Samarian vaellus
Käytiin kesäkuun lopulla lempisaarellamme Kreetalla vaeltamassa vaihteeksi Samarian rotko läpi. Kolme vuotta ehti hurahtaa edellisestä kerrasta ja kyllä se vaan on edelleenkin ihan pirun tiukka patikoida.
Meitä onnisti säitten suhteen, täällä kotosuomessa hytistiin sateessa, ja me siellä Kreetalla saatiin nauttia Afrikan puhaltamista kuumista tuulista. Reissun alkupuolella oli ihan ennätyskuumaa. Otettiin siis ihan äkkilähtö Lomamatkoilta Kreetalle määrittelemättömällä hotellilla juurikin tämän masentavan kesäsään takia täällä. Meitä oli reissussa mies ja hänen poikansa sekä oma poikani ja minä. Olin hieman huolissani tulevasta majoituksesta, koska siitä ei ollut tietoa mihin majoituksemme asettuu. Pahin pelko oli se, että meidät sijoitetaan eri puolelle saarta. Meitä vanhempia se ei olisi haitannutkaan, koska saari on tuttu, mutta tuo nuoriso.
Pelko oli ihan turha, kun astuttiin lentokoneesta ulos Hanian aurinkoiselle ja lämpimälle kentällä ja saatiin tietää majoituskohde. Yhteinen hotellimme Spanou Apartments sijaitsi neljä kilometriä Haniasta Plataniaksen suuntaan Kato Daratsoksessa, ihan kiva pikku kylä, jossa on paljon enemmän elämää kuin esim. Malemessa. Ja mikä parasta, saimme hotellista vierekkäiset huoneistot. Juu, huoneistot. Molemmille seuruille (mies ja minä, ja pojat keskenään) ihan omat kaksiot. En koskaan ole etelän matkoilla asustellutkaan näin tilavasti :) Elikkä, voin mitä parhaimissa määrin suositella majoituspuolen osalta Lomamatkoja äkkilähtöä valitessa, eivät anna huonoa.
Samarian vaellus buukattiin paikallisesta autovuokraamosta, josta myös vuokrattiin pariksi päiväksi pirssit. Koko päivän kestävä patikointireissu maksaa 22 euroa + luonnonpuiston sisäänpääsymaksu 5 euroa + lauttamaksu 6,50 euroa patikoinnin päätteeksi Agia Roumelista Sougiaan. Päivä alkoi aamuvarhaisella klo 5:50 jolloin astuttiin sisälle meitä noutaneeseen bussiin. Hämmennys oli suuri koska paikallinen vaellusopas Thomas oli siellä meitä vastassa. Tismalleen samainen mies joka opasti meitä edelliselläkin vaelluksella. Hän (poikamme risti hänet uudelleen Teräsmieheksi) vaeltaa Samarian läpi joka ikinen päivä niin kauan kuin puistoon ihmisiä sisälle otetaan.
Mikä Samaria siis on? Se on Euroopan syvin ja pisin rotko, noin 18 kilometriä pitkä vaellusreitti Omalosin kylästä vuorenrinnettä alas rotkon läpi Agia Roumeliin Libyan meren rannalle. Vaelluksen aikana saavutetaan noin 35 000 askelmaa. Ensimmäisellä etapilla laskeudutaan noin kilometrin verran vuoren rinnettä alas. Tunnin vaellus antaa ensimmäiset viitteet omasta jaksamisesta. Jos polvet lyö pahasti loukkua ja vähänkään epäilyttää jaksaminen reitin läpi kannattaa kääntyä takaisin ylös. Puistoon mennään omin jaloin ja sielä myös pitää tulla ulos omin jaloin.
Samaria on kokonaisuus. Ensin yllättää sen valtava, massiivinen koko, seuraavaksi sen runsaspuustoiset, hyväkuntoiset vanhat metsät ja sitten lukematon määrä yksityiskohtia (jylhää maisemaa, kasvillisuus, kivinen polku kanjonin pohjalla, rotkon leveys, Samarian ilmasto, kirkas Samarian vesi, karuus) Ja lopulta koko vaelluksen suorittaneena sen vaikutus omaan itseensä niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla.
Kun lähdettiin etenemään alas rotkoon, menin mielestäni aika kovaa. Ensimmäisellä kerralla kolme vuotta sitten minua hirvitti ihan kamalasti, onhan se lähtö korkealla 1250 metrissä. Pelkäsin tuolloin jokaista askelmaa, että syöksyn alas rotkoon, mutta tällä kertaa en antanut tällaiselle ajattelulle mitään sijaa, halusin päteä poikien silmissä :) Ja aika helppoa se meneminen sitten onneksi olikin. Reidet oli kyllä jo ihan jumissa kun päästiin alas rotkoon ja varpaissa kävi jo pienoinen jomotus, mutta en antanut periksi. Minulla oli hyvät lenkkarit, mutta aika pian nekin alkoivat tuntumaan ahtailta. Jalat turpoaa helteessä patikoissa aika hyvin. Mutta niinkuin sanontu kuuluu "pain is temporary, giving ip is forever" annoin mennä eteenpäin suunnattomalla suomalaisella sisulla.
