Ihmeellinen vuosi 2020

Ei olisi uskonut, että aloittaisin tämän kirjoitukseni siten, että sanoisin vuodessa olleen myös jotakin hyvää. En voi täysin lytätä koko vuotta vaikka mieli tekisi. Tämä on ollut hyvin erikoinen vuosi kaikin puolin. Päällimmäisenä suuri huoli kaikesta mitä ympärillä tapahtuu, miten ihmiset käyttäytyvät, pohdintaa olenko itse käyttäytynyt jotenkin väärin. Tässä on pääosin onneksi saanut seurata kaikkea sivustaseuraajan silmin ja olen aidosti äärimmäisen surullinen kaikkien niitten puolesta jotka koronalle ovat menettäneet jonkun rakkaan. Tämä vuosi jää ikuisiksi ajoiksi mieliin. 

Onneksi Oscar on niin pieni, vain kaksivuotias, ettei vielä ymmärrä tästä yhtään mitään. Meille on ollut todellinen onni se, että olemme saaneet ja voineet tehdä etätöitä kotona tarkoittaen omassa arjessamme sitä, että pojan päiväkotipäivät ovat pysyneet lyhyinä ja jos jotakin on tullut, olemme olleet lähellä. Mutta maaliskuussa kun kaikki alkoi, ja tuli poikkeustila lakeineen, ei naurattanut. 

Nyt korostan sitä, että kirjoitan oman perheemme kokemuksia, sekä omia tuntojani, väheksymättä kenenkään muun tuntoja. Me olemme vielä toistaiseksi päässeet hyvin vähällä. En uskalla vielä kirjoittaa olevamme voiton puolella, koska ensimmäiset koronarokotteet annettiin Suomessa vasta sunnuntaina 27.12.2020, ja menee vielä pitkään kun me saamme omamme. 

Maalis- toukokuu oli perheellemme kaikista vaikeinta aikaa koronan suhteen. Koulut ja päiväkodit, yhteiskunnan kaikki julkiset toiminnot suljettiin poikkeuslain nojalla. Uudenmaan rajat suljettiin 28.3.2020 ja avattiin seuraavan kerran 15.4.2020. Oscar palasi päiväkotiin 14.5.2020 kahden kuukauden kotonaolon jälkeen. Työnteko pienen taaperon kanssa oli lähes mahdotonta ja kaikkia mahdollisia konsteja tuli kokeiltua. Otin etätöistä monta kertaa lomaa koska työn tekeminen oli kertakaikkiaan vain mahdotonta. Loman pitäminen oli omalle esikunnalle töissä täysin ok asia, mutta isommassa tiimissä se herätti ikävä kyllä myös närää. Pidin lomaa 18.-21.2., 14.-26.4. ja 8.-14.5. Koin olevani ikävässä välikädessä. Tämä olikin ainoa todella ikävä kokemus henkilökohtaisella tasolla. Työnantaja suhtautui todella positiivisella ja joustavalla tavalla pienen lapsen vanhempana työn tekemiseen. Minulle annettiin kaikki mahdolliset vapaat kädet saada tehtyä työni luoviutumalla siitä itselleni parhaalla mahdollisella tavalla. Tunsin toisaalta suurta helpotusta, mutta samalla suurta syyllisyyttä molempiin suuntiin. Työnteon osalta jäikin suurimmat harmituksen kokemukset koronasta - onneksi. 

Helmikuussa meidän piti matkustaa Lontooseen. Onnistuin saamaan jo edelliskesänä lipun Madonnan Madame X Tour-konserttiin The London Palladiumissa. Madonna perui loukkaantumisensa takia kerta toisensa jälkeen konserttejaan, ja olin varma, että Lontoonkin konsertti 8.2. peruttaisiin, mutta aina se jostakin syystä siellä onneksi säilyi. Mutta ei minun onnekseni. Oscar sairastui keuhkokuumeeseen juuri ennen matkaamme ja luonnollisesti emme voineet matkustaa. Olen usein pohtinut Oscarin sairastumista, oliko se korona? Tuskin kuitenkaan. Poika oli todella kipeä. Pieneen ikäänsä sairasteluja oli mahtunut paljonkin, mutta tämä oli ihan poikkeus. Hänellä oli täysin kaikki klassiset oireet. Ikuiseksi kysymykseksi tämä jää, ellei tarjoudu jokin päivä mahdollisuus päästä vasta-ainetestiin. Lahjoitin konserttilippuni Twitterissa pois. Halusin, että joku onnellinen pääsee nauttimaan tuon elämyksen. Ja minulle kirjoitettiin: 

"Best show ever! Madame X takes life on stage: It´s theatrical, musical, political, funny. Voice on point, visuals are amazing! Frozen, Come Alive and Extreme Occident amongst her best live performances. The dancers are phenomenal. Like a Prayer had my heart. All because of you! Thank u from the bottom of my heart. It was the best night ever! So sorry you couldn't attend". 

