Parga, Warm and Beautiful

Mietin kesäloman alettua monta kertaa uskaltaisinko lähteä yksin reissuun. Puntaroin asiaa monelta kantilta ja lopulta päätin uskaltaa, on sitä ennenkin kautta aikain yksin menty ja miksei sitä voisi mennä nytkin. Ja tämä oli paras päätös koskaan. 

Ostin matkan Apollomatkoilta Kreikan länsirannikolle, pieneen kylään merenrannalla nimeltä Parga. Ajattelin, ettei paikan tarvise olla sen isompi, pieni sopii oikein hyvin. Aika suolaisen lisähinnan saa tosin pulittaa yksin matkustaja. Varasin huoneen hotellista nimeltä Hotel Exotico. Se oli niin tuore hotelli, avautunut vasta kolme viikkoa sitten, ettei siitä ollut Apollomatkojen sivuilla edes mitään kuvaa, saatikka netissä arvosteluja. Ihan random-pohjalta siis menin. 

Hotelli osoittautui kuitenkin aivan ihanaksi. Se sijaitsee pienen kävelymatkan, noin neljänsadan metrin päässä rannalta. Hotellin omistaja Dimitris oli lämminhenkinen ja ystävällinen kuin mikä ja hänen apulaisensa Konstantina oikea auringonpaiste. Joka kerta saavuttuani hotellille minut otettiin vastaan mitä avoimin ja ystävällisimmin. Ihastuin heihin heti. Sain huoneen numero yksi, jossa kaikki toimi oikein hyvin. Kivilattiat kiilsivät uutuuttaan. Kaikki oli puhdasta ja uutta. Huone oli myös joka päivä tip top kunnossa. Aamupala oli nyt sitä mitä kreikkalaisesta aamupalasta voi odottaa, vaaleaa leipää, kinkkua, juustoa, appelsiinimehua ja kahvia. Mutta kyllä tuokin aamuisin toimi. 

Ensimmäinen matkapäivä kului ihanalla Valtos Beachin rannalla voimia keräten. Tuli nukuttua ennen lähtöä tosi huonosti. Ajattelin koko aika yöllä ettei kello varmasti herätä kello 4 aamulla taikka jotakin. Sängyssä pyörimiseksi meni. 

Valtos Beach on tosi kaunis kirkasvetinen ranta aivan Pargan kaupungin kupeessa. Sieltä vuokrasin aurinkosängyn koko päiväksi viidellä euroa, ja kunnon löhöily oli taattu. Kreikassa oli paraikaa menossa kunnon helleaalto, se oli nimetty voimakkuutensa takia Luciferiksi. Sen kyllä tunsi, ei tarvinnut kauaa paistatella 38 asteen lämmössä suoran auringon alla, varjo oli ihan bueno asia. Ilma oli koko aika sellainen kuin olisi puolitehoisessa saunassa ollut. Kävellä ei tarvinnut kuin sata metriä niin otsa valui hikeä kuin vettä. Oli tosi kuuma. Tosin tuokin kuumuus oli Suomen epävakaiden kelien jälkeen todella tervetullut asia. Kuumuuteen kyllä jännästi tottui parin päivän jälkeen. Matkan viimeisimpinä päivinä lämpötila laski 29 asteeseen ja yksi ilta syödessäni moussakaa omassa rauhallisessa seurassani tärisin kylmästä. 

Vikos-rotko

Tiistaina alkoi retkiosuudet. Olin varannut ensimmäiseksi retkeksi käynnin Vikos-rotkolla. Vikoksen rotko on kuulemma joidenkin tietojen mukaan maailman syvin rotko. Matka linja-autolla Pargasta kesti reilu kaksi tuntia. Vikos sijaitsee keskemmällä kreikkaa ylhäällä vuoristossa. Nautin aivan todella paljon maisemista matkalla rotkon äärelle. Matkan varrella pysähdyimme Ioannina nimisessä kaupungissa, joka on läntisen Kreikan suurin kaupunki.  Vierailimme siellä vanhassa moskeijassa sekä kuljimme kuulun ottomanin Ali Pashan jalanjäljissä. 

Vikosin retkipäivä alkoi aamulla kello 7. Linja-auto haki meidät Valtos Beachilta. Ihan kiva oli vaan istua ja katsella upeiden vuoristomaisemien lipuvan ohi. Toisaalta ajattelin, kun bussikuljettaja teki koko ajan risteimerkkejä olasta olkaan ja otsasta rintaan, että oliko se hyvä vai huono merkki. Joka tapauksessa hengissä tätä tässä nyt kirjoitan. 

