Johnny Depp - Point of view

Seurasin miljoonien muitten ihmisten tavoin Johnny Deppin oikeudenkäyntiä silmä tarkkana illasta toiseen. Huokaisin syvään kun oikeudenkäynti pääsi vihdoinkin päätökseensä monen viikon kuluttua. Oikeus voitti. Amber Heard puhui liian monta kertaa asiota ristiin, kierteli, uskotteli valheita faktoina, ivaili ja käytti sarkasmia - oikeudessa. Jos ihminen kokee väkivaltaa, hän ei hymyile seuraavana päivänä televisioshowssa. En tietenkään tätä omakohtaisesti tiedä, onneksi, mutta uskoisin hyvin vahvasti näin. Oikeudenkäynti oli raakaa ja julmaa, siellä käytiin kaikki pienimmätkin likaiset yksityiskohdat läpi. Onneksi se on ohi. 

Itselleni Pirates of the Caribbean-elokuvat eivät ole oikein sykähdyttäneet koskaan. Leffat ovat olleet ihan ok viihdettä, mutta eivät ole koskaan kuuluneet itselleni mihinkään parhaimmistoon. Pidän todella paljon seuraavista Johnny Deppin elokuvista: Gilbert Grape, Finding Neverland - Tarinan lähteillä, Public Enemies, Pieni suklaapuoti ja Salainen ikkuna. Katsoin mielenkiinnosta elokuvan Rommipäiväkirjat, jonka aikana Johnny ja Amber rakastuivat, se oli ihan kamala, mutta mikäs siinä, erittäin kaunis nuoripari. 

Kesällä 2018 tuli mahdollisuus päästä katsomaan Johnny Deppiä Hollywood Vampires -kokoonpanon tuomana Helsingin Kaisaniemen puistossa. Pakkohan se oli käyttää tilaisuus hyväksi. Tuolloin yleisölle esiintyi hyväntuulinen ja komea mies, joka todellakin osasi soittaa, ja laulaa. Ja tänä kesänä, kuin kukkana kämmenellä pisteenä iin päällä heti oikeudenkäynnin päätyttyä (kuin kiitokseksi) hän tuli esiintymään Suomeen Jeff Beckin tuomana. Ostin lipun heti kun tieto tästä tuli, ei vain ollut muuta vaihtoehtoa. Hänet oli nähtävä taas. 

Johnny osaa omalla karismaattisella tavallaan ottaa yleisönsä, pienet eleet, hyväntuulisuus, huomioit ja hymyt tekevät sen jutun. Ja hän osaa ihan oikeasti soittaa ja laulaa, kitara vaihtui useasti biisien vaihtuessa. Ainut miinus keikalle oli sen lyhyt kesto. Olin valmistanut keikalle plakaatin ja pohdin sen mukaan ottamista. Onneksi otin. Johnny Depp huomasi sen ja osoitti arvostusta tämän jälkeen - suoraan minulle, omg! (katso tämä video, kohta 0:27)

Tässä kirjoitukseni Hollywood Vampiresin keikasta vuonna 2018. 













Kommentit