Espanjasta Ranskaan, Voilà!

Vuorotteluvapaata on nyt takanapäin reilu kaksi kuukautta, noin neljä kuukautta on vielä edessäpäin. Tuntuu, että aika menee edelleen liian nopeasti. On ollut valtava etuoikeus saada toteuttaa tämä vapaa. Tällä hetkellä istun huoneistohotellimme sohvalla Etelä-Ranskassa aivan Saint-Tropezin vieressä Fréjusin kaupungissa. Ulkona on tänään sateinen ilma. On aamu, kello on 9.30, juon kahvia. Ehkäpä minulla olisi nyt hetki aikaa kirjoittaa.

Tästä on rannikolle, Ranskan Rivieralle matkaa noin neljä kilometriä. Ajoin eilen poikani kanssa täältä Saint-Tropeziin ja nautin aivan suunnattoman paljon maisemista. Tie rantaa myötäillen on mutkainen ja sitä saa ajaa ainoastaan 50 km/h. Koko aika on kuitenkin joku ranskalainen besserwisser perässä ja vauhtia on pakko pitää enemmän yllä. Täällä ei säästetä töötin käytössä, vilkun käytössä kylläkin. Liikenneympyrät on mielenkiintoisia. Niihin tunnutaan ajaa tuhatta ja sataa, ja ehkä sitten jarrutetaan talla pohjassa jos joku on selvästi jo siellä edellä, muutoin mennään kuin Alain Prost. Tässä on tullut koettua jo monta sydän kurkussa -kohtausta, kun on saanut miettiä pysähtyykö se vasemmalta tuleva auto vai ei. Vielä toistaiseksi on pysähtynyt. Samalla tuntuu, että suomalainen rekkari aiheuttaa jonkin näköisen kilpailuefektin. Ohi on päästävä, oli alla sitten millainen kiesi tahansa. Diesel on täällä Ranskassa myös huomattavasti kalliimpaa kuin Espanjassa (1.90 eur). Myös kaikki muukin on paljon kalliimpaa (elintarvikkeet). 

Kaikilla vapailla hiekkakentillä pelataan petankkia kellonajasta riippumatta, sitä on mielenkiintoista seurata. Aina on joukkeita jossakin kisaamassa. Tämä on selvästi Ranskan kansallislaji. Pariisissa järjestetään tänä kesänä Olympialaiset ja se näkyy katumainokissa ja myymälöissä markkinoitavina tuotteina. 

Lähdimme etenemään 22.3. Espanjan Marbellasta kohti Granadan kaupunkia, joka sijaitsee Marbellasta 183 kilometrin päässä pohjoisempana. Maisemat olivat hulppeita vuoristomaisemia. Yöllä ennen lähtöämme Afrikasta kantautui tuulen tuomana hentoista hiekkaa, joka tuntui kaivautuvan joka paikkaan. Musta auto ei ole tällaisina päivinä hyvä - se ei todellakaan ole enää musta. Mikään muukaan väri ei enää pidä paikkaansa, aivan kaikki on punertavan hiekan peitossa. Pidin Granadan vanhan kaupungin tunnelmasta todella paljon. Oli perjantai ja ihmiset olivat selvästi lähteneet vapaalle. Tunnelma oli rento. Kävelin vanhaa kaupunkia myötäillen ylös kukkulalle, josta näkin suoraan Alhambraan. Ihmiset olivat kerääntyneet sinne ihastelemaan maisemaa. Muutama katusoittaja soitti kitaraa ja lauloi Espanjalaisia lauluja, ilta ei olisi voinut olla parempi. Se jäikin hyväksi muistoksi Alhambrasta. Tuonne olisi tullut ostaa pääsyliput jo kauan aikaa ennen, se on yksi Espanjan suosituimmista nähtävyyksistä. 