Kun saavuimme kuuluun kohtaan josta Vikos-rotkon näkee kaikista parhaiten bussi parkkeerasi tien sivuun ja lopun sata metriä sai talsia hyvää kivettyä polkua pitkin näköalapaikalle. Näkymät olivat aivan henkeäsalpaavat. Silmänkantamattomiin syvää rotkoa ja vuorimaisemaa. Olisin voinut ihastella maisemia siellä pitempäänkin, mutta aikaa oli rajatusti, matkaa piti jatkaa. En meinannut uskaltaa köpötellä polkua pitkin enää takaisin, niin paljon minua otti jalkapohjista kun huippasi se korkeus. Jos olisin kompastunut se olisi ollut tervemenoa rotkoon. 

Vikos-rotkolta jatkoimme pieneen reilun sadan asukkaan vuoristokylään Monodéndriin, jossa oli myös näköalatasanne rotkoon. Näköalatasanteelle sai kävellä pitemmän matkaa, kuitenkin erittäin hyvää kivettyä tietä pitkin. Tie näköalapaikalle on saanut maininnan Guinnesin ennätysten kirjaankin juuri niitten kivien takia. Niitä on ladottu sinne uskomaton määrä. 

Matkaopas kertoi, ettei tuolla läntisellä puolella Kreikkaa ole koskaan ollut kesällä näin kuumaa ja talvella niin kylmää. Sellaisillakin alueilla oli viime talvena satanut lunta joilla ei ikinä aiemmin ole lunta ollut. Minua huolestuttaa tällainen. Palatessamme näimme kaksi kuulua kivisiltaa, Kokorin ja Plakidaksen sillat. Huikeita aikansa insinööritaideteoksia. 

Palatessamme takaisin Pargaan ymmärsin, että olin ollut ilmeisesti koko päivän eri matkanjärjestäjän kyydissä missä minun piti. Ystävällinen kreikkalainen opas kyllä toivotti minut erittäin lämpimästi kyytiin kun lippuni hänelle näytin. Tosi hyvä opas hän olikin, pidin kovasti kertomuksistaan. 

Antipaxos ja Paxos

Keskiviikolle olin varannut Ioninmeren risteilyn. Harmi vain tätä bussia ei koskaan Valtos Beachille saapunut, vaikka kuinka siellä odotin reilusti ennen seitsemää. Kyllä siinä ajatukset laukkasi pettymyksestä raivoon kun tajusin ettei se bussi oikeasti tule. Matkasin takaisin hotellille pohtien mitä ihmettä nyt oikein teen, eikä auttanut muu kuin ryhtyä soittorumbaan kyseisen retken järjestäneeseen lafkaan, että missä mentiin metsään. 

Kahdeksalta puhelimeen vastasi henkilö joka kertoi, ettei kuljettajalla ikävä kyllä ollut tiedossa minun mukaantuloni. Olin, että tosi great! Olen haaveillut näkeväni Scorpioksen saaren jonka omistaa Onassiksen mahtisuku. Jäi siten harmi kyllä edelleen haaveeksi. Minulle hyvitetään retken hinta takaisin ja olisin saanut toisen retken ilmaiseksi kaupan päälle. Lomani oli jo buukattu  niin täyteen muita retkiä etten heidän tarjoustaan voinut otttaa vastaan. Jouduin nuolemaan näppejäni. 

Siinä soiton jälkeen pohdin, että mitäs nyt. Pargan satamasta lähtee joka päivä kello 10 aamulla laivoja kohti Paxoksen saarta. Eikun kyselemään sinne mahtuuko kyytiin, ja yhteen näistä laivoista onneksi mahduin. Maksoin tästä lystistä 25 euroa. Mutta oli se sen väärti. 

Koko päivä ihanaa aurinkoa laivan kannella ja uintia kristallinkirkkaissa vesissä Antipaxoksella. En ikinä unohda Blue Caves luolia. Uin yhteen näistä ja näky siellä sisällä oli aivan surrealistinen. Vesi oli kirkkaampaa kuin mikä, ja luola jonne uin avautui sen loppupäässä niin että sieltä näki taivaalle. Se oli jotain ihan käsittämättömän upeaa. En koskaan ole nähnyt niin hienoa paikkaa. Harmi etten kuvaa saanut. 

