Viva Marbella

Meillä taitaa olla kaikki hyvin. Miehelle tuli notifikaatio suorituksen (tosin osittaisesta) saapumisesta, ja voimme jatkaa huojentunein mielin tätä puolivuotista paatosta ulkomailla. Mutta kyllä tämä on ollut aivan älyttömän stressaavaa. Kotimaassa tietty olisi ollut sama homma, mutta täällä Espanjan perukoilla on joutunut hieman eri tavoin pohtimaan asumista, ja jopa mahdollista kotiinpaluuta. Onneksi Malagan lentoasema on lähellä. 



Onneksi Andalusian aurinko on lämmin ja auttaa pitämään ajatukset positiivisina. Olemme viettäneet paljon aikaa Marbellassa ja Esteponassa. Kyllä pitää sanoa, että Marbellassa jos missä, raha liikkuu. Satama Puerto Banus on täynnä toinen toistaan hienompia aluksia, ja satamaan tulee aika ajoin näyttäytymään Lambourghineja, Rolls Royceja ja Ferrareita. Ihmiset kävelevät Birkin-laukut kädessään ja selvästi tulevat esille vaurauksiensa kanssa. Me ruokimme satamassa kaloja. Otimme pienen leipäpussin mukaan ja siellä poika hyvin tyytyväisenä sai askaretta päiväänsä. Poika halusi myös erään kerran ostaa leikkirahaa, ja halusi esitellä setelinippua kaikille vastaantulijoille, meillä ja muilla oli tosi hauskaa. 

Hotellimme Esteponassa on nimeltään Macdonald Villacana Resort. Tämä on oikein ihana hotelli. Meillä on oma huoneisto pienen kaupan (Lisa´s Shop) yläpuolella. Huoneistomme käsittää keittiön, olohuoneen, kaksi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta (molemmissa oma kylpyamme) ja ison terassin. Tämä on ollut aivan ihana. Ulkona papukaijat visertävät kilpaa pesänrakennuspuuhissaan. Aamuisin naapuritalon kukko kajauttelee tuon tuosta kukkokiekuut ja iltaisin jokin jännä, meille tuntemattoman linnun ääni valtaa alan. Päivisin käymme Esteponassa, Puerto Banuksessa ja Marbellan vanhassa kaupungissa. Iltapäivisin lekottelemme uima-altaalla ja porealtaalla. Olemme tehneet päiväretken huikeaan Rondan kaupunkiin, joka on kuulu korkeasta sillastaan. Kävimme ihastelemassa Marbella Club Hotellia, jossa kuninkaallisiakin on yöpynyt, oli se huikea paikka. Esteponan rantabulevardilla on aivan ihana lasten leikkipaikka, jossa Oscar tykkää leikkiä paljon. Marbellan sataman lähellä on yksi myös, mutta se on huomattavasti vaatimattomampi. Kävimme me eräs ilta jopa katsomassa Antonio Banderasin taloa Los Monteroksessa lähellä Marbellaaa. Talo on oranssin värinen ja tietysti sijaitsee suljetulla luksusalueella, toisaalta taloa pääsee katselemaan hyvin rannan puolelta. Ranta on hyvin pelkistetty, kuten rannat täällä yleensäkin. Täältä puuttuu Portugalin uskomaton rantojen kauneus. Keräsin Banderasin villan edestä rannalta mukaani muutaman simpukankuoren muistoksi kotiin, ja Oscar leikki meressä ihmettelen miksei siellä ole aaltoja. 













































































































Kommentit