Seuraavana päivänä ajoimme halki Sierra Nevadan vuoriston kohti Alicantea. Miehellä ja pojallani Samilla odotti lento Suomeen. Sami ajoi melkeimpä koko matkan miehen torkkuessa takapenkillä ja meno oli joutuisaa. Asettauduimme AirBnb-asuntoomme Santa Ponassa Alicanten lähettyvillä. Santa Ponassa tuntui viihtyvän enimmäkseen eläkeläisiä päivälenkillään koiriensa kanssa, muutoin kaupunginosa oli todella kuollut. Rannalle oli lyhyt matka, ja bussipysäkille, josta pääsi Alicanten keskustaan. Sunnuntaina 24.3. sanoimme hetkeksi heipat miehelleni, hänellä odotti muutama läsnäpalaveri Suomessa, joten hänen oli pakko matkustaa. Sami lähti samaan aikaan jatkamaan omaa arkeansa. Kyllä pitää sanoa, että ikävä oli todella kova. Jäin yksin viisivuotiaan poikani kanssa, ja meidän tuli jatkaa vuorotteluvapaa-arkeamme hetken aikaa aivan kaksin. Kävimme rannalla ihmettelemässä sinne ajautuneita meduusoita ja Alicantessa huvipuistossa ja vanhassa kaupungissa. En muistanutkaan miten kiva paikka Alicante on vaikka ei se suuren suuri olekaan. Viikko vierähti kuitenkin kaksin lapsen kanssa todella nopeasti ja ei aikaakaan kun mies oli jo takaisin. Kävimme katsomassa Guodalestin linnaa lähellä Benidormia. Benidormin kaupunki näytti hyvinkin surrealistiselta ohi ajaessamme. Kaupunki tuntuu olevan täynnä toinen toistaan korkeampia pilvenpiirtäjiä ja minä mietin pienessä päässäni, miksi ihmeessä. 

Alicantesta etenimme 1.4. Costa Bravan rannikolle l'Escalan kaupunkiin. Matka tuntui kestävän ikuisuuden useissa valtavissa ruuhkissa, mutta etenimme kuitenkin. Lähdimme ajamaan aamulla klo 10 ja olimme perillä klo 19.45, matkaa oli hieman alle 700 kilometriä. l'Escala on oikea aarre taiteilija Salvador Dalin ystäville. Tuolta ajaa kolmeen eri kohteeseen (Salvador Dalin museo, hänen kotitalonsa ja Gala Dalille ostamansa linna) alle tunnissa. Museo on todella hulppea ja mielenkiintoinen. Sinne kannattaa mennä vaikka ei taiteesta niin välittäisikään, itse rakennus on jo huikea. Ajoin Dalin talolle itsekseni ja nautin aivan suunnattoman paljon. Talo sijaitsee vuorennyppylän takana ja sinne saa ajaa piskuista kiemurtelevaa serpentiinitietä myöten. Tie oli todella kapea ja aluksi minua ihan pelotti. Takaisin päin ajaessa onneksi vain nautin. Se oli ihanaa. Salvador Dalin talo oli myös upea nähtävyys. Sinnekin tulisi ostaa liput etukäteen, mutta sain kun sainkin ostetuksi lipun ja pääsin mielenkiintoista taloa puutarhoineen kiertämään. Viimeisimpänä löytönä, ihan vahingossa, löysin linnan Púbolista 22 kilometrin päästä, jossa Dali on asustellut Galan kanssa. Välillä Gala asui siellä jopa yksin ja Dali sai vierailla siellä ainoastaan kirjallisesta kutsusta. Linnassa on myös krypta, joka toimii Galan viimeisenä leposijana. Salvador tuli haudata myöskin tänne, mutta hän päätti Galan kuoleman jälkeen, että haluaa viimeisen leposijansa olevan teatterimuseossaan Figueresissa. Voisin sanoa, että hurahdin kolmeksi päivää ihan täysin Salvador Dalin pauloihin ja olihan tuo aivan ihanaa. Kävimme myöskin reissun Gironassa, jossa pääsin hieman Game of Thronesin jalanjäljille. Girona on upea kaupunki. 

