Anne Frank, Never Forgotten

Hänen piti kirjoittaa kokemuksistaan ja elämästään - ryhtyä jopa journalistiksi - kirjoituksia, joita ei päässyt koskaan itse julkaisemaan. Hän antoi silti paljon enemmän. 

“Anna minulle anteeksi, jos en enää puhu sinulle tässä talossa. Ymmärrät varmasti, että ajatus kaikesta siitä, mitä täällä tapahtui, on minulle liikaa.” Nämä olivat Otto Frankin sanat, jotka hän lausui surun tukahduttamalla äänellä, kun Anne Frankin talo avattiin 4. toukokuuta 1960. Salainen liiteri (Secret Annex), jossa hän oli viettänyt yli kaksi vuotta perheensä ja neljän muun piileskelijän kanssa, oli siitä päivästä lähtien avoinna yleisölle. Otto Frank oli ainoa kahdeksasta piileskelijästä, joka selvisi holokaustista. Hän oli menettänyt vaimonsa ja lapsensa.

Salainen liiteri oli tyhjä, koska saksalaiset miehittäjät olivat tyhjentäneet sen pidätettyään sen kahdeksan asukasta elokuussa 1944. Vain muutama jälki muistutti siellä piileskelleistä ihmisistä: valokuvat, joita hänen tyttärensä Anne oli kiinnittänyt seinälle, kartta, johon hän oli merkinnyt liittoutuneiden joukkojen etenemisen Normandian maihinnousun jälkeen, sekä seinään piirretyt viivat, jotka osoittivat, kuinka paljon Margot ja Anne olivat kasvaneet piileskelyn aikana. Tietysti siellä oli myös kirjahylly, joka peitti sisäänkäynnin piilopaikkaan. Otto Frank halusi, että salainen liiteri pysyisi tyhjänä: “Sodan aikana kaikki vietiin pois, ja sellaisena haluan sen jättää.”

Anne itse kutsui salaisessa liiterissä viettämäänsä aikaa “ajattelun vuosiksi”. Hän luki ja kirjoitti paljon yli kahden vuoden piileskelyn aikana. Hän kirjoitti ajatuksiaan paperille hyvin erilaisista aiheista: juutalaisiin kohdistuneesta vihasta, naisten asemasta sekä luonnosta ja Jumalasta. 11. huhtikuuta 1944 Anne kirjoitti surullisena: “Jonain päivänä tämä kauhea sota varmasti päättyy, ja me olemme jälleen ihmisiä emmekä vain juutalaisia!”

Olen koululaisena lukenut Anne Frankin päiväkirjaa useita kertoja, miten hyvin ja tarkkaan hän kirjoitti heräämisestä naiseuteen, seikkaperäisesti Annexin muista asukkaista, päivien rutiineista, haaveistaan sekä ihastumisestaan Peteriin. Olen katsonut dokumentteja ja elokuvia. Kävin Auschwitzissa heinäkuussa 2022 ja nyt vihdoinkin Anne Frankin talolla Amsterdamissa, jossa hän eli piilossa natseilta kaksi vuotta ja yhden kuukauden. 

En voinut ymmärtää seistessäni siellä Annen ja Fritz Pfefferin todella pienessä ja pimeässä huoneessa miten he ovat ikinä jaksaneet - toki kyllä sitä vain jaksaa jos vaihtoehtona on kuolema. Onneksi Annella oli halu ja taito kirjoittaa. Tunsin tuossa pimeässä huoneessa, jota valaisi vain himmeä hehkulamppu, suurta surua. Välillä asunnossa on tunnettu kovaakin pakokauhua, mutta sekin aivan hipihiljaa, kun alakerrasta oli kuulunut askeleita ja ääniä. Oliko se gestapo, poliisi vai murtovaras? 

Talolla näin tuon kuuluisan kirjahyllyn, jonka takaa paljastuivat hyvin jyrkät portaat ylös, tuli vielä toisetkin portaat. Etenin valtavan ihmismassan tahdissa, joka ärsytti minua. Olisin halunnut jäädä pitemmäksi aikaa juurikin tuonne Annen huoneeseen, jotta kuulisin kirkonkellojen kuminan, mutta jotenkin en kehdannut jäädä sinne vain seisomaan. Näin jälkikäteen mietittynä, en ymmärrä miksen vain jäänyt. Huoneessa oli sirot keltaiset tapetit ja seinillä Annen itse sinne laittamia kuvia näyttelijöistä ja kuninkaallisista. Olisin kovasti halunnut päästä aivan ylös ullakolle, josta Anne katseli ulkona olevaa hevoskastanjaa ja taivasta. Ikkunan alla Anne sai ensisuudelmansa. Olisin todella halunnut nähdä ikkunan ja maiseman. Mutta sinne ullakolle ei päässyt. Mutta näin museossa  pesuhuoneen, WC:n, keittiön ja oleskelutilan, kaikki rakenteet olivat siinä kunnossa kuin se siellä aikoinaan oli, ainoastaan huonekalut puuttuivat. Näin Annen päiväkirjoja, ja miten kaunis käsiala hänellä olikaan. Näin aukeaman kirjasta, jonne Anne oli isänsä kehotuksesta kirjoittanut parhaita paloja lukemistaan kirjoista. 

Anne kuunteli viereisen Westerkerkin kirkon kirkonkellojen sointia, tuoden hänelle lohtua ja toivoa vapaudesta. Kuuntelin tuon saman kirkon kellojen kuminaa Anne Frankin talon edustalla miettien, ettei tämä maailma muutu koskaan. 

Vierailin Anne Frankin talolla maanantaina 25. toukokuuta 2026.