Tahdon

Sanoimme toisillemme tahdon neljätoista vuotta sitten kauniina aurinkoisena pakkaspäivänä 28.2.2009. Sanoimme tänään 28.12.2023 uudelleen tahdon vihkivalojen uusinnan merkeissä Saariselän Pyhän Paavalin kappelissa. 

Haaveiltiin vihkivalojen uusimisesta jo aiemmin Las Vegasissa, mutta sitten tuli Trump, ja sitten korona. Toivomme häitämme aivan alkujaan Lapissa, juurikin Saariselällä, mutta se haave kaatui omaan mahdottomuuteensa. Halusimme silloin pitää häät Lapissa, koska minusta tuli Lappi. Lappi on paikka jota rakastan. Sen rauhaa, hiljaisuutta, mahtavaa luontoa. Menimme naimisiin 28.2.2009 Helsingin Tuomiokirkossa kauniina aurinkoisena pakkaspäivänä, mikä oli ihanampaa mitä osasin kuvitella. Häämme oli kauniit, hauskat ja koskettavat. Mieheni oli komea. Miten onnellinen olin. Meidät vihki tuolloin rippipappini Jukka Holopainen, joka on toiminut myös meillä kastepappina. Tänään häävalamme uusi ihana tunturipappi Tanja Roiha. Häämatka meillä, yllätys yllätys vietettiin silloin koko perheen voimin Saariselällä.

Kun näin Jannen, tiesin heti, että siinä on mieheni. Elämäni mies. Se oli alusta lähtien menoa ja meininkiä, eikä aikaakaan kun olimme jo kihloissa. Se oli oikeaa huumaa. 

Ja tahdon edelleen - Jannella on voimakas palo yhteisen päämäärän eteen, mutta myös palo toteuttaa omia unelmiaan. Janne antaa minulle aikaa toteuttaa omia haaveitani, hän kannustaa. Mutta kun olemme erossa, ajattelen ja ikävöin häntä. Janne on vankka peruskivi, johon voi luottaa. Me olemme yksikkö, joka on nivoutunut yhteen. Janne on ihana ja todella hauska. Hän on paras isä lapsellemme, kaikille lapsillemme. Janne jaksaa yllättää vähän väliä, ostaa minulle kukkia noin vain ilahduttaakseen, hemmottelee ja pitää hyvänä. Janne tulee lohduttamaan, jos näen painajaisia. Voin olla oma itseni. Välillä arki meitä väsyttää. Hän tekee kaikkensa lapsemme hyvinvoinnin eteen, välillä jopa oman jaksamisensa rajoilla. Mikään asia ei ole hänelle niin tärkeä kuin lasten hyvinvointi. Olen Jannesta hyvin ylpeä. Hän on tehnyt paljon menestyksensä eteen, eikä se ole tullut helpolla. 

Kun äitini kuoli, Janne lämmitti minulle paljun. Kylvimme siellä kovan lokakuisen myrskyn keskellä, ja se lohdutti. Olit tukenani koko ajan. Se oli ihan uskomatonta. 

Rauhoitat minua ja palauttelet minua välillä maan pinnalle kun omat ajatukseni laukkaavat sinne tänne. 

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”