spears, Adam Lambert, Skrillex, Rihanna ja Miley Cyrus on myös tullut nähtyä. Justin omaa ihan mielettömän hyvän lauluääneen, kerran kun Memphisin poikia on. Mileyn keikalla tunsin lähinnä myötähäpeää nuorten kuulijoitten ja näkijöitten puolesta, onneksi tähti näyttää rauhoittuneen viimeisestä. Rihanna oli lämmin ja ihana, vaikkakin antoi odotuttaa yli tunnin ennen esiintymistään.
Chicanen keikalla oli siisti olla viime kesänä. Vaikka hänen kulta-aikansa on ohi, on silti nimi Chicane iätön. Saltwaterin aikana porukka suorastaan sekosi, se jyrää vieläkin.
Justin Bieber jäi mieleeni todella. Siinä on lauluääneltään ihan uskomattoman taitava artisti. Hän myös soittaa tunnetuimpia instumentteja vaivattomasti, kuin esim. olisi syntynyt rumpukapulat käsissään. Kylmät väreet meni aivan koko ajan kun tämä lauloi biisin Life is Worth Living. En ole ikinä aiemmin kuullut miten kauhea meteli nuorista kiljuvista tytöistä lähtee. Justin Bieber on aikamme Elvis, siitä ei ole epäilystäkään.
Tulevaa konserttia on ihana odottaa. H-hetkenä sitä on ihan täpinöissä, laulaa, tanssii ja kuvaa ihan hulluna mukana. Konsertin jälkeinen euforia kestää hyvässä lykyssä parikin päivää ja silloin tekee mieli vain leijua pilvissä. Allekirjoitan Hesarin artikkelin täysin.
Parisen viikkoa sitten koettiin ja nähtiin The Weeknd Kaisaniemessä. Abel Makkonen osaa hommansa aivan täysin. Jätkä on So Cool. Viime viikonloppu kului Oulussa elämäni ekoilla kunnon festareilla Qstokissa ja toissapäivänä tuli nähtyä Happoradion siisti akustinen keikka. Syksylle ei ole tiedossa nyt näillä näkymin vielä mitään, mutta juuri ennen synttäreitäni marraskuussa JP Cooper odottaa Passport Homensa kanssa. Ihanaa.
Elämäni ensimmäinen suurempi konsertti oli vaatimattomaan tapaan Michael Jacksonin HIStory World Tour vuonna 1997 Olympiastadionilla. Olin tätä ennen käynyt ainoastaan ysärisuosikkien Snapin, Prodigyn ja Neljän ruusun konserteissa. En nuorempana Kaivarin ilmaiskonsertteja poislukien oikein konserttipuolta harrastanut. Oli se rahastakin kiinni yksinhuoltajaäidin lapsena. Olin myöhäisherännäinen konserttien suhteen.
Mutta ne elämykset. Juuri tuolla Michael Jacksonin konsertissa olin siskoni kanssa. Hän oli saanut meille jotkut passit joilla pääsimme konserttia seuraamaan. Olimme aluksi perimmäisessä ja ylimmässä osaa Olympiastadionia, mutta kun tajusimme ettei sieltä kaukaa todellakaan nähnyt yhtään mitään siirryimme suosiolla melkein lavan eteen permannolle. Muistan vain kun joku sanoi meille "Ei tää ole mikään Mannerheimintie! Vilautimme passejamme ja jatkoimme yleisötungoksessa matkaa eteenpäin. Olisipa aina tuollaisia passeja.
Prodigyn konsertissa 9.10.1993 olin silloisen työkaverini ja poikakaverini kanssa. Ihmettelin jossain kohti missä tämä Heidi oikein oli ja katsoin lavalle. Siellähän tätä juuri nostettiin sinne tanssimaan Prodigyn poikien kanssa, olin että Whaat! Miten siistiä! Kultsa kävi kuumana myöhään yöhän ja siellä reivattiin kuin viimeistä päivää. Snapin konsertissa Messukeskuksessa kaatui kesken keikan jokin korkea metallinen pilari ja oli lähellä ettei siitä aiheutunut mitään. Onneksi ei. Kaikista parasta oli konsertin jälkeen Mannerheimintien McDonaldsissa. Jonossa takanamme seisoi Snapin laulaja, Madonnan taustalaulajanakin toiminut Penny. Siinä näpsittiin vanhalla ehdalla filmikameralla pari kuvaa ja saatiin nimmarit. Muistelisin, ettei kuvat onnistuneet, nimmari minulla on vieläkin tallessa jossakin.
Sittemmin mukaan tuli Hallmarkin keikat ja Love Paraden Warm Upit Helsingissä paremman puutteessa. Suurena haaveenani oli aina päästä Berliiniin Love Paradeen jossa miljoonat ihmiset bailasivat huippudeejiitten parissa pitkin katuja kunnes Love Parade lopetettiin huonojen järjestelyjen takia, ihmisiä kuoli.