Koronasta huolimatta uskalsimme tänä vuonna matkustaa. Kesällä, vielä kun rajat olivat auki eikä maahantuloa oltu rajoitettu, teimme erilaisia reissuja Viroon. Virossa tuli nähtyä asioita, joita ei normitilanteessa varmasti tulisi koettua. Keilan vesiputous, Padise Kastel, Rummun uponnut vankila ja Vihula Manor ovat takuulla muulloinkin käymisen arvoisia paikkoja. Pärnun kylpylässä vietetyt pari päivää olivat ihania. Uskaltauduimme matkustamaan, koska Virossa ilmaantuvuusluvut olivat vielä pienemmät kuin Suomessa. Ravintoloissa meidät otettiin todella lämpimästi vastaan. Siellä tunsi miten paljon asiakkaita kaivattiin. 

Uskaltauduimme lentämään kesällä jopa Kreetalle. Siellä koronan vaikutukset näki vielä konkreettisemmin. Kaikkialla oli tyhjää, ihmisiä ihan nimeksi vain. Tunsin tästä matkasta kovaa moraalista syyllisyydentunnetta. Toisaalta siellä saarella me olimme enemmän turvassa kuin Espoossa. Siellä todella huolehdittiin maskien ja käsidesin käytöstä. Matkustelimme autolla ympäri saarta ja saimme olla ihan itseksemme. Kyllä muutama henkilö katsoi kieroon kuultuaan matkastamme. Toisaalta tuolloin tosiaan rajat olivat auki vaikkakin kaikkea turhaa matkustamista kehotettiin välttämään. Sanoisin, jos emme olisi kesällä Kreetalle päässeet, en olisi jaksanut. Ymmärtääköhän kukaan?

Kaikessa huvittavuudessaan päätimme eräänä sunnuntai-iltana huhtikuun puolessavälissä ajaa suljetulle Uudenmaan rajalle. Se oli kokemus jota ei voinut jättää kokematta tänä poikkeuksellisena aikana. Turun moottoritien sulkupisteelle päästyämme jännitti. Poliisi kysyi kulmiaan kohottaen, että ajoimme varmastikin harhaan - johon vastasimme selkärangat suorina "juu-u". Saimme nousta moottoritien ramppia pitkin ylös ja kääntyä takaisin kohti pääkaupunkiseutua. Mies sanoi vitsillä kotiin päästyämme, että jos poliisi olisi yhtään kyseenalaistanut aikeitamme olisi kaikki ollut minun syytäni - hän olisi kuulemma sormella osoittanut minua takapenkillä ja olisin joutunut vankilaan, hah. 

Kaksinaismoralismi pääsi itsellänikin tosin aika ajoin valloilleen, ehkä liiankin usein. Ystäväni tuli käymään Turkista tänne Suomeen, enkä suostunut tapaamaan häntä, koska hänen olisi tullut olla omaehtoisessa karanteenissa. Tämä aiheutti loukkaantumista puolin ja toisin ja oli hankalaa toimia itselle moraalisesti oikein. Joulua vietimme melkein koko perheen kesken - ei siis vain ydinperheen. Harmillisesti toiseksi nuorimmaisen poikani tyttöystävä sairastui itsenäisyyspäivän jälkeen juurikin koronaan emmekä uskaltaneet heitä ottaa meille joulua viettämään - itkin tämän vuoksi tovin. He olivat viettämässä meillä itsenäisyyspäivää eikä kenelläkään käynyt pienessä mielessäkään, että yksi olisi parasta aikaa oireellinen. Kenellekään ei onneksi tästä tullut mitään. Pojan tyttöystävällä oireina olivat lievä kuume, ajoittainen vatsakipu, ripuli sekä maku- ja hajuaistin menetys. Minun olisi kuulemma pitänyt ymmärtää laittaa itse itseni heti karanteeniin 6.12. Tästä soitettiinkin 22.12. Helsingin epidemiologisesta yksiköstä, ja määrättiin karanteeniin - tosin karanteeni ehti jo päättyä. Tuo puhelu huvitti ja samalla hirvitti, ja sai miettimään, kuinka paljon siellä valitettavasti tehdään myös turhaa työtä kansalaisten tottelemattomuuden takia: 

"Soitettu altistuneelle 22.12.2020 Epidemiologisesta toiminnasta. Henkilö on altistunut todetulle COVID-19 -tapaukselle 6.12.2020 kotioloissa. Indeksi miniäkandidaatti. Altistunut ei ole jäänyt karanteeniin (olisi pitänyt olla 6.12.-16.12.2020), koska ei ole tiennyt & epidemiologisesta toiminnasta tuli puhelu vasta tänään 22.12.2020. Hän on kuitenkin ollut etätöissä ja vienyt vain lapsen päiväkotiin".

