Puolivuotias
Meidän ihana, rakas pieni patukka on jo puolivuotias. On hän niin valloittanut meidät kaikki. Joitain ihmisiä poika on elämänsä aikana vierastanut paljonkin, mutta omia sisaruksiaan, yhtäkään heistä, hän ei ole vierastanut vaikka näkee heitä harvemmin. Niklakselle hän antoi jopa ensimmäiset valloittavat kunnon naurut ihan yks kaks, ja täysin luontevasti istuu kaikkien heidän sylissä tutkien tarkkaan toisen kasvoja ja ilmeitä. Aivan kuin Oscar tietäisi, että tässä on minun isosisar.
Ja olen minä ihmetellyt miten fiksu ja viisas näin pieni voi olla. Hän oikeasti tietää enemmän kuin mitä me tiedämme. Hän ymmärtää sanoja, äänen painoa, naurua ja kujeilua. Hän on oikea huumoriveikko. Oscar ei koskaan valita ilman syytä. Syyt voivat olla nälkä tai jano, kuumuus, väsymys taikka märkä vaippa. Joka ikinen aamu hän herää hangon keksin kokoisen hymyn kanssa. Ja joka ikinen aamu tämä äiti on täysin sulaa vahaa paijaamassa ja sylittelemässä häntä. Poika on vain niin ihana. Se suunnaton rakkauden määrä pientä ihmistä kohtaan on valtaisa ja joskus voisin ihan tirauttaa kyyneleen tästä onnesta. Tiedättekö kun yks kaks tulee sellainen suunnaton rakkaudenpuuska..
No joo, palataampa maan pinnalle, heh. Tänään kävimme neuvolassa ja Oscarilla on nyt painoa 8700 grammaa ja pituutta 67 senttiä. Hän sai tuhkarokkorokotteen aikaistettuna kun olemme lähdössä matkalle toukokuussa emmekä halua ottaa riskiä pojan sairastumisesta. Iso surkea parahdus kävi ja oli lähellä etten itsekin itkenyt. Aina pidän mielessä sen, että mitä suurempaa pahaa koituisi jos rokotteita ei ottaisi. Tuosta vauvan fiksuudesta kertoi tänään neuvolassakin se, että hän tasan muisti paikan. Kesken jutustelun ja huonetta katsoessaan alkoi alahuuli väpättämään ja itku pääsi viimeistään riisuuntumisvaiheessa kun alettiin mittoja ottamaan. Olen varma, että Oscar muisti edelliskerran pistokset.
Olemme Oscarin kanssa käyneet edelleen vauvauinnissa. Tosin kaksi kertaa olemme joutuneet olemaan poissa pojan flunssan ja alkavan korvatulehduksen vuoksi. Korvatulehduksen alku talttui onneksi särkylääkekuurilla, mutta flunssa ei oikein tahtonut talttua millään. Kovin oli tukkoinen poika ja nenäfriida oli kovassa käytössä. Kun nuha vaan jatkui ja jatkui, ostin apteekista Baby Vacin ja nyt näyttäisi poika olevan oma iloinen itsensä. Baby Vac on kyllä näppärä verrattuna Friidaan. Poika ei valittanut korviaan oikein mitenkään, ehkä oli ihan pikkaisen kärttyisämpi ja ehkä pari kertaa olin näkevinäni hänen hamuavan käsillään korviaan. Haluan välttää antibioottia vauvalle niin pitkään kuin vain voidaan.
Olemme käyneet myös vauvakerhossa. Olen ystävystynyt siellä yhden toisen äidin kanssa, mistä olen ihan valtavan onnellinen. Ihanaa katsella eri-ikäisiä vauvoja ja kuunnella äitien arkisia juttuja. Välillä kerhossa käy keskustelu niin kovaa, että hyvä kun suunvuoroa meinaa saada, mutta tuo ei ole huono asia ollenkaan. Kiva kuulla aikuisia äänessä. Viime kerralla kerhossa ollessamme siellä oli kuukauden ikäinen vauva. Voi herranjestas miten pieni hän oli. Ja meidän Oscar on myös ollut noin pieni vasta viisi kuukautta sitten. Olen jo melkein unohtanut millainen vauvani oli aivan pienenä, vaikka joka ikinen päivä ja joka ikinen hetki olen koittanut tallentaa muistini syövereihin kaiken hänestä. Sama juttu jo aikuisten lasteni kohdalla, muistan ehkä ihan joitain hetkiä synnytyksistä ja vauva-ajoistaan. En ikinä unohda esikoiseni kohdalla tunnetta työntäessäni häntä ensimmäistä kertaa vauvanvaunuissa, kiljuin hiljaa mielessäni että eikö kukaan näe millainen suoranainen ihme tuolla vaunuissa on. Keskimmäisen (hauskaa ja erikoista kirjoittaa näin) kohdalla tunsin helpotusta, koska arki sujui aluksi kahden pienen lapsen kanssa niin hyvin. Samikaan ei ikinä valittanut mistään. Mutta valitettavasti enimmäkseen esikoisen ja keskimmäisen kultainen vauva-aika meni pääosin sumussa heidän niin pienen ikäeron takia (1.4 vuotta)
Oscar nukkuu tosi hyvin. Hän menee iltaisin nukkumaan kahdeksan maissa omaan sänkyyn unipupu kainalossa ja uniriepu (harso) kasvoilla. Hän herää aamuviiden - kuuden aikaan juomaan vellin ja jatkaa siitä vielä unia kahdeksaan taikka yhdeksään. Yöllä hän saattaa haluta tutin parisen kertaa. Vaikka Oscar nukkuu hyvin, en itse välttämättä saa heti unta kun olen pojan syöttänyt. Tämän johdosta minulla on sanat hakusessa enemmän kuin tarpeeksi ja saan aikaiseksi erikoisia sanakäännöksiä, enkä välttämättä edes huomaa puhuvani joskus muutaman sanan sian saksaa. Vaikka olen nukkunut katkonaisesti, jaksan aamuisin herätä varhain. Mikään ei ole parempaa kuin hyvä kahvi jonka saa juoda rauhassa omien ajatusten kanssa - sekä käydä vessassa rauhassa. Tällä sitä jaksaa painaa pitkän päivän.