Ei ollut itku kaukana, niin liikuttunut olin. Uin myös pienelle valkoisten kivien kovertamalle rannalle. Ihana, ihana, ihana. Luolilta laiva jatkoi matkaa Paxoksen kaupunkiin jossa oli aikaa kierrellä ja käydä syömässä. Siellä oli tosi kaunista. Laiva saapui takaisin Pargaan illalla kello kuusi. Olin haltioissani. 

Meteora

Ei sitä usko, ellei itse näe, kuinka hienoja paikkoja maailma päällänsä kantaa. Yksi niistä on Unescon maailmanperintölistallekin päässyt Meteora. Jos matka Vikosrotkolle oli hieno, niin tämä matka pieniä vuoristoteitä pitkin voitti sen ihan kuusnolla. Aivan mahtava. Meteora on pystyille erikoisen muotoisille kalliovuorille rakennettu luostarien keskittymä. Ensimmäinen luostari perustettiin paikalle 1100-luvulla, ja pikkuhiljaa niitä rakennettiin sinne kuusi kappaletta. 

Nimen Meteora paikka sai siitä kun luostarit ovat lähellä taivasta. Olisi kiva tietää miten ihmeessä luostarit on näiden kalliovuorten päälle saatu rakennettua, kun per luostari oli olemassa yksi vinssi. Ja miten se vinssi sinne saatiin? Nämä vinssit olivat rakennustarvikkeille, munkeille ja nunnille ainoa tapa päästä ylös luostariin, ja onnettomuuksia tapahtuikin paljon. Myöhemmin kalliorinteeseen saatiin rakennettua portaat, joita pitkin mekin nousimme ylös luostariin. Portaita on tasan 250 askelman verran. Esim. Notre Damen kupoleihin askelmia on jotain 400. 

Ja siellä ylhäällä oli niin kaunista. Oikein pystyi tuntemaan hartauden ilmapiirin. Luostarissa asuu vielä tänäkin päivänä kolme munkkia. He heräävät säännöllisesti joka aamu puoli kolmelta rukoilemaan neljäksi tuntia, illemmalla sama toistuu. Joka päivä. Kun selvisin huimien rappusten tuomasta, sanoisinko suurehkosta hengästymisestä, näin heti sisäänpääsyn luona seinämaalauksen Jeesuksesta ja opetuslapsista. Seinämaalaus oli alkuperäinen ja maalattu 1400-luvulla. 

Luostari jossa kävimme koostui kauniista kirkosta, jota koristi koristeellinen kupoli. Kupolissa on maalaus Jeesus Kristuksesta. Kupoli muistuttaa sateenvarjoa joka antaa ikäänkuin suojaa kirkossa kävijöille. Samalla kupoli on lähinnä taivasta, joten olimme ikäänkuin lähinnä Jumalaa. Pyöreä kirkkosali oli aivan todella koristeellinen. 

Mietin siellä miten ihmeessä se on saatu rakennettua. Kirkkosalista siirryimme luostarin ihanan ja todella kauniin puutarhan ohi näköalatasanteelle ja saimme itse kierrellä ja käydä katsomassa munkkien keittiötä, joka toimi tässä kohti museona, ja näyttelyä paikan historian kulusta joka on ollut mielenkiintoinen. Toisen maailmansodan aikana natsit ovat yrittäneet vallata paikkaa, ja museossa oli useita maalauksia kuinka huonosti heille siellä oli käynyt. Moni heitti henkensä tippuessaan alas. 

Korkein luostari sijaitsee kuudensadan metrin korkeudessa, sekin on tarpeeksi korkea. Ihmiset kuvittelevat, että Meteora sijaitsisi korkeammalla, kun vuoristossa kerran on, mutta se on sijoittunut laaksoon, josta nuo jylhät kivivuoret kohoavat. Alue on kehittynyt miljoonia vuosia, ja eroosion myötä nämä vahvimmat kivivuoret ovat ainoat, jotka kohtaan jäivät. En löydä oikeaa sanaa millä kuvailla Meteoraa. Se pitää kokea itse. Olin aivan ällikällä lyöty ja en varmaan vieläkään usko mitä oikein koin. Haluan ehdottomasti mennä tuonne uudelleen. Paikka suorastaan kuhisee turisteja, se onkin yksi Kreikan suosituimmista nähtävyyksistä. Olen äärimmäisen kiitollinen tuosta kokemuksesta enkä tule unohtamaan sitä koskaan. 