Koronasta huolimatta olemme aina saaneet hoitoa kun sitä olemme tarvinneet. Lapsen neuvolapalvelut tosin Espoossa olivat säpissä, mitä ne eivät monessa muussa Suomen kunnassa olleet. Pojan korvat putkitettiin 3.4.2020. Mukana sai olla vain yksi vanhempi. Vanhin aikuinen poikani sai maaliskuussa esimerkillistä hoitoa päivystyksestä lähtien osastohoitoon saakka. Olen todella kiitollinen kaikille hoitajille ja lääkäreille - että meille ei sanottu ei.

Samoin olen kiitollinen kaikille Oscarin hoitajille päiväkodissa. He ovat tehneet koko ajan uskomattoman lujasti töitä, että lapsi pystyy päiväkodissa olemaan, huolehtineet tiedottamisesta ja pitäneet hyvää huolta kaikki turvallisuusohjeet huomioiden. Maskisuosituksen jälkeen Oscar halusi useasti ottaa maskin äidiltä tai isiltä heti pois. Oscar ei ymmärtänyt miksi se tuli olla - kasvot piilotettuina. 

Olen kiitollinen, että on ollut mahdollisuus tilata ruoka kaupasta toimitettuna kotiin. Olemme koko vuoden muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tilanneet kaiken syötävän kotiin. Tilaaminen vaatii paljon etukäteissuunnittelua ja tottakai ruoka pitää kokata. Tilaaminen on toiminut todella hyvin. Tottakai mokatakin piti. Huokaisin jouluna helpotuksesta - olinhan tilannut kaikki ruoat kotiin, ihmettelin tosin miksei mitään tilausvahvistusta kuulunut. Selvisihän se syy aatonaattona, olin valinnut toimituksen uudenvuoden aatolle. Tunsin kuinka veri pakeni varpaista. Ei auttanut muu kuin lähteä sinne pahimpaan koronalinkoon haalimaan ruokia. 

Poikkeustila-arki sujui päiväni murmelina tyylisesti samaa kaavaa mukaillen päivästä toiseen. Pienen lapsen kanssa tuli pitää huoli rutiineista ja ulkoilusta. Välillä oli pakko antaa toisen olla pädillä. Kotiin rakennettiin HopLopin omainen puuhamaa ja opittiin(ko?) sietämään jatkuvaa sotkua. Työnteon lisäksi pesu- ja tiskikone pyörivät taukoamatta. Koitin saada vietettyä päivittäin hetken Teamsissa kollegoideni kanssa. Se oli aivan äärimmäisen tärkeä hetki minulle. Monta kertaa mietin, kuinka ihanaa olisi nyt omistaa mökki taikka asua jossakin maalla. Päivittäinen viereisen rakennustyömaan melun kuunteleminen on ollut kaiken työnteon lomassa todella kuluttavaa. Siis oikeasti sen ärsyttävämpää ääntä ei ole. 

Miehen pojalle kävi työnteon rintamalla todella hyvin. Hänen etäopiskelunsa yliopistossa sai mukavaa lisäpontta kesätyöstä, josta kehkeytyi vakituinen työ opiskelun rinnalle. Hän on käynyt työpaikallaan, ja siten myös nähnyt esimiehensä, ainoastaan kerran. 

Kotona menee suht. hyvin. Meistä on tullut sellainen hyvä tiimi. Otetaan koppia hommista, annetaan toiselle työrauhaa, ja koitan kestää kun toinen istuu kuudetta kertaa päivässä Teams-palaverissa hoilottaen työasioista vastamelukuulokkeet päässään (haha). Vaihdamme lennosta työpisteitä piskuisessa kaksiossamme huomioiden toisen työtilanteen, joustamme ja sovitamme.

Me olemme päässeet vähällä. Lukuisat kerrat olemme keskustelleet siitä, entä jos toinen sairastuu, tai joku lapsista. Olen käynyt itse koronatestissa kolme kertaa, Oscar kaksi. Kolme kertaa on ollut aito läheltäpititilanne, jossa siis olen ollut tekemisissä koronaa sairastavan henkilön kanssa tämän itse vielä siitä tietämättä. Onneksi siitä kuitenkaan sairastumatta. Olen kiitollinen, että olemme pysyneet terveinä. 

Ja jotta vuosi saa kuitenkin hyvän päätöksen, saimme maanantaina 28.12. vihdoin kuulla, että Oscarin sydämestä lokakuun lopussa löytynyt sivuääni - sydänkannel - on täysin vaaraton. Lääkäri oikein ihmetteli miten kaksivuotias osaa olla tutkimustilanteessa niin kiltisti. Oscar makasi tutkimuspöydällä saappaiden osoittaessa itään ja länteen, ja tuimasti omassa rauhassaan tutki YouTuben lastenkanavan  bussitarjontaa ihan luvalla. Taisi Oscarille olla enemmän rentouttava pieni lepohetki päiväkotipäivän päätteeksi kuin osallistua tutkimukseen. Oscarilta kuunneltiin jälleen sydän tottakai, otettiin verenpaineet kaikista raajoista ja sydän kuvattiin ultraäänellä, ei itkun itkua. 

Meidän vuosi kuvina (YouTube-video)