Pojalla on alkanut hiukset kasvamaan. Hentoista pientä hiusta pukkaa. Hauskan näköiseksi pojan tekee se, että hänen muutama vauvahaituva on jäänyt sivulle ja kasvaneet hurjasti pituutta. Vauvasta tulee välillä mieleen Mikko Mallikas. Meidän ihan oma sellainen.
Ja olen minä ihmetellyt miten fiksu ja viisas näin pieni voi olla. Hän oikeasti tietää enemmän kuin mitä me tiedämme. Hän ymmärtää sanoja, äänen painoa, naurua ja kujeilua. Hän on oikea huumoriveikko. Oscar ei koskaan valita ilman syytä. Syyt voivat olla nälkä tai jano, kuumuus, väsymys taikka märkä vaippa. Joka ikinen aamu hän herää hangon keksin kokoisen hymyn kanssa. Ja joka ikinen aamu tämä äiti on täysin sulaa vahaa paijaamassa ja sylittelemässä häntä. Poika on vain niin ihana. Se suunnaton rakkauden määrä pientä ihmistä kohtaan on valtaisa ja joskus voisin ihan tirauttaa kyyneleen tästä onnesta. Tiedättekö kun yks kaks tulee sellainen suunnaton rakkaudenpuuska..
Olemme Oscarin kanssa käyneet edelleen vauvauinnissa. Tosin kaksi kertaa olemme joutuneet olemaan poissa pojan flunssan ja alkavan korvatulehduksen vuoksi. Korvatulehduksen alku talttui onneksi särkylääkekuurilla, mutta flunssa ei oikein tahtonut talttua millään. Kovin oli tukkoinen poika ja nenäfriida oli kovassa käytössä. Kun nuha vaan jatkui ja jatkui, ostin apteekista Baby Vacin ja nyt näyttäisi poika olevan oma iloinen itsensä. Baby Vac on kyllä näppärä verrattuna Friidaan. Poika ei valittanut korviaan oikein mitenkään, ehkä oli ihan pikkaisen kärttyisämpi ja ehkä pari kertaa olin näkevinäni hänen hamuavan käsillään korviaan. Haluan välttää antibioottia vauvalle niin pitkään kuin vain voidaan.
Olemme käyneet myös vauvakerhossa. Olen ystävystynyt siellä yhden toisen äidin kanssa, mistä olen ihan valtavan onnellinen. Ihanaa katsella eri-ikäisiä vauvoja ja kuunnella äitien arkisia juttuja. Välillä kerhossa käy keskustelu niin kovaa, että hyvä kun suunvuoroa meinaa saada, mutta tuo ei ole huono asia ollenkaan. Kiva kuulla aikuisia äänessä. Viime kerralla kerhossa ollessamme siellä oli kuukauden ikäinen vauva. Voi herranjestas miten pieni hän oli. Ja meidän Oscar on myös ollut noin pieni vasta viisi kuukautta sitten. Olen jo melkein unohtanut millainen vauvani oli aivan pienenä, vaikka joka ikinen päivä ja joka ikinen hetki olen koittanut tallentaa muistini syövereihin kaiken hänestä. Sama juttu jo aikuisten lasteni kohdalla, muistan ehkä ihan joitain hetkiä synnytyksistä ja vauva-ajoistaan. En ikinä unohda esikoiseni kohdalla tunnetta työntäessäni häntä ensimmäistä kertaa vauvanvaunuissa, kiljuin hiljaa mielessäni että eikö kukaan näe millainen suoranainen ihme tuolla vaunuissa on. Keskimmäisen (hauskaa ja erikoista kirjoittaa näin) kohdalla tunsin helpotusta, koska arki sujui aluksi kahden pienen lapsen kanssa niin hyvin. Samikaan ei ikinä valittanut mistään. Mutta valitettavasti enimmäkseen esikoisen ja keskimmäisen kultainen vauva-aika meni pääosin sumussa heidän niin pienen ikäeron takia (1.4 vuotta)
Pojalla on alkanut hiukset kasvamaan. Hentoista pientä hiusta pukkaa. Hauskan näköiseksi pojan tekee se, että hänen muutama vauvahaituva on jäänyt sivulle ja kasvaneet hurjasti pituutta. Vauvasta tulee välillä mieleen Mikko Mallikas. Meidän ihan oma sellainen.