Madonnan Confessions Tour-konsertti Pariisin Bercy-Stadiumilla 27.8.2006 oli minulle todella merkittävä kokemus. Olin valmistunut juuri merkonomiksi ja sain tutkinnosta stipendin. Ostin tällä stipendillä konserttilipun joka maksoi 300 euroa (siis ihan sikakallis). Pariisiin matkasin silloisen puolisoni kanssa, mutta konserttiin menin yksin. Matka oli itselleni eräänlainen suunnan muuttaja ja virstanpylväs elämässäni. Erosin pian poikieni isästä tämän jälkeen. Nautin kuitenkin joka ikisestä sekunnista konsertissa. Madonnan tanssijat on ihan huikeita. Madonnan laskeutuessa katonrajasta diskopallon sisällä huuto oli aivan karmiva. Pallon auetessa huuto oli vielä karmivampi kunnes se muuttui johonkin hurmoksentapaiseen yltiöpäiseen bailaukseen. Siellä koin ensimmäisen kerran miten pidetään hauskaa, sen Pariisilaiset osaa. Konsertti oli niin merkittävä, että kehystin pääsylipun ja se löytyy olohuoneeni seinältä edelleen.
Olen Madonnan konsertteja nähnyt viisi kappaletta. Kaksi Suomessa (Sticky & Sweet Tour ja MDNA World Tour), yhden Pariisissa (Confessions Tour), yhden Nizzassa (Sticky & Sweet Tour) ja yhden Berliinissä (Rebel Heart Tour). Madonnan konsertit kuuluvat ehdottomasti parhammistoon, suuri fani kun olen. Madonnan konserteissa on tullut koettua myös negatiivisia asioita. Esimerkiksi Suomessa Jätkäsaaressa näin enemmän kuin koskaan tosi kännissä olevia ihmisiä. Surkeata nähdä reilustusti keski-iän ylittänyt nainen aivan naamat. Olympiastadionolla vieressä ollut venäläinen mies sikaili ihan kybällä, huusi ja töni. Silloin teki mieli tirvaista.
P. Diddyn ja Snoop Doggyn konsertissa Hartwall Areenalla 12.3.2007 bailasin ihan täysillä, vaikka olin siellä yksin. Kuvasin todella huonolaatuisen YouTubevideon I´ll be Missing You -biisistä ja sitä on katsonut tähän mennessä reilu 483 000 katsojaa. Kommenttiosio toimii jonkinnäköisenä muistopaikkana läheisensä menettäneille. En on raaskinut videota YouTubesta poistaa.
Pharrel Williams kävi bändinsä N.E.R.Din kanssa myös Kultturitalolla, ja eihän sitä herrajesta voinut jättää väliin. Jos joku ottaa yleisön huomioon niin se on Pharrel.
On sitä kaikkea siistiä tullut koettua. Wooden Wisdomin keikalla kuudennella linjalla Taru Sormusten Herrasta leffan Elijah Wood sanoi minulle Hello kävellessään ohitseni lavalle. Elijah kiertelee ympäri maailmaa soittamassa Garage Discoa, oli siistiä ja hyvän kuuloista.
Lana Del Rey Hartwall Areenalla oli herttainen kokemus. Hieman ujonoloisesta artistista lähtee aivan uskomaton ääni. Olin aivan haltioissani koko keikan.
Kraftwerkin konsertissa olen ollut kahdesti, jäähallissa ja Flow Festareilla. Tykkäsin ihan hirveästi. Justin Timberlake, Britney Spears, Adam Lambert, Skrillex, Rihanna ja Miley Cyrus on myös tullut nähtyä. Justin omaa ihan mielettömän hyvän lauluääneen, kerran kun Memphisin poikia on. Mileyn keikalla tunsin lähinnä myötähäpeää nuorten kuulijoitten ja näkijöitten puolesta, onneksi tähti näyttää rauhoittuneen viimeisestä. Rihanna oli lämmin ja ihana, vaikkakin antoi odotuttaa yli tunnin ennen esiintymistään.
Chicanen keikalla oli siisti olla viime kesänä. Vaikka hänen kulta-aikansa on ohi, on silti nimi Chicane iätön. Saltwaterin aikana porukka suorastaan sekosi, se jyrää vieläkin.
Justin Bieber jäi mieleeni todella. Siinä on lauluääneltään ihan uskomattoman taitava artisti. Hän myös soittaa tunnetuimpia instumentteja vaivattomasti, kuin esim. olisi syntynyt rumpukapulat käsissään. Kylmät väreet meni aivan koko ajan kun tämä lauloi biisin Life is Worth Living. En ole ikinä aiemmin kuullut miten kauhea meteli nuorista kiljuvista tytöistä lähtee. Justin Bieber on aikamme Elvis, siitä ei ole epäilystäkään.
Tulevaa konserttia on ihana odottaa. H-hetkenä sitä on ihan täpinöissä, laulaa, tanssii ja kuvaa ihan hulluna mukana. Konsertin jälkeinen euforia kestää hyvässä lykyssä parikin päivää ja silloin tekee mieli vain leijua pilvissä. Allekirjoitan Hesarin artikkelin täysin.
Parisen viikkoa sitten koettiin ja nähtiin The Weeknd Kaisaniemessä. Abel Makkonen osaa hommansa aivan täysin. Jätkä on So Cool. Viime viikonloppu kului Oulussa elämäni ekoilla kunnon festareilla Qstokissa ja toissapäivänä tuli nähtyä Happoradion siisti akustinen keikka. Syksylle ei ole tiedossa nyt näillä näkymin vielä mitään, mutta juuri ennen synttäreitäni marraskuussa JP Cooper odottaa Passport Homensa kanssa. Ihanaa.
Kommentit
Lähetä kommentti