Wild
Käytiin katsomassa perjantaina Wild ja en voi muuta sanoa kuin wow! Ihan ensimmäisenä minua kiinnosti nähdä tämä leffa Reese Witherspoonin vuoksi. Hän on Oscar-ehdokkaana tästä roolista, parhaan naisnäyttelijän sellaisen. Toisekseen minua kiinnosti tuo vaellusreitti. En ollut kuullutkaan tällaisesta Meksikosta alkavasta ja Kanadaan päättyvästä reitistä, Pacific Crest Trailista.
Kyllä Reese näyttelikin ihan älyttömän hyvin. Ehkä pikkaisen liioiteltua oli rinkan kanssa taistelu, aluksi ei saanut sitää millään hotellin lattialta selkään kunnes hetken päästä kävelikin sen kanssa ihan muitta mutkitta. Kivasti elokuvassa oli kuvattu, se tavaramäärä minkä saa selässään kantaa, siksi ehkä tuo rinkka-juttu. Se, kuinka elokuvassa muistellaan takaumin menneitä ja kuinka raadollisia jotkut kohtaukset ovat, tekevät tästä huikean katsottavan. Reesen jotkut kohtaukset hätkähdyttää, hän tosiaan antaa kaikkensa.
Siinä kohti leffaa kun Cheryl (Reese) törmää vaelluksen loppupuolella karkuteille lähteneeseen laamaan ja lopulta tämän kanssakulkijoihin, pieneen poikaan ja tämän isoäitiin, minua vietiin. Cheryl puhui pojan kanssa missä heidän molempien vanhempansa ovat ja kuinka poika kertoi, ettei saisi puhua niitä näitä ihan kaikkien kanssa. Poika ei lopuksi keksinyt enää muuta sanottavaa kuin, että hänen äitinsä oli laulaja ja, että haluaisiko Cheryl kuulla yhden, ja poikahan lauloi. Cheryl kuunteli liikutuksen vallassa, mutta pidätteli itseään. Kun matkalaiset olivat sanoneet toisilleen heipat ja poika isoäiteineen oli kadonnut näkyvistä, Cheryl lyyhistyi itkemään - ja niin itkin minäkin.
Cheryl lähti 4265 kilometrin mittaiselle vaellukselle antaakseen itselleen anteeksi, löytääkseen itseään, koittaakseen ymmärtää ja saada vihdoinkin surra. Hänen äitinsä oli kuollut syöpään 45-vuotiaana ja Cheryl harhautui tämän jälkeen huonoille teille. Hän turrutti pahaa oloaan viinalla, huumeilla ja seksillä tuntematomien kanssa - mikään ei tuntunut miltään, hän ei osanut surra. Hän tuli raskaaksi ja raskaustestiä ostaessaan hän näki opaskirjan Pacific Crest Trailista. Se jäi kytemään hänen mieleensä. Ja sinne hän lähti tehtyään abortin. Hän oli satuttanut itseään, myöskin rakkaimpiaan. Kaikki olivat kaikonneet hänen elämästään. Hän vaelsi reilu kolme kuukautta reitin alusta loppuun.
Reesen esittämä hahmo Cheryl on ihka oikea henkilö Cheryl Strayed)
Pystyin samaistumaan elokuvan päähenkilöön vähäsen liikaa. Elokuva kosketti todella. Isäni kuoli äkillisesti ollessani 14-vuotias, ja se jätti elämääni valtavan ison tyhjän aukon. Mulla meni kiinnostus kaikkeen, join ja riehuin, olin hankala lähimmilleni enkä välittänyt mistään yhtään mitään. Jopa tuo pieni poika muistutti menneestä, hän oli kuin oma hölpöttävä esikoiseni pienenä - hän puhui aina vaan, ihan kaikkien kanssa. Pitänee mennä uudemman kerran katsomaan tämä ja jännämään tämän kuun lopun oscareita. Upea, loistava, erinomaisen hyvä tarina.
Problem's don't stay problem's, they turn into something else.
Kyllä Reese näyttelikin ihan älyttömän hyvin. Ehkä pikkaisen liioiteltua oli rinkan kanssa taistelu, aluksi ei saanut sitää millään hotellin lattialta selkään kunnes hetken päästä kävelikin sen kanssa ihan muitta mutkitta. Kivasti elokuvassa oli kuvattu, se tavaramäärä minkä saa selässään kantaa, siksi ehkä tuo rinkka-juttu. Se, kuinka elokuvassa muistellaan takaumin menneitä ja kuinka raadollisia jotkut kohtaukset ovat, tekevät tästä huikean katsottavan. Reesen jotkut kohtaukset hätkähdyttää, hän tosiaan antaa kaikkensa.
Siinä kohti leffaa kun Cheryl (Reese) törmää vaelluksen loppupuolella karkuteille lähteneeseen laamaan ja lopulta tämän kanssakulkijoihin, pieneen poikaan ja tämän isoäitiin, minua vietiin. Cheryl puhui pojan kanssa missä heidän molempien vanhempansa ovat ja kuinka poika kertoi, ettei saisi puhua niitä näitä ihan kaikkien kanssa. Poika ei lopuksi keksinyt enää muuta sanottavaa kuin, että hänen äitinsä oli laulaja ja, että haluaisiko Cheryl kuulla yhden, ja poikahan lauloi. Cheryl kuunteli liikutuksen vallassa, mutta pidätteli itseään. Kun matkalaiset olivat sanoneet toisilleen heipat ja poika isoäiteineen oli kadonnut näkyvistä, Cheryl lyyhistyi itkemään - ja niin itkin minäkin.
Cheryl lähti 4265 kilometrin mittaiselle vaellukselle antaakseen itselleen anteeksi, löytääkseen itseään, koittaakseen ymmärtää ja saada vihdoinkin surra. Hänen äitinsä oli kuollut syöpään 45-vuotiaana ja Cheryl harhautui tämän jälkeen huonoille teille. Hän turrutti pahaa oloaan viinalla, huumeilla ja seksillä tuntematomien kanssa - mikään ei tuntunut miltään, hän ei osanut surra. Hän tuli raskaaksi ja raskaustestiä ostaessaan hän näki opaskirjan Pacific Crest Trailista. Se jäi kytemään hänen mieleensä. Ja sinne hän lähti tehtyään abortin. Hän oli satuttanut itseään, myöskin rakkaimpiaan. Kaikki olivat kaikonneet hänen elämästään. Hän vaelsi reilu kolme kuukautta reitin alusta loppuun.
Reesen esittämä hahmo Cheryl on ihka oikea henkilö Cheryl Strayed)
Pystyin samaistumaan elokuvan päähenkilöön vähäsen liikaa. Elokuva kosketti todella. Isäni kuoli äkillisesti ollessani 14-vuotias, ja se jätti elämääni valtavan ison tyhjän aukon. Mulla meni kiinnostus kaikkeen, join ja riehuin, olin hankala lähimmilleni enkä välittänyt mistään yhtään mitään. Jopa tuo pieni poika muistutti menneestä, hän oli kuin oma hölpöttävä esikoiseni pienenä - hän puhui aina vaan, ihan kaikkien kanssa. Pitänee mennä uudemman kerran katsomaan tämä ja jännämään tämän kuun lopun oscareita. Upea, loistava, erinomaisen hyvä tarina.
Problem's don't stay problem's, they turn into something else.
Kommentit
Lähetä kommentti