Perjantaina 5.4. lähdimme edelleen etenemään. Ajoimme kohti Ranskaa. Kävimme ajamassa läpi Galamusrotkon, joka oli kyllä todella huikea, mutta ei ehkä mielestäni päihittänyt millään Gardajärvellä olevaa todella kaunista Tremosine Sul Gardaan johtavaa tietä. Galamusin rotko on ainoa rotkotie Ranskassa joten se kannattaa kyllä nähdä. Sinne vuorenrinteeseen on rakennettu pieni kappeli, joka on kuulemma todella maaginen paikka. Kappelille pääsee kävelemään polkua pitkin vuoren rinnettä myötäillen, polku on merkitty Madonna-patsain. Hauskaa oli ajaa tuonne Galamusrotkolle. Etenimme kauniiden viinipeltojen ohitse, sekä pienen kylän, jossa oli niin pieni silta, että edes sanomalehden sivu ei olisi enää mahtunut auton ja sillankaiteen väliin. Jouduimme kerran peruuttamaan, kun vastaan tuli kaksi autoa joiden annoimme mennä suosiolla ohi. Nauroimme. Galamusrotkolta ajoimme vielä eteenpäin 24 kilometriä majapaikkaamme Quillanissa jossa huilasimme yön. Tie tuonne oli hyvin kaunis myötäillen jokea, ajoimme myöskin jonkinlaisessa rotkossa hetken. Ihailin piskuisia ranskalaisia kyliä ja vanhoja ränsistyneitä taloja ikkunaluukkuineen. 

Sunnuntaina ajoimme Plan-de-la-Tourin kylään, jonka liepeillä sijaitsee Johnny Deppin oma pieni kylä. Tuo Johnny Deppin historiallinen kylä käsittää 15 hehtaaria, sisältäen useita eri rakennuksia, käsittäen noin 18 huonetta kylpyhuoneineen. Tilan arvo on noin 45 miljoonaa. Kylässä on kaksi uima-allasta, skeittiramppi, lasten leikkihuone, Chez Marceline-ravintola, baari, kappeli (joka on tosin muutettu vierashuoneeksi ja jonka entinen rippituoli on muutettu vaatekaapiksi), kuntosali, ateljee, 300 vuotta vanhoja oliivi- ja tammipuita ja mitä vielä) 

Eilen käveleskelimme pitkin Saint-Tropezin piskuisia kujia. Täytyy sanoa, että vanha kaupunki on kyllä upea ja siellä aistii vanhaa Rankalaista tunnelmaa. Hassua oli se, että entinen formulakuski Mika Salo tupsahti eteemme ja olihan tuo ikuistettava kuviin. Hauskaa. 

Niin toivoisin, että pystyisin enemmän kirjoittamaan syvällisemmin omista ajatuksistani ja havainnoistani tällä matkalla, kuin vain tällaista päiväkirjamaista tarinaa. Kirjoittaminen vaatii yllättävän paljon aikaa. Tätäkin tekstiä olen kirjoittanut jo yli tunnin ja se on paljon aikaa viisivuotiaan lapsen äitinä. Haavemaailmassani kirjoittelisin aina itse kohteessa, kuten Salvador Dalin Púbolin linnan puutarhan penkillä taikka kahvikupposen äärellä kauniissa Plan-De-La Tourin kahvilassa mutta tähän on tyytyminen, enkä kylläkään valita. Kirjoittelen sitten myöhemmin muistelmia ja ajatuksia joita pulpahtaa mieleeni. 

Seuraavaksi tämän sateisen aamupäivän johdosta lähdenkin pesemään pyykkiä. Huoneistohotelleissa on joskus luksuksena oma pesukone omassa huoneistossa, mutta tässä huoneistossa sitä ei ole. Pieni ehostautuminen siis, ja respan kautta pyykinpesulle. Au revoir.