Ezé, ehkäpä kaunein kylä Ranskan Rivieralla

Olen aina miettinyt miltä mahtaa tuntua ajaa korkeilla kukkuloilla Monacossa. Sain tästä hyvää esimakua kun ajelin hyvän ystäväni kutsumana Beaulieu-sur-Meriin aivan Monacon kupeessa. Heti Nizzan jälkeen, jonne ajaa hyvää moottoritietä, alkaa nousu jyrkkää serpentiinitietä myöten. Olin eräässä neulansilmässä, jyrkkääkin jyrkempi käännös oikealle ja tilaa ei ollut oikein mitään. Edessä, sivulla ja takana oli autoja, oikeastaan siis joka puolella, ja oli pakko siinä hieman peruuttaa, että mahdun (kun meidän BMW:ssä riittää akselivaraa). Mietin siinä hetken, ja viereeni tuli nuori mies Vespan kanssa ja tokaisi ystävällisesti "You Can Make It". Sain tuosta tosi paljon itsevarmuutta, hyvää mieltä ja hymyä huuleen, että rennosti painaen kaasua ohitin neulansilmän suorastaan tyylillä. Ja kun mennään ylös, täytyy jossakin kohti mennä myös alas. Täytyy sanoa, että noin hulppeaa maisemaa en olekaan vähään aikaan nähnyt. Tiet olivat kapeaakin kapeampia, välillä oli yksisuuntaista. Välillä oikealla puolella avautui turkoosin sininen meri, siis todella upeaa. 

Mutta se upeus karisi aika pian kun saavuin Beaulieu-sur-Meriin. Siis itse kaupunki on todella hulppea satamineen ja luksusjahteineen, mutta tuo pysäköintipuoli olikin sitten toinen juttu. Kiersin ja kaarsin eri pysäköintialueita, ei yhden yhtä vapaata paikkaa. Odottelin ja mutustelin tulisikohan joku noutamaan autoansa, mitään ei tapahtunut. Kiersin erään korttelin kahteen kertaan ja olin jo sormi kännykän näppäimellä soittamassa ystävälleni itku silmässä, että minun tulee kääntyä takaisin kun en kertakaikkiaan löydä pysäköintipaikkaa, ja kuin taiottuna edessäni näkyi tyhjyyttään loistava parkkiruutu. Taisin kiljahtaa kerran. 

Näimme ystäväni kanssa Beaulieu-sur-Merin juna-asemalla, ja jatkoimme siitä junalla kohti Ezéä. Tiesin, ettei Ezéen kannata edes yrittää ajaa autolla, siksi tämä vaihtoehto oli parempi. Hyppäsimme pois Gare d'Ezen juna-asemalla jatkaaksemme siitä bussilla ylös Ezén kylään. Odottelimme melkein tunnin, mikä ei ollut ollenkaan huono asia päivittää kaikkia kuulumisia, mutta kun tajusimme, että bussia joutuisi odottamaan vielä puolisen tuntia lisää päätimme tilata Boltin ja jatkaa matkaa siten ylös. Meni minuutti ja Bolt oli siinä. Kuski oli todella ystävällinen ja pysähtyikin kerran matkan varrella, jotta saimme ottaa kuvaa hulppeasta maisemasta. 

Ystäväni oli vuokrannut huikean ihanan asunnon keskeltä Ezén piskuista kylää. Asunnossa oli ihana kattoterassi, josta sai ihailla hulppeaa panoraamamaisemaa välimerelle. Koska olimme niin korkealla, melkein 400-metrissä, oli näky surrealistisen kaunis - niin illalla auringonlaskun jälkeen, kun aamulla auringon noustessa. Olipa ystäväni nähnyt keskellä yötä hyvin myös linnunrataakin, enkä yhtään ihmettele. 

Ezéen ei pääse ollenkaan autolla, se on niin korkealla, ja sen pienet kujat ovat nousua ja rappusia täynnä. Välillä piti huilailla kavutessamme ylös kohti asuntoa. Se oli myös jännä, miten illalla noin kello 19 maissa kylä tyhjeni turisteista ihan täysin, kaikki meni kiinni. Tuntui, että olimme siellä melkein ihan kaksin. Saimme kierrellä pikkuisia kujia, ja kuvata aivan rauhassa odottelematta turistivirtaan tulevaa aukkoa. Jokaisen mutkan jälkeen vain huokailin, aina vain kauniimpaa. Huomasimme, että kylän hulppeaakin hulppeamman hotellin Hotel Chateau de la Chevre Dorin terassi oli auki ja päätimme uskaltautua kysymään olisikohan meillä kenties siellä tilaa, ja olihan siellä. Tuo olikin elämys vailla vertaansa - kunpa saisin tuon näyn ja kokemuksen muistini sopukoihin ikuisiksi ajoiksi. Nautin ihan täysillä. Ystäväni tarjosi meille cocktailit. En ole eläissäni maistanut mitään niin hyvää, ja hintakin oli myös sen mukainen, yksi cocktail maksoi 28 euroa. Viereiseen pöytään tuli istumaan äiti poikansa kanssa. Huomasimme kun tarjoilija toi naiselle vaihvihkaa ylimääräisen jakkaran. Tuo jakkara oli naisen vaaleansiniselle Birkinin laukulle (jolla hintaa on varmasti 10 000 euroa), joten likainen lattia ei tullut kyseeseen. Huomioin myös miten laukun kantokahvaan oli söpösti kiedottu kaunis Louis Vuittonin huivi, hilpeää.

Käynti tuon hotellin terassilla oli vertaansa vailla ja voin vain haaveilla, että voisin joskus yöpyä tuossa hotellissa. Ihan mieletön. 

Olin oikein otettu ystäväni kutsusta tulla vierailemaan hänen luonaan tuossa piskuisessa kylässä. Olemme ystävystyneet aikoinaan työpaikan kautta ja tällä hetkellä me molemmat olemme vuorotteluvapaalla omista toimistamme. Meillä riitti niin paljon juteltavaa. Sain itse lomasta lomaa - keskustella ainoastaan naisten juttuja kenenkään keskeyttämättä ja tuollaisissa maisemissa. Nauraa ja olla vain. Olin maininnut jo aiemmin, että missä tahansa sitten ollaankaan, hän on aina tervetullut meille. Ainut miinuspuoli oli se, ettei asunnossa ollut viinipullon avaajaa (?!?) emmekä saaneet korkatuksi tuomaani roseviinipulloa. Mutta ei se haittaa, cocktail oli täydellinen. Uni maistui sinä yönä ja aamulla heräsimme varhain ihailemaan auringonnousua terassille. Söimme aamupalaa pitkän kaavan mukaan ja nautimme vaaleanpunaisesta päivään heräävästä maisemasta. 

Kylä oli edelleenkin hiljainen kun lähdimme sitä kiertelemään. Nousimme ylöspäin Le Jardin Exotique -puutarhaan, jota ei kannata missata Ezéssä käydessään. Eksoottinen puutarha on täynnä erilaisia trooppisia kasveja ja kaktuksia. Minne tahansa katsookin, taustalla kimmeltää joko välimeri taikka hulppeat vuorimaisemat. Näkyypä puutarhasta myöskin alas roomalaiselle sillalle, jolla on kuvattu Grace Kellyn elokuvaa To Catch a Teaf. Ja ei aikaakaan kun kello alkoi olemaan sen verran paljon, että minun oli palattava miesteni luo Fréjusiin ja hyvästeltävä haikein mielin ystäväni. Selvisin hyvin nousut ja laskut serpentiinitiellä, eikä tuo samainen neulansilmä tehnyt enää edes tiukkaa.