Nonna
Kerronpa pienen tarinan, joka on samalla itselle todella hyvä muistutus siitä, että Italiassa pitää AINA olla käteistä mukana. Olimme tosi kivalla leirintäalueella Venetsian Trevison alueen Camping Al lago di Lagossa. Hinta oli tosi hyvä, 59 euroa. Oli oma mukavan kokoinen alue puiden varjossa lähellä uima-allasta, suihkut ja vessat myös lähellä sekä tiski- ja pyykkimahdollisuus. Tilasimme aamuksi uunituoreet croissantit toimitettuna retkipakullemme. Elämä hymyili, kävimme uimassa ja nautimme ihanasta rauhasta.
Check out oli vasta klo 13, joka mahdollisti uinnit myös seuraavana päivänä ja pienen auton ylläpidon. Menin hoitamaan maksua ja kaikki oli siihen saakka ok, kunnes tuli maksaa citytax ja ne croissantit. Ne piti maksaa juuri sillä riihikuivalla rahalla - kokonaiset 8 euroa, ja josta meille ei erikseen sanottu. Huonoksi epäonneksemme meillä oli matkassa mukana tasan 1 euron kolikko - emme olleet tarvinneet käteistä aikoihin. Pahoittelin todella kovasti asiaa paikkaa pitävälle mummolle, ettemme ymmärtäneet ottaa tätä huomioon, ja kyselin missä olisi lähin automaatti, että hoitaisimme asian välittömästi. Hyvässä uskossa lähdimme ajamaan kohti automaattia huomataksemme, että leirintäalueen välittömässä läheisyydessä olikin jokin tapahtuma ja liikenne sitä myötä infernaalinen - meillä ei ollut mitään mahdollisuutta palata takaisin. Kirjoitin asiasta samantien sähköpostin tätä leirintäaluetta ylläpitävälle naiselle ja tarjosin Apple Payta, Mobile Payta, pankkisiirtoa, ja edelleen pahoittelin asiaa todella suuresti. Jatkoimme matkaa hämillämme, koska olisimme todella halunneet maksaa tuon pois, ja saada se päiväjärjestyksestä.
Etenimme seuraavia kohteitamme, Technomatia ja Decathlonia kohti. Decathlonissa sain puhelun tältä paikan pitäjältä, joka haukkui minut täysin maan rakoon ja hoki hokemistaan ilkeällä vanhan naisen äänellä, ettei meillä ollut leirintäalueelle enää koskaan mitään asiaa. Koitin edelleen sen raivoamisen lomassa tarjota eri tapoja maksaa - hän ei ottanut kuuleviin korviinsa mitään, keskittyi vain huutamiseen. Mulla alkoi siinä sitten jossakin kohti herne hieman siirtymään nenää kohti, jolloin sanoin, että hän on nyt hieman kohtuuton ja voisi jo lopettaa sen raivoamisen. Sain vastaukseksi luurin korvaan.
Voitte kuvitella, kuinka "hyvä" fiilis tuosta puhelusta jäi. On tunne, että olen pilannut kaikkien suomalaisten maineen tuon leirintäalueen osalta. Oon tällä matkalla tavannut mummoja, ja "mummoja", mutta tämä oli pahin ever, oikea noita-akasta seuraava. Mun piti äsken käydä tämän nykyisen hotellimme omassa pienessä kirkossa pyytämässä isompaa Kihoa kääntämään onni ja fiilis nyt parempaan suuntaan, sekä toivoin tietenkin parempaa ja edelleen turvallista matkan jatkoa. Tämäkin käynti tuossa pienessä kirkossa ei sujunut kuin Strömsössä. Kirkon ovella huomasin sen oven olevan lukossa, olin jo lähdössä pois kun naapuritalosta "ryntäsi" mummo huutamaan minulle jotakin - olin, että mitä nyt taas. Me kummatkaan emme ymmärtäneet toisiamme. Sen ymmärsin, että hän ei huutanut minulle ilkeästi vaan huonokuuloisen ystävällisesti. En ymmärtänyt elekielestäkään mitään. Tämä mummo marssi hotelliimme (häpesin jo tässä kohtaa aika huolella), mutta mitä - hän kävi kertomassa, että menee avaamaan tuon kyseisen pienen kirkon oven, että pääsisin käymään siellä sisällä. Meinasi tulla itku. On siis edelleen olemassa hyviä, ihania ja ystävällisiä mummoja.
Kyse on kuitenkin 8 eurosta. Tai jos tarkkoja ollaan, niin ne croissantit maksoi yhteensä 4 euroa ja citytax oli 3 euroa per henkilö, joten minusta tuo tekee 7 euroa, mutta hän hoki kahdeksaa. No enivei. Kävin juuri hakemassa täältä hotellin respasta kirjekuoren, kynän ja paperia - kirjoitin erittäin suuresti pahoittelevan ja kohteliaan viestin, käyn nostamassa rahaa (myös lompakkoon), ujutan kirjekuoreen kymmenen euroa ja postitan kirjeen tänään Poste Italiane -postitoimistosta. Toivottavasti se pääsee turvallisesti perille, ja voin unohtaa tämän casen.
***
Sitten hieman omaa pohdintaa näin yleisesti. EU ja sitä myötä Suomi on syytänyt miljoonia Italialle, jotta täällä voidaan muun muassa remontoida asuntoja energiatehokkaammiksi, uusia jääkaapit ja muut kylmälaiteet. Italia kärsi tosin kaikista pahiten koronan aikaan, joten sitä tukea maa tarvitsi kipeästi. Hulppeita moottoriteitä rakennetaan siltoineen ja tunneleineen miljardeilla - tätä katetaan ehkä osin tiemaksuilla (joihin kelpaa muuten maksutavaksi kortti), mutta myös joihin EU:n tukea on saatu. Suomessa ei saada edes yhtä keskustatunnelia rakennetuksi. Italia on tosin myös EU:n yksi suurimmista nettomaksajista, joten on oikeutettua saada sitä rahaa myös takaisinpäin, ja hyvin sitä osataan hyödyntääkin. Suomessakin olisi oikeutettua saada rahaa takaisinpäin, mihin se menee?
Techomat oli muuten ihan naisihmisellekin oikea paratiisi. Siellä hinnat ovat suorastaan naurettavan halvat verrattuna Suomen Bauhausiin tai muihin vastaaviin, jossa katetta osataan ottaa, ja suomalainenhan maksaa. Meille lähti mukaan kylppäriemonttia varten wc-istuin, bidee, bideen hana, marmorinen käsienpesuallas ym. rakennustarviketta.



Kommentit
Lähetä kommentti