Pahimmat ruuhkavuodet ever

(Seuraava teksti sisältää isomman luokan valitusta, ole hyvä ja skippaa, jos et halua ahdistusta päivääsi)

Mulla on niin valtava stressi, että mun pää voisi räjähtää. Tai siis kirjaimellisesti ei paljoa puuttuisikaan, että kuuluisi vaan poks. Olen kohta menossa lääkäriin epäilynä poskiontelontulehdus. 

Mun pitäisi muuttaa tämän blogin nimeksi Pahimmat ruuhkavuodet ever. Tänä aamuna katkesi kamelinsilta kun huomasin kalenterista (pojan päiväkotikalenteri, jonka olen saanut synkatuksi hienosti omaan kalenteriini), että pojalla olisi  t ä n ä ä n  päiväkodissa valokuvaus. Tästä oli tullut jopa eilen miehelle sähköpostia. Itku pääsi samantien. Oon niin turhautunut ja poikki! 

Ensin sairastui viime viikolla poika, ja toki heti hänellä korvatulehdus. Sitten sairastuin minä ja nyt on mieskin kipeänä. Mulla nousi sunnuntaina kuume 38.6 asteeseen ja eilenkin oli kuumetta 38.2. Sanoisinko, että olo on vähintäänkin erittäin huono. Sain onneksi sunnuntaina levätä, mutta muutoin se ei ole tullut kyseeseen. Paraneva poika vaatii koko ajan huomiota, pitää leikkiä ja lukea, on ruoka-ajat ja pissatukset. Onneksi on myös iPad, jolla lapsi on ollut ihan luvattoman kauan. Hirveä morkkis asiasta. 

En saisi lukea työpaikan sähköposteja, mutta pakko niitä on välillä katsella - en tosin kyllä tiedä miksi, koska työnteko sairaana on ehdottomasti kielletty - tulisi levätä (nyt mun tekee mieli vain nauraa - levätä!). Sähköpostiin on alkanut kerääntymään viestejä asap, kiire, määräaika lähenee, määräaika eilen, ehtisitkö, missä olet, voisitko jne.. Mun stressitaso on ihan äärimmäisen huipussaan. 

Pojan viime viikonlopulle suunnitellut synttärit piti peruuttaa, pahasti näyttää siltä, ettei niitä päästä toteuttamaan tulevanakaan viikonloppuna. Perjantaina 15.10. pojalla olisi korvien putkitus ja kitarisojen leikkaus. Jännitysmomenttia tuo lisäksi, pysyykö poika terveenä siihen asti, että mies on operaatioita hieman vastaan. Onhan näissä todellakin aina riskinsä. En minäkään haluaisi, että poikaa jouduttaisiin operoimaan, mutta tämä jatkuva sairastelu suorastaan invalidisoi meidän elämän. Joka kuukausi meidän elämä, työelämä ja parisuhde-elämä kirjaimellisesti pysähtyy kokonaiseksi viikoksi kun kaikki energia menee pojan hoitoon ja terveeksi saamiseen. Käytännössä se olen minä, joka joutuu aina olemaan pois töistä kun yrittäjämies ei voi. Tai jos lapsi jääkin kotiin isänsä kanssa tämän etätyöpäivän ajaksi on koti siinä kunnossa kun palaan töistä, että tekisi mieli vain kääntyä ympäri ja sulkea ulko-ovi. 

Miten te työssäkäyvät äiti-ihmiset tämän oikein selviätte? 

Oon sanonu miehelle monta kertaa, että me tarvitsisimme apua. Jostain syystä en pääse kirjautumaan MLL:n sivuille, salasana pitäisi vaihtaa. Olen yrittänyt monta kertaa. Mulla ei energia riitä kertakaikkiaan selvittämään asiaa. Kerran sain uuden salasanan sähköpostiin, ei toiminut. Aikuisilla lapsilla on työnsä ja elämänsä, ja ei sairas lapsi tarvitse muuta kuin vanhempansa, ei vierasta. Meidän piti mennä treffeille viime torstaina, jopa toisille sellaisille lapsen syntymän jälkeen, ja toinen on sentään jo kolme.