London in my heart

Pidennetty viikonloppu melkein minuuttiaikataululla Lontoossa takana (en suosittele, mutta onnistuu). On Lontoo vaan niin ihana kaupunki, ei siitä pääse yli eikä ympäri ja tekisi mieli matkustaa heti sinne uudelleen. Ilma oli suorastaan helteinen, joten kesästä pääsi vielä nauttimaan paremmin kuin hyvin. Matkaan sisältyi useita ihania keskusteluja hyvän ystäväni kanssa, valtavan upeaa historiaa, maistuvaa italialaista ruokaa, ihmisvilinää, kauniita kohtaamisia ja häkeltymistä, sekä liikutuksia teattereissa.

Meillä kului Buckinghamin palatsissa melkein kuusi tuntia ja aika meni silti kuin siivillä. Ei sitä pysty sanoin kuvailemaan miten hieno esim. Picture Gallery on. Salissa on toinen toistaan hienompia teoksia 1500-luvulta lähtien - kalusteet, koristeet, kaikki, mittaamattoman arvokas. Näimme Kuningas Charlesin ja Camillan kruunajaisasut. Camillan puvunhelmaan on kullalla kirjailtu kaksi rakasta koiraansa, ja viitassaan on lukuisia erilaisia kasveja joista hän pitää. Itse mietin Charlesin asua katsellessani, että ei ihme kun mies näytti kruunajaisissaan niin tympeältä, vaatteita oli kerroksittain paljon ja vielä turkisviitta päällä, kruunusta puhumattakaan. Uskon kuinka kruunajaisissa vastuu alkoi painamaan, sekä vaatteet - mutta joo, hulppeaa.

Windsorin linna näkyy kauas junalla Lontoosta päin tultaessa. Matka sinne ei ole kovinkaan pitkä, vaikka junaa pitää vaihtaa Sloughissa. Vieläkin näen silmissäni ne haarniskat ja Elisabethin viimeisen leposijan, ei noita kyllä unohda, linnasta puhumattakaan. Windsorin linna on yksi ehkä hienoimmista linnoista joita olen nähnyt. Toinen toistaan hienommat huoneet täynnä Rembrandia ja ties ketä taiteilijoita, mahtavia taideteoksia 1500-luvulta lähtien, upeita lahjoja ulkomaisilta päämiehiltä Elisabethille ja Philipille. Aivan käsittämättömiä haarniskoja 1600-luvulta, satoja edelleenkin toimivia käsintehtyjä kelloja, huonekaluja, mitä vielä..

Olen todella positiivisesti yllättynyt englantilaisten vilpittömästä ystävällisyydestä ja toisten huomioonottamisesta. Juurikin Windsorin juna-asemalla eräs nuorimies käveli vanhemman naisen perään ilmoittaen tälle, että voisi istua paikalleen jossa hän oli. Kun nainen kohteliaasti kieltäytyi, tämä nuorimies vielä varmisti, että oliko tämä nyt ihan varma. Tämän nuoren oli pakko olla Etonista.

Tuona samaisena päivänä myös, ainoan kerran koko reissulla, meinasin sanoa tympeästikin eräälle oppaalle St. Georgen kappelissa. Opas seisoi Kuningatar Elisabethin haudan edessä, ja blokkasi näkymän ”mukamas epähuomiossaan” vartioidakseen tähän syvennykseen tulevaa näkymää samalla hoputtaen valtavaa ihmisvirtaa etenemään eteenpäin. Pyysin häntä ystävällisesti ihan itse siirtymään sivuun, koska tottakai kaikki pysähtyivät siihen hetkeksi nähdäkseen haudan. 

Kuningatar Elisabethin ja Philipin leposijat sijaitsevat St. Georgen kappelissa, alttarin vasemmalla puolella. Pieni syvennös, jota kai jonkinnäköiseksi holviksikin voi kutsua, on hyvin pelkistetty. Hauta on keskellä holvin lattiaa. Rest in Peace.

Kensingtonin palatsiin on aina ihana mennä, siellä on hyvin usein mielenkiintoisia näyttelyitä. Tällä kertaa oleva Crown to Couture oli Fabulous.

Ian McKellenin Frank & Percy oli todella hauska. Hyvin tuo Ian vielä jaksaa 85-vuotiaanakin. Nokkela tarina kertoo odottamattomasta suhteesta kahden miehen välillä. Frank and Percy antoi McKellenille hyvän tekosyyn kuunnella poppia ja tanssia lavalla sateenkaarihameessa ja T-paidassa, jossa teksti ”Some People Are Gay - Get Over It”, niinpä! Next to Normal oli voimakas, mutta hyvin kaunis kertomus monimutkaisesta ja tuskaisasta surusta lapsen menetyksen jälkeen. Ehkä tulevilla reissuilla sitten jotain kevyempää katsottavaa.

Ja kuin iinä pisteen päällä reissun huipensi lentokoneessa katsottu Netflixin leffa ”Love at First Sight elikkä Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea”, jota on kuvattu Lontoossa. En olekaan aikaisemmin itkenyt koneessa.