Samarian vaellusreitin varrella on kolme levähdyspaikkaa. Siellä huilaaminen tulee oikeasti tarpeeseen ja antaa kummasti lisävoimaa jaksaa. Levähdyspaikoilla on vesipisteitä joissa virtaa raikas samarian vuoriston vesi ja jota voi täydentää mukana oleviin pulloihin lisää. Samariaan ei siis tarvitse kantaa pullokaupalla omaa vettä mukaan. Tuona päivänä, 30.6.2015, jolloin vaelsimme luonnonpuiston halki, siellä haelsi myös 446 muuta patikoijaa. Se on kuulemma yhdelle päivälle vähän. Meille toki tuo määrä oli onni, koska polku on ahdas ja jonossa meneminen koko aika ei ole hyvä juttu. Vuoden aikana reitin vaeltaa 200 000 ihmistä.
Yksi onneton sattuma reissullamme kävi. Bussimme, joka meitä kuljetti, kosahti vuorenrinteelle ylämäessä noin 20 min ennen Omalosin kylää. Jouduimme odottamaan uutta bussia tunnin ajan siellä tien poskessa ennenkuin pääsimme jatkamaan matkaa. Muuten ihan ok, mutta lämpötila nousee koko ajan ja sillä on iso merkitys luonnonpuistossa patikointia aloittaessa. Tälle ei vain kertakaikkiaan mahtanut yhtään mitään, joten ei auttanut muu kuin odottaa.
Samariaksen reitin ehkäpä kuuluisin kohta on Sideportes elikkä Rautaportti. Se on vain muutaman metrin levyinen osio, jonka kohdalla vuorenseinämät nousevat 300 metriin. Siellä iski ihan epätodellinen olo, luonnonmuodostelmat ovat niin upeita. Samariaksessa on ihan oma luonto, jaksoin toistamiseen ihmetellä kuinka siellä vaan on niin vihreää vaikka helle oli kova ja karuus mitä on.
Olen niin tyytyväinen, ja kiitollinen että jaksoin tämän jälleen. Voitin todellakin itseni.
Meitä onnisti säitten suhteen, täällä kotosuomessa hytistiin sateessa, ja me siellä Kreetalla saatiin nauttia Afrikan puhaltamista kuumista tuulista. Reissun alkupuolella oli ihan ennätyskuumaa. Otettiin siis ihan äkkilähtö Lomamatkoilta Kreetalle määrittelemättömällä hotellilla juurikin tämän masentavan kesäsään takia täällä. Meitä oli reissussa mies ja hänen poikansa sekä oma poikani ja minä. Olin hieman huolissani tulevasta majoituksesta, koska siitä ei ollut tietoa mihin majoituksemme asettuu. Pahin pelko oli se, että meidät sijoitetaan eri puolelle saarta. Meitä vanhempia se ei olisi haitannutkaan, koska saari on tuttu, mutta tuo nuoriso.
Pelko oli ihan turha, kun astuttiin lentokoneesta ulos Hanian aurinkoiselle ja lämpimälle kentällä ja saatiin tietää majoituskohde. Yhteinen hotellimme Spanou Apartments sijaitsi neljä kilometriä Haniasta Plataniaksen suuntaan Kato Daratsoksessa, ihan kiva pikku kylä, jossa on paljon enemmän elämää kuin esim. Malemessa. Ja mikä parasta, saimme hotellista vierekkäiset huoneistot. Juu, huoneistot. Molemmille seuruille (mies ja minä, ja pojat keskenään) ihan omat kaksiot. En koskaan ole etelän matkoilla asustellutkaan näin tilavasti :) Elikkä, voin mitä parhaimissa määrin suositella majoituspuolen osalta Lomamatkoja äkkilähtöä valitessa, eivät anna huonoa.
Samarian vaellus buukattiin paikallisesta autovuokraamosta, josta myös vuokrattiin pariksi päiväksi pirssit. Koko päivän kestävä patikointireissu maksaa 22 euroa + luonnonpuiston sisäänpääsymaksu 5 euroa + lauttamaksu 6,50 euroa patikoinnin päätteeksi Agia Roumelista Sougiaan. Päivä alkoi aamuvarhaisella klo 5:50 jolloin astuttiin sisälle meitä noutaneeseen bussiin. Hämmennys oli suuri koska paikallinen vaellusopas Thomas oli siellä meitä vastassa. Tismalleen samainen mies joka opasti meitä edelliselläkin vaelluksella. Hän (poikamme risti hänet uudelleen Teräsmieheksi) vaeltaa Samarian läpi joka ikinen päivä niin kauan kuin puistoon ihmisiä sisälle otetaan.
