Haikealta tuntuu
Tänään sulkeutuu eräs ovi elämässäni. Olo on synkeä kuin tämän hetkinen ilma ulkona. Maanantaina alkaa uudet aivan huippumielenkiintoiset haasteet, joita odotan todella innoissani.
Aloitin työni tässä työssä yli kymmenen vuotta sitten, helmikuun alussa vuonna 2006. Mihin tuo aika oikein hurahti? Minusta kokemattomasta koulittiin tänä aikana rautainen toimistotyön moniosaaja. Kaikkea en ole niellyt ihan sulattelematta, mutta joissain kohti pieni neuvonanto on ollut todella paikallaan, en muuten olisi tänä päivänä tässä. Olen yrittänyt tuoda esille ideoita, koittanut saada tuotua ympärilleni hyvää henkeä, olemme nauraneet kahvitauoilla vatsamme kipeiksi ja vaikeiden asioiden äärellä olleet entistä vahvempia yhdessä. Olen saanut toimia itsenäisesti. Muutaman kerran on ollut sellainen päivä, että on pitänyt mennä vessaan tirauttamaan turhautumisen kyynel, mutta sen kuivasin nopeasti ja eikun puikkoihin taas.
Tässä uuden odottelun lomassa olen väkisinkin joutunut totuttautumaan ajatukseen, että enää en näe aivan huippuihania työkavereitani ja kanssaihmisiä talossa. On ollut suuri onni omata näin ihania työkavereita mitä minulla on, ja se tekeekin tästä lähtemisestä niin vaikean. Olen saanut uuden työn johdosta aivan hirveästi onnitteluja - mikä on todella lämmittänyt mieltä ja saanut ajatuksia pois lähtemisen tuskasta. Koitan pitää myös mielessäni, että viime kesäisen organisaatiouudistuksen jälkeen olisin vain saanut tyytyä siihen mitä annetaan. Tehtävänkuvani muuttuisi oleellisesti, mutta nyt asia on toisin, saan paljon parempaa.
Olen ääneen tuonut esille pelkojani, miten mahdan pärjätä uudessa työssäni ja olenkin saanut ihan parhaan neuvon - jos olen näistä kolmesta päälliköstä (joiden sihteerinä olen tässä toiminut) selvinnyt hengissä, niin tulen selviämään mistä vain. Sillä mennään.
Aloitin työni tässä työssä yli kymmenen vuotta sitten, helmikuun alussa vuonna 2006. Mihin tuo aika oikein hurahti? Minusta kokemattomasta koulittiin tänä aikana rautainen toimistotyön moniosaaja. Kaikkea en ole niellyt ihan sulattelematta, mutta joissain kohti pieni neuvonanto on ollut todella paikallaan, en muuten olisi tänä päivänä tässä. Olen yrittänyt tuoda esille ideoita, koittanut saada tuotua ympärilleni hyvää henkeä, olemme nauraneet kahvitauoilla vatsamme kipeiksi ja vaikeiden asioiden äärellä olleet entistä vahvempia yhdessä. Olen saanut toimia itsenäisesti. Muutaman kerran on ollut sellainen päivä, että on pitänyt mennä vessaan tirauttamaan turhautumisen kyynel, mutta sen kuivasin nopeasti ja eikun puikkoihin taas.
Tässä uuden odottelun lomassa olen väkisinkin joutunut totuttautumaan ajatukseen, että enää en näe aivan huippuihania työkavereitani ja kanssaihmisiä talossa. On ollut suuri onni omata näin ihania työkavereita mitä minulla on, ja se tekeekin tästä lähtemisestä niin vaikean. Olen saanut uuden työn johdosta aivan hirveästi onnitteluja - mikä on todella lämmittänyt mieltä ja saanut ajatuksia pois lähtemisen tuskasta. Koitan pitää myös mielessäni, että viime kesäisen organisaatiouudistuksen jälkeen olisin vain saanut tyytyä siihen mitä annetaan. Tehtävänkuvani muuttuisi oleellisesti, mutta nyt asia on toisin, saan paljon parempaa.
Olen ääneen tuonut esille pelkojani, miten mahdan pärjätä uudessa työssäni ja olenkin saanut ihan parhaan neuvon - jos olen näistä kolmesta päälliköstä (joiden sihteerinä olen tässä toiminut) selvinnyt hengissä, niin tulen selviämään mistä vain. Sillä mennään.
Kommentit
Lähetä kommentti