Coldplay 12.7.2023 - Göteborg, Ullevi

Ehkä yksi hienoimmista konserttielämyksistäni - Madonnan konserttien lisäksi - ajoittuu viime vuoden heinäkuulle Göteborgissa. Olimme ystäväni Maaritin kanssa aiemmin jännittäneet hermomme riekaleiksi jonottaessamme lippuja Coldplayn Milanon konserttiin. Vietin tuolloin keväällä yhden kokonaisen päivän töissä jonottaen lippuja - täysin turhaan. Tuo sai jo absurdit mittasuhteet. Olin aamulla jonossa noin reilu viidestuhannes ja iltapäivällä tuhannes. Lähdin töistä avoin läppäri sylissäni. Kuljin sen kanssa läpi kaupungin. Ticketmasterin sivua ei saanut päivittää, taikka muuten menettäisi paikkansa jonossa. Olin taktisesti valmistautunut ajamaan kotiin pitempää reittiä, koska tiesin että kääntyessäni Vanhalta Turuntieltä (moottoritien sijasta) Porintielle tulisi siellä katvealueita, eikä netti toimisi. Pääsin lähemmäs kotia, ja minut potkittiin sivustolta täysin kylmästi pois, kaikki liput oli myyty. Kaikki 80 000 lippua! Tuo oli minulle ehkä suurempi pettymys kuin jonottaessani Lippu.fin jonossa kesällä - kokonaista kolme aamupäivää, ja vielä lomalla Euroopassa. Saatoin ehkä lausua muutaman kirosanan kun lippuja alettiin jossakin kohti myymään dynaamisella hinnoittelulla, mutta eipä tuolloinkaan ollut mitään saumaa saada lippua. 



Sitten otimme Maaritin kanssa keväällä uuden vaihteen silmään, ja päätimme, että liput otetaan ihan mistä tahansa saadaan. Kokeilin Göteborgia, ja Voilá, meillä oli samantien kaksi (ja vielä edullista sellaista) lippua seisomapaikoille permannolla. Ei mitään ongelmaa. Kiljuttiin ehkä hetki. 

Finnkinon leffateattereihin tuli huhtikuussa tarjolle kaksi esitystä Coldplayn Music of the Spheres konserttitaltiointiin Buenos Airesista. Ostettiin liput 23.4. näytökseen ja oltiin ihan fiiliksissä. Salissa kaikki istuivat kiltisti paikoillaan, ehkä hieman toista jalkaa heiluttaen - meidän oli Maaritin kanssa pakko liikkua enemmän. Tämä on hyvin tyypillistä kilteiltä ja tunnollisilta Suomalaisilta. Katselin samaisena iltana instastoryja ympäri maailmaa, lähetys kun esitettiin monissa kaupungeissa yhtä aikaa ja esim. Filippiineillä penkit sai kyytiä ja ihmiset ihan tosissaan tanssivat siellä paikallisessa elokuvasalissa. Tunsin pienoisen pettymyksen tunteen rinnassa. Konserttielokuvaa oli kuitenkin huikeaa seurata tietäen, että kohta pääsisi itsekin kokemaan livenä saman. Taltioinnissa Chris Martin luetteli kaikki kaupungit, joissa parasta aikaa elokuvaa seurattiin ja se sai Ison Omenan teatterissa aikaan pienen kuahahduksen. Suomalaiset ei vain osaa tätä. 

Sitten pitkin alkaa katselemaan lentolippuja, ja se ei ollutkaan helppo homma se. Helsingistä lentää kesällä yllättävän huonosti Göteborgiin, ja kalliilla. Mietimme maata pitkin matkustamista, mutta se olisi käynyt liian raskaaksi, eikä ollut oikein aikaakaan. Maaritin onnistui kuitenkin löytämään meille ihan siedettävään hintaan lennot ja hotellin, ja kaikki hyvin. 

Olimme ennen lähtöpäivää tilanneet Nummelan kukkakaupasta meille kukkaseppeleet päihimme. Halusimme korostaa kesää, kauneutta ja hyvää fiilistä. Seppeleet olivatkin oiva valinta. Niitä ihasteltiin, ja meistä otettiin jopa salaa kuvia. Ne päässä vietimme koko päivän ja ihanan illan Nummelasta Göteborgiin. 

Olimme myöskin jännittäneet säätä, Göteborgissa oli satanut kaatamalla juuri ennen tuloamme. Mutta jännitys oli täysin turha, ilma oli melkein helteinen eikä sateesta ollut enää tietoakaan. 

Konsertti oli upea. Ihastelin vain sitä valomerta mikä syntyi ihmisillä käsissään olevista valorannekkeista, se oli hypnoottista. Konsertti kesti yli neljä tuntia ja aika meni kuin siivillä, liian nopeasti. Meillä ei ollut mitään saumaa päästä lähellekään lavaa, muttei se haitannut yhtään. Olimme itse asiassa aika takana stadionin takaosaa, mutta se oli vain hyvä juttu. Porukka bailasi ihan täysillä mukana. Konsertin loppupuolella kokoonpano tuli esiintymään pienelle pyöreälle lavalle juurikin stadionin takaosassa, ja aivan meidän viereemme. Siinä me saimme katsella heitä esiintymässä parinkymmenen metrin päässä, olin pyörtyä. Tiesin tästä kylläkin etukäteen juurikin katsomamme elokuvan myötä, oli hyvä että näimme sen. 

En yhtään ihmettele sitä hypetystä mikä pyörii Coldplayn ympärillä. Ympäri maailman konsertit on loppuunmyytyjä. Suomeen tulee ensi kesänä ennätykselliset neljä keikkaa. 

Göteborgin Ullevin konsertti päättyi ilotulitukseen, olin niin onnellinen. Tämä konsertti ei unohdu. 

Coldplay, Music of the Spheres 12.7.2023 soittolista: https://www.setlist.fm/setlist/coldplay/2023/ullevi-stadium-gothenburg-sweden-5ba71f4c.html








































Kommentit