Antipaxos ja Paxos, cruise nro 2. 

Olin varannut etukäteen tämän risteilyn tietäen sen sisältävän ihanaakin ihanampia rantoja ja aurinkoa. Captain Hook-niminen laiva lähti kello 10 lipumaan merelle Pargan satamasta. Jos olisin tiennyt, että päivä oli huomattavan tuulinen, en ikinä olisi noussut tuohon laivaan. 

Matka sujui hyvin sanoisinko kaksikymmentä minuuttia maista lähdön jälkeen, mutta sen jälkeen ei voinut mitään, loppumatkani sujui äärimmäisen pahoinvoiden laivan ainoassa naistenvessassa. Onneksi ehdin sinne, ja sain olla siellä ihan rauhassa, muuten ei olisi tullut yhtään mitään. Olin aivan läpimärkä hiestä, ja tärisin kauttaaltani kun heikotti niin paljon. 

Lähestyessä Paxosta laivan miehistöön kuulunut mies tuli pitämään huolta minusta ja olen tästä aivan superkiitollinen. Hän toi minulle vettä ja pyysi kastelemaan sillä niskaani ja otsaani. Hän toi minulle pahoinvointipillerin ja oli äärimmäisen empaattinen minua kohtaan. Olin varmaan näky. 

Mutta oli se merenkäynti heillekin kova. Sain heittää hyvästit toiveelle edes yrittää saada kuvaa tuosta maagisesta sinisestä taivaat avaavasta luolasta, koska laiva ei mennyt lähellekään Antipaxosta liian kovan merenkäynnin vuoksi. Captain Hook lipui suoraan Paxoksen satamaan, jossa viipyi kaksi tuntia. 

Minä istuin koko sen ajan varjossa sataman penkillä, jossa aluksi luulin, että taju lähtee. Heitti päässä ja heikotti niin paljon. Pakotin itseni lähellä sijaitsevaan putiikkiin ostamaan kylmää Fantaa, ja sitä pikkuhiljaa siemailtuani olo koheni hieman. Kaksi tuntia sujui hitaasti, mutta varmasti ja oli vain jatkettava matkaa. Laiva lipui tuulessa aaltoja myötäillen ja purjeita käyttäen suoraan Pargan lähellä olevalle Lichnoksen rannalle. Sain sanoa tälläkin reissulla aika nopeasti hyvästit juomalleni Fantalle, mutta en onneksi voinut niin huonosti kuin mennessä, kai se pahoinvointipilleri auttoi. 

Kiitin takaisin Pargaan päästessä sydämeni pohjasta tätä miehistön tyyppiä ja hyvästelin laivan ikihyviksi. En varmaan koskaan ole ollut niin helpottunut jonkun päättymisestä. Pargassa ostin lisää Fantaa ja istuuduin rauhassa syömään maailman parhaalle sinä hetkenä maistuvan suklaajäätelön. Pakko oli saada verensokeri ylös. 

Yksin matkustaminen on - ja ei ole mukavaa, sillä on puolensa. Kun koet jotakin niin hienoa, sen haluaisi ehdottomasti kokea ja jakaa jonkun itselle tärkeän henkilön kanssa. Toisaalta aikaa voi käyttää miten huvittaa, ja hotellihuoneen saa vallata miten tahtoo. Sitä on oltava väkisinkin sosiaalinen ja otettava kontaktia reippaasti muihin ihmisiin. En kokenut sitä missään kohti negatiivisena, päinvastoin sain tutustua aivan mahtaviin ihmisiin joihin en seurassa olisi välttämättä niin edes tutustunut. 

Kuluja ei ole kukaan jakamassa ja kaiken kuullun sinun tulee ymmärtää itse. Yllättävän hankalaa on muistaa annettuja aikatauluja vaikka ne kirjoitettiin käsin kaikille nähtäväksi. Muisti on hyvä, mutta niin pirun lyhyt. Parga Valtos Beacheineen on kaunis kuin mikä. Huomaa kyllä, että se eroaa esimerkiksi Kreetan Plataniaksesta täysin. Platanias tuntuu suurkaupungilta verrattuna piskuiseen ja pittoreskiin Pargaan. Parga on hiljaisempi kalastajakylä, siellä asuu vakituisesti vain noin 3900 henkilöä. Se vei kuitenkin sydämeni ihan kokonaan.