Mikä Samaria siis on? Se on Euroopan syvin ja pisin rotko, noin 18 kilometriä pitkä vaellusreitti Omalosin kylästä vuorenrinnettä alas rotkon läpi Agia Roumeliin Libyan meren rannalle. Vaelluksen aikana saavutetaan noin 35 000 askelmaa. Ensimmäisellä etapilla laskeudutaan noin kilometrin verran vuoren rinnettä alas. Tunnin vaellus antaa ensimmäiset viitteet omasta jaksamisesta. Jos polvet lyö pahasti loukkua ja vähänkään epäilyttää jaksaminen reitin läpi kannattaa kääntyä takaisin ylös. Puistoon mennään omin jaloin ja sielä myös pitää tulla ulos omin jaloin.
Samaria on kokonaisuus. Ensin yllättää sen valtava, massiivinen koko, seuraavaksi sen runsaspuustoiset, hyväkuntoiset vanhat metsät ja sitten lukematon määrä yksityiskohtia (jylhää maisemaa, kasvillisuus, kivinen polku kanjonin pohjalla, rotkon leveys, Samarian ilmasto, kirkas Samarian vesi, karuus) Ja lopulta koko vaelluksen suorittaneena sen vaikutus omaan itseensä niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla.
Kun lähdettiin etenemään alas rotkoon, menin mielestäni aika kovaa. Ensimmäisellä kerralla kolme vuotta sitten minua hirvitti ihan kamalasti, onhan se lähtö korkealla 1250 metrissä. Pelkäsin tuolloin jokaista askelmaa, että syöksyn alas rotkoon, mutta tällä kertaa en antanut tällaiselle ajattelulle mitään sijaa, halusin päteä poikien silmissä :) Ja aika helppoa se meneminen sitten onneksi olikin. Reidet oli kyllä jo ihan jumissa kun päästiin alas rotkoon ja varpaissa kävi jo pienoinen jomotus, mutta en antanut periksi. Minulla oli hyvät lenkkarit, mutta aika pian nekin alkoivat tuntumaan ahtailta. Jalat turpoaa helteessä patikoissa aika hyvin. Mutta niinkuin sanontu kuuluu "pain is temporary, giving ip is forever" annoin mennä eteenpäin suunnattomalla suomalaisella sisulla.
Samarian vaellusreitin varrella on kolme levähdyspaikkaa. Siellä huilaaminen tulee oikeasti tarpeeseen ja antaa kummasti lisävoimaa jaksaa. Levähdyspaikoilla on vesipisteitä joissa virtaa raikas samarian vuoriston vesi ja jota voi täydentää mukana oleviin pulloihin lisää. Samariaan ei siis tarvitse kantaa pullokaupalla omaa vettä mukaan. Tuona päivänä, 30.6.2015, jolloin vaelsimme luonnonpuiston halki, siellä haelsi myös 446 muuta patikoijaa. Se on kuulemma yhdelle päivälle vähän. Meille toki tuo määrä oli onni, koska polku on ahdas ja jonossa meneminen koko aika ei ole hyvä juttu. Vuoden aikana reitin vaeltaa 200 000 ihmistä.
Yksi onneton sattuma reissullamme kävi. Bussimme, joka meitä kuljetti, kosahti vuorenrinteelle ylämäessä noin 20 min ennen Omalosin kylää. Jouduimme odottamaan uutta bussia tunnin ajan siellä tien poskessa ennenkuin pääsimme jatkamaan matkaa. Muuten ihan ok, mutta lämpötila nousee koko ajan ja sillä on iso merkitys luonnonpuistossa patikointia aloittaessa. Tälle ei vain kertakaikkiaan mahtanut yhtään mitään, joten ei auttanut muu kuin odottaa.
Samariaksen reitin ehkäpä kuuluisin kohta on Sideportes elikkä Rautaportti. Se on vain muutaman metrin levyinen osio, jonka kohdalla vuorenseinämät nousevat 300 metriin. Siellä iski ihan epätodellinen olo, luonnonmuodostelmat ovat niin upeita. Samariaksessa on ihan oma luonto, jaksoin toistamiseen ihmetellä kuinka siellä vaan on niin vihreää vaikka helle oli kova ja karuus mitä on.
Olen niin tyytyväinen, ja kiitollinen että jaksoin tämän jälleen. Voitin todellakin itseni.
Kommentit
Lähetä kommentti